25. helmikuuta 2015

Suklaa-pähkinätahna-banaanipullat

Muutama päivä vegaaniutta (no, vegaanihaastetta) takana ja hyvinhän tämä sujuu! Varsinkin kun tein näitä ihanan syntisiä pullia syötäväksi kaikissa tilanteissa - ja keksin ne ihan itse! (Edit. hiukan noloa, mutta en tiedä, ovatko nämä oikeasti vegaanipullia; ilmeisesti nutella ei ole vegaanista, mutta toisaalta en keksinyt omasta vastaavasta feikki-nutellasta, mitään eläinperäistä - mutta ainakin saa vegaanista, jos se on tärkeää, tahnan itse tekemällä, ohje lempi vegaaniblogistani Chocochilistä ).



Pullataikina:
1/2 l vettä tai omenamehua(tulee parempaa)
2 pss (tai vähän vähemmän jos kohottaa kauemmin) kuivahiivaa
1 dl sokeria (vähän vähemmän, kuin normaalisti, kun täyte on niin... syntistä)
jauhoja sopivasti (ehkä 10 dl tai vähän yli )(voi olla vaikka hiivaleipäjauhoja)
100 g margariiniä
Kardemummaa, hippunen suolaa

Täyte:
Suklaa-pähkinätahnaa
1 banaani

Lämmitä vesi vähän yli käden lämpöiseksi, sekoita hiiva, jonkin verran jauhoja ja sokeri - niin että tulee sellainen melko löysä  seos. anna seistä lämpimässä puolisen tuntia, sitten lisää loput jauhot, mausteet ja margariini, vaivaa niin, että taikinasta tulee pehmeä ja kimmoisa. Anna taas kohota puoli tuntia. Kauli taikina sopivan paksuiseksi, levitä nutella (jota ehkä voisi pehmentää mikrossa) pohjalle ja muussattua banaania päälle, kääri rullalle. Paista pullat muffinssivuoissa, että täytteet pysyvät sisällä, 200 C, kunnes ovat sopivan värisiä (eli ei niinkuin kuvassa), 10-20 min. Syö, syö, syö.

Niin, mutta siis, mikä siinä vegaaniudessa mietityttää?

No ensinnäkin; onko siinä mitään järkeä? Lähellä kasvaa lehmiä, jotka muuttavat itsestään ruohoa maidoksi, mutta minä haluan jouda jotain kaukana kasvatettua, joka monimutkaisten prosessien kautta ja erilaisten lisäaineiden avulla tehdään jotain maidon kaltaista...? Ja muutenkin mietin, että sittenhän joutuu käyttämään kamalasti kaikkia ulkomaisia korviketuotteita - jos ei vallan fennovegeeniksi ryhdy - ja minä en kyllä... Mutta tarkemmin ajatellen, niinhän minä jo nyt teen (hyvistä aikeista huolimatta) ja ainut, jolle pitäisi etsiä korvaavia tuotteita olisi maitotuotteet. Ja niidenkään ei tarvitse olla sademetsässä tuotettua soijaa - kauramaito ja siitä tehdyt valmisteet lienee lähimpänä tuotettuja. Silti vähän tätä mietin, kun luin mantelimaidon ainesosaluetteloa... Toisaalta, ehkä maidollakin olisi yhtä pitkä sellainen, jos se pitäisi tehdä alkuaineistaan?

Lisäksi; en oikeastaan haluaisi, että lehmiä ei olisi ollenkaan - monin paikoin niillä on arvokas rooli biodiversiteetin ylläpitäjänä - ja toisaalta lannoitusaineen tuottajina. Ilmankin toki pärjättäisiin ja teknisiä ratkaisuja on olemassa. Mutta jotenkin tuntuu, että lehmä on sellainen järkevä ratkaisu, hyvä pakkaus, monikäyttöinen kasvinviljelyn seuralainen. Tavallaanhan maidon käytöstä luopuminen on hyökkäys koko (maito)lehmä taloutta vastaan - ja lihasta luopuminen lihakarjataloutta vastaan - vaikka sinänsä minun toimillani ei olekaan vaikutusta. Mutta että en minä sinällään lehmiä vastusta - tai niiden hyväksikäyttöä, vaan tätä nykyistä systeemiä, eläinten oloja ja kohtelua... Ehkä sitten taas maitoa voi juoda hyvillä mielin, kun... hmm... Kun minulla on oma lemmikkilehmä, joka lypsää poikimatta ja saa elää vanhukseksi ja kuolla siihen, jota harjataan ja pestään ja kävelytetään ja silitellään...

Ja tästä tulikin mieleeni: mikähän siinä on, että kuoleminen ja tappaminen ruuaksi on niin kauhistuttavaa, ettei sitä kestä ajatella. Sehän kuuluu elämään? Tuskimpa kovin paljon entisaikaan mietittiin sian lahtaamista - tai hirven kaatoa - ainakaan siinä määrin, että se olisi jätetty tekemättä, surua varmaan tunnettiin silloinkin. Onkohan osa siinä, että kuolema on niin kaukana meidän elämästä - liha tulee kauppaan tunnistamattomina palasina ja kuolleena, useimmat ihmisetkin kuolee näkymättömissä. Kaikissa muissa yhteisöissä; villeissä ja vähemmän villeissä, se on kai alati läsnä; poikasia kuolee, tovereita kuolee saalistajan suihin, tuotantoeläimiä kuolee luonnollisesti ja teurasautoissa, kaloja kuole kalastaessa, ihmisiä kuolee tauteihin, sotiin, onnettomuuksiin. Jos oma selviytyminen riippuisi toisen eläimen hengestä - tai nälän poistuminen tai ylipäänsä ruoka - olisiko suhtautuminen erilaista? Onko tämä outo suhtautuminen kaupunkilaisen vieraantumista luonnosta vai onko tämä parempaan suuntaan menemistä? Olemmeko ihmiskuntana pikkupikkuhiljaa muttumassa parempaan suuntaan, kun toisen kuolema ei olekaan... niin helposti nieltävissä? Tuleeko kaikista joskus kasvissyöjiä - tiikereistäkin, niinkuin joidenkin uskontojen ihanissa paratiisi-fantasioissa?

Mietimpä vain ...

Mitähän seuraavaksi miettisin?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti