tag:blogger.com,1999:blog-79065979002366809272024-02-08T18:32:00.218+02:00RuokamietteitäSaarahttp://www.blogger.com/profile/01816998864080260899noreply@blogger.comBlogger29125tag:blogger.com,1999:blog-7906597900236680927.post-76800712687323336862016-09-09T10:09:00.000+03:002016-09-09T10:09:17.658+03:00Blogin herätys ja syksyinen puolukka-kinuski-piirasJaaha, pitäisikö syksyn kunniaksi kaivaa taas tämä pieni blogi naftaliinista.. Kesä on aina näköjään niin kiireistä - tai pikemminkin tekemisen täyteistä -aikaa, ettei kamalasti tule ajatelluksi mitään, saati sitten, että kirjoittaisi jotain ajatuksellista. Tai edes reseptejä.<br />
<br />
Nyt tein ja kehittelin ihan itse aika herkullisen piirakan ajankohtaisesta aineesta; puolukasta, olkoon se tämän syksyn -ja uuden alun - ensimmäinen resepti. Liekö kuvaavaa, tulevaa ennustavaa, etten muistanut edes kuvaa ottaa itse piirakasta.. Toivottavasti ei kuitenkaan.. Ja kun ei kuvaa piirakasta, niin vaelsin lähimetsässä etsimässä sopivaa puolukkaa kuvitukseksi; se ei ollutkaan ihan helppoa, vaikka muissa metsissä puolukoita on saanut lähinnä väistellä. Toivottavasti kuva herättää leipomishalut. Tai ehkä jopa metsään meno -halut!<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-N035mn7VKD4/V9GVvRGU0oI/AAAAAAAADMc/fpEo6Lh04pkhzPPlqY8v-XD-A7SVpC3hgCPcB/s1600/IMG_4286.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="480" src="https://1.bp.blogspot.com/-N035mn7VKD4/V9GVvRGU0oI/AAAAAAAADMc/fpEo6Lh04pkhzPPlqY8v-XD-A7SVpC3hgCPcB/s640/IMG_4286.JPG" width="640" /></a></div>
<br />
Piirakassa käytin kookossokeria, joka karamellisena sopii hyvin puolukan kanssa, sen voinee korvata muulla ruskealla sokerilla. <br />
<br />
Pohja:<br />
<br />
200 g margariinia<br />
n. 1 dl kasvimaitoa <br />
1 1/2 dl kookossokeria<br />
4 dl jauhoja (esim. puolet kookos ja puolet grahamjauhoja)<br />
(1 rkl psylliumia (tätä ei tarvita, jos käytät vain vehnäjauhoja) <br />
1 tl soodaa <br />
<br />
Täyte:<br />
<br />
Reilusti (4 dl) puolukkasurvosta, sokeroituna maun mukaan<br />
<br />
Kinuski:<br />
1 dl kaurakermaa<br />
1 dl kookossokeria<br />
2 rkl maissitärkkelystä<br />
<br />
Pohjaa varten märät ja kuivat aineet sekoitetaan ensin keskenään ja sitten kaikki sekaisin vähällä vaivaamisella. Levitetään pohja tavalliseen piirakkavuokaan ja puolukka survos päälle, paista näin n. 10-15 min. 200 asteessa. Ajatuksena, että puolukkatäyte hiukan kovettuu, eikä sekoitu kinuskin kanssa ihan täysin. Ota sitten piirakka uunista ja kaada päälle kylmä kinuskiseos, joka keittyy sitten uunissa. Kinuskin voi kaataa vaikka spiraalin muotoon, niin joka palassa on sitten kirpeää puolukkaa ja makeaa kinuskia. Jatka paistamista n. 15- 20 min. tai kunnes piirakka on sopivan väristä.<br />
<br />Piirakkaa ahmiessa olen miettinyt mitä kaikkea asiallista haluaisin syksyllä kirjoittaa. Ainakin oman ruuan kasvattamisesta. Kompostoinnista. Metsästyksestä. Kissoista. Pohtia yhä uudelleen arkipäivän "ekoilua", ruuan näkökulmasta ja muutenkin - varsinkin tulevassa uudessa haastavassa elämäntilanteessa; joudunko hylkäämään omat ylevät periaatteet ja tekemään vain sen minkä juuri ja juuri pystyy ja on helpompaa.. Ei kyllä sillä, että eläisin nytkään edes erityisen "ekosti". Ekoilu tässä lainausmerkeissä siksi, että se on niin ärsyttävä -ja monesti voi olla hyvinkin harhaanjohtava -termi.. Siinäpä olisikin kutkuttava aihe: mitä ekoilu, ekoelämä oikein on, mikä on oikeasti ekoa ja minkä ekoutta voisi vähän kyseenalaistaa..? Hajanainen mietiskely on kutkuttavan jännää, miten saisi vaan ajatukset kasaan, järjestykseen ja paperille..?<br />
<br />
Ja toisaalta, nyt on vielä niin kesäisen kaunista ja lämmintä - pitäisikö mielummin lähteä vaikka metsään?<br />
<br />
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-B5pfMqkJx6s/V9GWPmaAbSI/AAAAAAAADMg/cPlgW7NoXiw17E_h19hS5chF9-CL_DaHQCPcB/s1600/IMG_4267.JPG" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="480" src="https://1.bp.blogspot.com/-B5pfMqkJx6s/V9GWPmaAbSI/AAAAAAAADMg/cPlgW7NoXiw17E_h19hS5chF9-CL_DaHQCPcB/s640/IMG_4267.JPG" width="640" /></a><br />
<br />Saarahttp://www.blogger.com/profile/01816998864080260899noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7906597900236680927.post-64652783633236676442016-04-08T14:21:00.001+03:002016-04-08T14:21:45.285+03:00Ruuantuotannon ympäristövaikutukset: monimuotoisuus<div align="LEFT" style="line-height: 150%;">
<span style="font-size: small;">Laiska bloggaaja
tällä taas hei!</span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 150%;">
<br /></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 150%;">
<span style="font-size: small;">Tällävälin
kun kipristelen edelleen ruokahaluttomuuden ja kiinnostamattomuuden
kanssa, voisin välistä kirjoittaa asiaakin. Minähän aloitin
muinoin sarjan (eh.. )(<a href="http://ruokamietteita.blogspot.fi/2015/04/tutkimusta.html" target="_blank">täällä</a>
ja <a href="http://ruokamietteita.blogspot.fi/2015/04/huh-vahan-pitka-aika-ennenkuin-sain.html" target="_blank">täällä</a>)
ruuantuotannon ympäristövaikutuksista, joka toistaiseksi on vielä
ensimmäisissä osissaan - mutta jos nyt jatkaisin sitä toisella
osalla.. Eli miten ruuantuotanto vaikuttaa monimuotoisuuteen?</span>
<span style="font-size: small;">Mutta mitä tekemistä monimuotoisuudella oikein on minun ruokani kanssa - ja mitä tekemistä ruualla on
monimuotoisuuden kanssa?</span>
</div>
<div align="LEFT" style="line-height: 150%;">
<br />
<span style="font-size: small;">Monimuotoisuus
lautasella on sitä, mitä kaikkea lautasella on: onko siinä paljon
kaikkea erilaista vai vain muutamaa ainesta? Onko vaihtelua päivästä
toiseen vai aina sitä samaa - makaronia ja jauheliha(/soija)
kastiketta - tai kanaa ja riisiä? Vai onko kenties perunatkin aina
välistä eri lajikkeita, entäs omenat - porkkanat, avokadot?
Se mitä me syömme vaikuttaa siihen, mitä viljellään ja se taas
määrittää, osin, kuinka monimuotoinen ympäristö on.</span>
</div>
<div align="LEFT" style="line-height: 150%;">
<br />
<span style="font-size: small;">Vain osin siksi,
että (maatalous)ympäristön monimuotoisuuteen vaikuttaa myös muut
lajit kuin ne, joita syödään. Maatalouslajistoa on myös villit
seuralaislajit, jotka viihtyvät maatalousympäristöissä. Näitä
ovat tietysti kaikki tuholaiset ja rikkakasvit, mutta myös
hyödylliset lajit, joita ilman ruuan kasvattaminen olisi mahdotonta.
Esimerkiksi ilman pölyttäjiä ei olisi monia hedelmiä, eikä monta
montaa muutakaan ruokaa, ja ilman maaperän eliötä ei maa, eikä
sitä myöten oikein mikään, toimisi. Ja tietysti
maatalousympäristössä viihtyy suuri joukko lajeja, joista ei ole
ilmeistä hyötyä tai haittaa. </span>
</div>
<div align="LEFT" style="line-height: 150%;">
<br />
<span style="font-size: small;">Maisema
puolestaan määrittelee mitä ja kuinka paljon erilaisia lajeja voi
tietyllä alueella asua. Silmänkantamattomiin vehnäpeltoa asuttaa
huomattavasti erilaisemman lajiston kuin mosaiikki erilaisia
viljelykasveja joiden lomassa on villimpiä, luonnontilaisempia
alueita.</span>
</div>
<div align="LEFT" style="line-height: 150%;">
<br /></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 150%;">
<span style="font-size: small;">No, miten
ruuantuotanto sitten vaikuttaa monimuotoisuuteen? Ensiksi on
todettava, että vaikutukset ovat niin valtavat, koska viljely kattaa
niin suuren alan maapallosta: 1/3 maa-alasta on omistettu viljelylle, tästä suurin osa on laidunmaata. Viljelyllä on paljon
epäsuoria vaikutuksia monimuotoisuuteen, jotka tulevat esiin mutkan
kautta. Esimerkiksi ravinnevalumat vesiin vähentävät - tai jopa
hävittävät - vesistön monimuotoisuutta. Päästöt ilmaan
muuttavat hitaasti ilmastoa, joka muuttaa lajistoa, eli
monimuotoisuutta. Mutta on ruuantuotannolla ihan suoriakin
vaikutuksia: viljelyn tieltä raivataan pois villiä luontoa -
erityisesti hyvin monimuotoisia sademetsiä. Toisaalta, kun viljely
on muuttunut modernimmaksi, samalla perinteiseen viljelyyn pitkän
historian aikana sopeutuneet lajit ovat vaarassa nyt hävitä.
Moderniin viljelyyn liittyy olennaisesti torjunta-aineiden käyttö,
joilla on kauaskantoisia vaikutuksia biodiversiteettiin.</span>
</div>
<div align="LEFT" style="line-height: 150%;">
<br />
<span style="font-size: small;">Tarkastelaan ensin
lähemmin sademetsien hävittämistä. Olemassaolonsa aikan ihminen
on hävittänyt noin puolet olemassa olleista tai potentiallisista
trooppisista metsistä. (Kontekstiksi: Euuropassa liki kaikki metsät
hävitettiin jo paljon aikaisemmin, maatalouden tieltä, enää ei
juurikaan ole jäljellä alkuperäistä metsää.) Nykyään
trooppista metsää raivataan 12 miljoonan hehtaarin vuosivauhtia,
eniten Brasiliassa ja Indonesiassa. Brasiliassa sademetsän raivaus
maatalousmaaksi on ainakin vähän hilliintynyt, mutta Indonesiassa
raivaus on kiihtynyt. Toisaalta Brasiliassakin metsän raivauksen
väheneminen on johtanut muiden luonnonalueiden raivaukseen
maatalousmaaksi. Vielä Amazonin sademetsästä on jäljellä 4/5.
Afrikassakin on jäljellä alkuperäistä sademetsää, mutta siellä
pelloksi raivaaminen on myös kiihtynyt - ja väestönkasvu
kiihdyttänee lisää. Toisaalta sademetsien maa ei välttämättä
ole kaikkein hedelmällisintä - ja viljelyyn siellä liittyy monia
hankaluuksia - esim. runsaat tuholaiset.</span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 150%;">
<br /></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 150%;">
<span style="font-size: small;">Sademetsien
raivausta ajaa ennekaikkea kaupallinen vientiin viljely (erotuksena
omavaraisviljelystä), esim. kahvin, teen, kaakaon, soijan ja
öljypalmun viljely. Tämäntakia me Suomessakin osallistumme
sademetsien hävittämiseen: esim. kanafileen, kahvikupillisen ja
suklaapalan mukana nielaisemme todennäköisesti palan sademetsää.</span>
</div>
<div align="LEFT" style="line-height: 150%;">
<br />
<span style="font-size: small;">Toisaalta,
erityisesti täällä Euroopassa koetaan ongelmaksi perinteisen
maatalouslajiston häviäminen; tämä on huomattu varsinkin linnuston ja perhosten kohdalla. Pääsyynä tähän nähdään
maatalouden intensiivistymisen, mutta mikä tekijä
intensiivistymisessä on erityisen haitallinen, se on vielä
ratkaisematta. Yksi tekijä on maisemien ja maatalousympäristöjen
yksipuolistuminen: pellot voivat olla isoja ja samanlaisia silmän
kantamattomiin. Tähän johtaa myös se, että monesti erityylinen
viljely keskittyy sille parhaiten sopiville alueille: esim. Suomessa
viljan viljely on keskyttynyt eteläiseen Suomeen ja eläinten- ja
nurmenkasvatus pohjoisemmaksi ja itään ja länteen. Hankalinta
monimuotoisuuden näkökulmasta on kuitenkin erilaisten
puoliluonnontilaisten viljelyyn liittyvien alueiden väheneminen:
peltoja halkovien ojanpientareiden, niittyjen, hakamaiden.
Puoliluonnontilaisilla alueilla on ollut peltoa monipuolisempi
kasvilajivalikoima, joka on kehittynyt juuri sopivasta, mutta ei
liiasta häirinnästä - esim. laidunnuksen seurauksena. Kasvit taas tarjoavat
ravintoa ja suojaa monille hyönteisille ja linnuilla.
Puoliluonnontilaisilla alueilla ei myöskään ole niin rajuja
hoitotoimenpiteitä - ja radikaaleja muutoksia ajassa, kuin pellolla.
Suomessa 90 % niittyalasta on hävinnyt, pientareistakin valta-osa
salaojituksen yleistymisen myötä. Toisaalta Euroopassa on paikoin
paljonkin korkean luontoarvon maatalousmaata. Näitä alueita uhkaa
usein hylkääminen ja metsittyminen, koska ne voivat olla viljelyllisesti
kannattamattomia.</span>
</div>
<div align="LEFT" style="line-height: 150%;">
<br /></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 150%;">
<span style="font-size: small;">Intensiiviseen
viljelyyn liittyvä torjunta-aineiden käyttö voi myös olla uhka
monimuotoisuudelle - itseasiassa torjunta-aineiden tarkoituksena
itsessään on vähentää monimuotoisuutta pellolla, ainakin
rikkakasvien ja tuhohyönteisten monimuotoisuutta. Nykyisin
käytettävät aineet pyritään kyllä suunnittelemaan siten, että
niillä olisi mahdollismman vähän vaikutusta muihin kuin kohde
eliöön, mutta tämä on usein haastavaa, koska esim. hyvät ja
huonot hyönteiset voivat olla läheistä sukua ja siten likimain
samanlaisia toiminnoiltaan. Toisaalta monia vanhoja,
laajavaikutteisia (moniin eri eliöhin vaikuttavia) aineita käytetään yhä, esimerkiksi
kehitysmaissa.</span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 150%;">
<br />
<span style="font-size: small;">Suora tappava
myrkyllisyysvaikutus kohde-eliöön ja muihinkin mahdollisiin
eliöihin usein tunnetaan ja on helpppoa tutkia. Kuitenkin
torjunta-aineiden vaikutukset voivat olla hyvin moninaiset ja
monimutkaiset ja hankalasti tutkittavissa. Eliöt voivat toistuvasta
altistuksesta torjunta-aineella saada kroonisia oireita, jotka eivät
välttämättä ole yksilölle kuollettavia, mutta voivat vaikuttaa
pitkän ajan kuluessa esim. populaation kokoon. Tällaisia ovat esim.
lisääntymiseen vaikuttavat vaikutukset: monet aineet voivan mm.
muuttaa sukupuolihormonien määrää ja pahimmassa tapauksessa
muuttaa uhrin ulkoista sukupuolta toiseksi, näin on todettu käyneen
<span style="background: #ffffff;">esim. sammakoilla.</span> Jos
populaatiossa on liikaa toista sukupuolta, se voi vaikuttaa
nopeastikin populaation kokoon pienentävästi. Myös kaikki yleiseen
fitnessiin vaikuttavat oireet voivat lopulta pienentää
populaatioita: esim. mehiläisillä on havaittu neonikotinoidien
vaikuttavan niiden oppimiskykyyn ja kotiin palaamiseen.</span>
</div>
<div align="LEFT" style="line-height: 150%;">
<br /></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 150%;">
<span style="font-size: small;">Akuuttien ja
kroonisten oireiden lisäksi torjunta-aineet voivat vaikuttaa monen
mutkan kautta sellaisiin lajeihin, joita ei lainkaan ole osatttu
yhdistää torjunta-aine altistuksen mahdollisuuteen. Tunnetuin
esimerkki monipolvisesta ja kauas kohteestaan osuneesta torjunnasta
on DDT, joka kertyi eläinten elimistöön ja rikastui ravintoketjussa,
aiheuttaen lopulta monille suurpedoille erilaisia
lisääntymishankaluuksia. Yksinkertaisimmillaan ravintoketjun kautta
ilmenevät vaikutukset ovat esim. jos rikkakasvitorjunnan jälkeen
peltoon jää liian vähän ravintokasveja hyönteisille tai
linnuille. Toisaalta vaikutukset voivat olla vaikka ravintokasvin
kilpailevan syöjän vähentymisen kautta loisen väli-isännän
lisääntyminen ja siten loisinnan lisääntyminen loisen
varsinaisessa isännässä: näin sammakoilla.</span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 150%;">
<br />
<span style="font-size: small;">Entä kuinka paljon ruuan tuotanto on sitten vähentänyt monimuotoisuutta?</span>
</div>
<div align="LEFT" style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: small;">Yleisesti,
</span><span style="font-family: "times new roman" , serif;"><span style="font-size: small;">maailman
villien eliöiden populaatiot ovat pienentyneet puolella
1970-luvulta, suurin syy tähän on elinympäristöjen häviäminen
ja huonontuminen, joihin molempiin maatalouden harjoittamisella on
suuri vaikutus. Ertyisen suurta populaatioiden pieneneminen on ollut
Etelä-Amerikassa, jossa populaatiot ovat pienentyneet 83 % (<a href="http://wwf.panda.org/about_our_earth/all_publications/living_planet_report/" target="_blank">WWF
2014</a>). Uhanalaisia lajeja, joille maatalous tavalla tai toisella
on uhka, </span></span><span style="font-family: "times new roman" , serif;"><span style="font-size: small;"><span style="background: #ffffff;">on
maailmassa yli 7000, joista 70 on jo kuollut sukupuuttoon (IUCN Red
List). </span></span></span><span style="font-family: "times new roman" , serif;"><span style="font-size: small;">Suurin
osa näistä on metsien lajeja. Toisaalta Euroopassa perinteiseen maatalouteen liittyvä lajisto on vähentynyt kun muu lajisto on
vähentynyt paljon vähemmän. Suomessakin melkein puolet
uhanalaisista lajeista on maatalousympäristöjen lajeja. </span></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: "times new roman" , serif;"><span style="font-size: small;">Populaatioiden
pieneneminen tarkoittaa, että laji voi olla matkalla sukupuuttoon.
Lajit voivat monesti sinnitellä hyvinkin pieninä populaatioina
pitkään, ennenkuin romahdus tapahtuu, emmekä tiedä mikä on
kullekin lajille liian pieni populaatio ja minkä lajin pieni
populaatio olisi vielä pelastettavissa. Tiedämme edelleenkin hyvin
vähän monien lajien statuksesta ja toisaalta elintavoista ja
vaateista, jotta voisimme ratkaista niitä uhkaavat tekijät - tai
lisätä niitä, jotka edesauttaisivat niiden selviämistä.
Monmimuotoisuuden häviäminen onkin siitä hankala ongelma, että se
on niin.. monimuotoinen: monisyinen, vaikutukset voivat näkyä
hitaasti, yhden lajin väheneminen vaikuttaa toisenkin
elinmahdollisuuksiin, eliöillä on kaikilla erilaiset vaatimukset -
ja toisaalta erilaiset kyvyt sopeutua.. </span></span>
</div>
<div align="LEFT" style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 150%;">
<span style="font-family: "times new roman" , serif;"><span style="font-size: small;"><span style="font-family: "times new roman" , serif;">M<span style="font-family: "times new roman" , serif;">i</span></span>tä väliä monimuotoisuudella sitten on? Ei ole kivaa jos lajeja
häviää, tai siis toisinsanoen: kai kaikilla lajeilla on itseisarvo
olemassaoloon. Sen lisäksi monimuotoisuuden kapenemisella on suoria
vaikutuksia meihin ihmisiin. Lajit yhdessä (kussakin paikassa ja
ajassa omansa) muodostavat toimivan ekosysteemin ja jos
monimuotoisuus vähenee ekosysteemin toimiminen voi vaarantua, tai
muuttua. Toiset lajit voivat olla toiminnassa tärkeämpiä - mutta
useinkaan me emme tiedä mitkä lajit. Ihminen tarvitsee toimivia
ekosysteemejä, koska ne huolehtivat, usein näkymättömästi,
monista elintärkeistä toiminnoista, ekosysteemipalveluista; kuten
ilmanpuhdistus, vedenkierrätys - tai vaikka pölytys.
Monimuotoisuuden kaventuminen osuu myös ruuantuotannon perusteisiin ja
pitkälle edetessään voi tehdä sen jopa mahdottomaksi. Esimerkiksi
villien pölyttäjien väheneminen hankaloittaa jo nyt monien
pölytystä vaativien kasvien tuotantoa - samaan aikaan kun kato
vaivaa myös kesymehiläisiä. </span></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 150%;">
<br /></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 150%;">
<span style="font-family: "times new roman" , serif;"><span style="font-size: small;">Mitä
sitten voi tehdä? Yksittäinen kuluttaja voi huolehtia siitä, että
syö monipuolisesti - myös terveyshyötyjä! Ja
monimuotoisuuden ylläpito on yksi syy suosia kotimaista tuotantoa:
näin emme ulkoista viljelyn haitallsia vaikutuksia muualla - ja
samalla kannatetaan suomalaista monipuolista viljelyä, joka tälle
metsäiselle maalle tuo vaihtelua maisemaan. Torjunta-aineiden
haitallisia vaikutuksia voi vähentää suosimalla luomua. Ja jos/kun
kuitenkin ostaa myös sademetsätuotteita, voi yrittää suosia kestävästi
kasvatettuja - luomu/reilukauppa..</span></span>
</div>
<div align="LEFT" style="line-height: 150%;">
<span style="font-family: "times new roman" , serif;"><span style="font-size: small;"><br />Mutta
loppujen lopuksi, tämäkään, ei ole yksin kuluttamisen asia - jo
siksikään, että kuluttajan on hankala tarkemmin tietää
viljelymenetelmistä paljoakaan, ja juuri viljelymenetelmistä
monimuotoisuus paljolti riippuu. Se miten viljellään taas johtuu
isommista asioista - politiikasta ja maailmankaupasta - siitä miten
ruokaa on päätetty jakaa maapallolla ja millä tavalla sitä on
kannattavaa tuottaa. Esimerkiksi isot yhtenäiset pellot on luotu
koneiden ehdoilla ja koneiden käyttäminen on puolestaan usein
halvempaa kuin ihmistyövoima, mikä taas johtuu viimekädessä öljyn
halpuudesta. Miten näihin isoihin asioihin sitten vaikutetaan? Sen
kun tietäisi.. </span></span>
</div>
<div align="LEFT" style="line-height: 150%;">
<br />
<span style="font-family: "times new roman" , serif;"><span style="font-size: small;">Mutta
luonnon, ja viljely-ympäristön, monimuotoisuutta vaaliva ruuan
tuotanto ei kuitenkaan ole mahdottomuus ja paljon hyviä tapoja on jo
- ja on aina ollut - käytössä. Esimerkiksi jos peltoja
viljeltäisiin ihmisvoimin, toisenlaiset viljelytavat voisivat olla
mahdollisia, tai pellon ei edes tarvitsisi olla se ainut tuotantoala,
vaan voidaan tuottaa satoa esim. peltometsäviljelyssä. Toisaalta
ihmistyövoiman käyttöön voi olla esteenä, että harva ihminen on
kiinnostunut niin paljosta ruumiillista työtä. Mutta tähänpä
voisivat olla ratkaisuna robotit, uusiutuvalla energialla käyvät
tietysti! Ja ehkäpä uudenlaiset kauppatavat, netin mahdollistamat:
suoraan viljelijältä ostaminen, myös kaukomailta, voisivat myös
muuttaa viljelyä, niin ettei suuruus ja yksitoikkoisuus olisi ainoa
vaihtoehto. </span></span>
</div>
<div align="LEFT" style="line-height: 150%;">
<br />
<span style="font-family: "times new roman" , serif;"><span style="font-size: small;">Huh,
siinäpä taas vähän asiaa<span style="font-family: "times new roman" , serif;">, </span>vaikka paljon tietysti jäi
ulkopuolelle. Tiivistettynä pääpointtina koko jutusta, että
monimuotoisuus on se käyttöaine, millä maatalous toimii<span style="font-family: "times new roman" , serif;">, </span>kuin
myös koko maapallo, siitä olisi siis syytä pitää huolta.
Kuluttaja voi valinnoillaan vaikuttaa vähän, mutta syyt ovat
tietysti - niinkuin aina - syvemmällä. Ehkäpä hyvänä
projektina olisikin selvittää tätä puolta; miten, tarkemmin,
kauppa ja politiikka vaikuttaa - minkälaiset pimeät voimat
vaikuttavat ruokalautasemme taustalla - ja miten siihen
vaikutetaan.. En lupaa nopeita vastauksia. </span></span>
</div>
<div align="LEFT" style="line-height: 150%;">
</div>
<div align="LEFT" style="line-height: 150%;">
<br /></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 150%;">
Lähteinä oli niin paljon artikkeleita, etten jaksa listata, mutte ne ovat tallessa, ja kiinnostunut saa ne pyytämällä. Hyvänä perusteoksena, jos monimuotoisuus pellolla ja Suomessa kiinnostaa, suosittelen Elämää pellossa, <span dir="LTR" id="baseDirectionInsertComponent">Suomen maatalousympäristön monimuotoisuus
</span>- kirjaa (Toim. Juha Tiainen et al., Fibre 2004).<br />
<br />
Ja pari hyvää, ehkä rohkaisevaa kansainvälistä artikkelia:<br />
<br /></div>
<div style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
Altieri, M. A. (1999). The ecological role of biodiversity in agroecosystems. Agriculture, Ecosystems & Environment, 74(1), 19-31.<br />
<br />
Perfecto, I. and Vandermeer, J. (2008) Biodiversity conservation in tropical agroecosystems: a new conservation paradigm. Ann. N.Y. Acad. Sci. 1134, 173–200 </div>
<div align="JUSTIFY" style="line-height: 150%;">
<br />
<br /></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 150%;">
<br />
<br /></div>
Saarahttp://www.blogger.com/profile/01816998864080260899noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7906597900236680927.post-72938382843103524402016-03-04T08:19:00.000+02:002016-03-04T08:19:12.415+02:00Väri-ilottelua: sitruksinen punakaali-linssi muhennosMinulla ei ole tällä hetkellä hetkellisesti yhtään ruokahalua, joten ei ole huvittanut kokata mitään, eikä edes ajatella kokkausta. Miten vähän ruokahalua arvostaakaan - ja miten sen voi kokea joskus jopa haitaksi.. Ja miten tärkeäksi se osoittautuu, kun se katoaa; kyllä on niin paljon kivempi syödä, koska kuitenkin syötävä on, kun ruokaa tekee mieli ja sama koskee ruuanlaittoa. Tule takaisin, entinen hyvä ruokahaluni!<br />
<br />
Onneksi minulla on taskussa muutama hyvä resepti, jonka voin tänne jakaa. Tästä voin melkein muistaa tai aavistaa, että, joo, hyvää oli ja voisi olla vastakin, kunhan tästä paranen. Kaalit ja linssit on varsinaista luottoruokaa, niitä löytyy aina kaapista, talvella, samoin sitruunaa. Ja appelsiinit ovat vielä hetken parhaimmillaan. Kaali on ehkä aika hallitsevan makuista, mutta kun siihen lisää vähän happamuutta, kaalimaisuus loivenee. Toisaalta laimeammat linssit terästyvät samalla käsittelyllä.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-gikGEk04mUE/VsWhny1Sg6I/AAAAAAAADLc/m0vGKta23bs/s1600/IMG_3685.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="480" src="https://2.bp.blogspot.com/-gikGEk04mUE/VsWhny1Sg6I/AAAAAAAADLc/m0vGKta23bs/s640/IMG_3685.JPG" width="640" /></a></div>
<br />
1/2 punakaali<br />
1/2 sipuli<br />
öljyä paistamiseen <br />
chiliä<br />
juustokuminaa<br />
suolaa<br />
pippuria <br />
<br />
1 1/2 sitruunan kuori ja mehu<br />
1 appelsiinin kuori ja mehu<br />
<br />
2 dl linssejä<br />
<br />
<br />
Raastetaan ensin appelsiineista ja sitruunoista kuori ja puristetaan sitten mehu.<br />
<br />
Huuhdellaan linssit ja laitetaan kiehumaan, veteen jossa on myös appelsiinin mehu (vettä ja mehua yhteensä suunnilleen niin paljon, että linssit peittyvät ja pikkuisen yli). Keitetään noin 10 min., lisätään lopuksi appelsiinin kuoriraaste ja vähän sitruunamehua ja suolaa.<br />
<br />
Suikaloidaan kaali ohuiksi suikaleiksi, samoin sipuli, laitetaan pannulle öljyyn paistumaan, chilin ja juustokuminen kanssa. Paistetaan 15-20 min, lisätään sekaan loput sitruunan mehut, annetaan hautua n. 5 min., kunnes kaali mukavan pehmeää. Maustetaan suolalla ja pippurilla ja sitruunan kuorella. Sekoitetaan varovasti linssien kanssa (mitä vähemmän, sitä paremmin hienot värit säilyvät - toisaalta maut sekoittuvat sekoitettaessa kivasti).<br />
<br />
Syödään vaikka riisin kanssa.<br />
<br />
Ja ajatellaan kevättä. Nyt tekisi mieli jotain vihreää, henkisesti ja fyysisesti. Milloinhan ensimmäiset vihreät putkahtavat maasta..?<br />
<br />Saarahttp://www.blogger.com/profile/01816998864080260899noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7906597900236680927.post-26250086112961708332016-02-18T15:28:00.000+02:002016-02-18T15:28:06.467+02:00Lohturuokaa: perunat ja kastikeAi niin, minullahan on tällainen blogi.. jota minun piti useasti päivittää.. hmm..<br />
<br />
Mutta asiaan, eli ruokaan. Vaikka kaikki kansainväliset vivahteetja uudenlaiset ruokakokemukset ovatkin kovasti mieleeni, aina joskus kaipaa jotain alkukantaisempaa, perinteisempää, kotoisaa.. Ei meillä kotona ihan tällaista ole varmaan koskaan tehty (vaan kastike kyllä tehtiin jauhelihasta), mutta jotenkin tästä tulee lapsuus mieleen, sellainen mukavan turvallinen olo. Siis kuorineen keitetyistä perunoista ja soija"jauheliha"kastikkeesta..<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-deXyEqXMp_4/VsWhsrXqvzI/AAAAAAAADLg/JyRUXmoJIFY/s1600/IMG_3678.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="480" src="https://1.bp.blogspot.com/-deXyEqXMp_4/VsWhsrXqvzI/AAAAAAAADLg/JyRUXmoJIFY/s640/IMG_3678.JPG" width="640" /></a></div>
<br />
Perunat keitetään, miten ne nyt keitetäänkään ja samalla tehdään kastike, joka menee näin:<br />
<br />
2 porkkanaa<br />
1/2 sipuli<br />
valkosipulia<br />
öljyä paistamiseen <br />
<br />
2 dl soijarouhetta<br />
2-3 rkl etikkaa<br />
3-4 dl kasvislientä<br />
<br />
2 rkl maissitärkkelysjauhoa<br />
1 dl vettä<br />
<br />
turaus ketsuppia, tomaattipyrettä<br />
musta ja valkopippuria <br />
<br />
1 suolakurkku <br />
<br />
Kuullotetaan ensin porkkanaa, sipulia ja valkosipulia öljyssä pannulla 15-20 min, porkkanoihin saa jäädä pureskeltavaa. Siiretään kasvikset syrjään ja lisätään pannulle soijarouhe ja vähän lisää öljyä. Paahdetaan hetken, 5 min., lisätään sitten etikka ja sekoitetaan. Sitten lisätään kasvislientä pikkuhiljaa, niin paljon, että kastikkeeseen jää vähän sitä kastikeosaakin - eli vettä vähän enemmän kuin soijarouhe imisi (tai paljon, jos tykkää vetisemmästä kastikkeesta). Lisätään sekaan kasvikset ja suurustetaan veteen sekoitetulla maissitärkkelysjauholla, annetaan kiehua pienesti hetki. Turautetaan maun mukaan punaista; ketsuppia, tomaattipyrettä ja maustetaan pippureilla. Lopuksi halutessa lisätään pilkottu suolakurkku.<br />
<br />
Perunat taitavatkin parahiksi olla kypsiä, joten kuorimaan ja sitten saa vähäksi aikaa taantua lapseksi, jolla on vielä kaikki edessä ja suuri luotto tulevaan..<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Saarahttp://www.blogger.com/profile/01816998864080260899noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7906597900236680927.post-86102919402447908652016-02-03T20:45:00.001+02:002016-02-03T20:45:17.620+02:00Ruoka ja raha<div style="margin-bottom: 0cm;">
Minä ja minun hyvät tavoitteet kirjoittaa useammin.. No, aina voi aloittaa uudestaan parannuksen:)</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Olen jo pitkään ajatellut kirjoittaa
ruuasta ja rahasta – ja Hesarissa muutama viikko sitten ilmestynyt
juttu (<a href="http://www.hs.fi/ruoka/a1452659477634" target="_blank">tällä</a>) inspiroi lisää.. Artikkelissa toimittaja kokeili elää - tai siis ruokkia itsensä -
70 eurolla viikossa, kuukauden ajan ja testasi, voiko tällä
pienellä rahalla elää terveellisesti. Tätä olen itsekin miettinyt – voiko vähällä rahalla elää terveellisesti
– ja kuinka pienellä rahalla?</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Tuon noin 70 e/vko/hlö on Kuluttajatutkimuskeskuksen arvio summasta mitä vähintään
tarvitaan, että voi syödä kohtuullisen hyvin ja terveellisesti.
Summa on aikaansaatu kuluttajien kanssa käydyistä keskusteluista;
ihmisten mielestä tämän summan pitäisi riittää – tai
vaihtoehtoisesti; tarvitaan välttämättä, että voi syödä
kohtuullisen hyvin. Toimittajalla oli pieniä vaikeuksia, mutta rahat
riittivät juuri; ruuaksi ostettiin vieläpä luomua ja erikoisempia aineksia kuten tofua. Kuitenkin artikkeliin liittyneessä keskustelussa monen mielestä 70 euroa viikossa ruokaan oli aivan liikaa: oikeasti pienituloisilla muihin menoihin menee niin
paljon, ettei ruokaan todellakaan jää noin paljon käytettäväksi. Toisaalta monen ruokakulut kuulostivat olevan ihan
vapaaehtoisestikin alle toimittajan kulutuksen. Oli myös tietysti
niitäkin, joilla ruokaan kului paljon enemmänkin. Ehkä
keskimäärin ruokakulut tuntuivat asettuvan tässä keksustelussa 150 e /kk/hlö tienoille, mutta keskustelun henki oli ehkä vähän sellainen kilpaileva, että kuka tulee toimeen vähimmällä.</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Meidän kahden hengen aikuistaloudessa
ruoka(kauppa)kulut lienevät tuon 150 e/kk/hlö luokkaa, tähän sisältyy
kotiruokaa koko kuuksi ja pari satunanista ulkonasyömistä
huvittelumielessä ja vähän ruokaa kissoillekin. Parhaillaan minulla on menossa kuittien keräyskin, jotta saisin tarkan summan selville. Syömme
pitkälti sitä mikä on halpaa: juureksia, viljoja, papuja,
kausituotteita, mutta emme aina/usein valitse tuoteryhmässä
halvinta. Erikoistuotteitakin; kauramaitoa, kumppanin juustot tai
makkarat, mahtuu summaan – ja ihan liikaa herkkuja. Vaikka summa ehkä on pieni, en koe, että tarvitsisi tinkiä mistään. Paitsi ehkä;
jos olisi enemmän rahaa, ostelisin chia-siemeniä ja
nokkosrouheita, mutta toisaalta, ei niitä nyt oikeasti tarvitse, varsinkin kun nokkoset voi kerätä itse..
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Oikeastaan koen, että syömme aika
hyvin, eikä vain hyvin vaan melkein usein luksusta. Ehkä kaikki eivät olisi samaa mieltä luksuksesta, mutta minulle sitä on esim.
itsekerätyt marjat, keväällä villivihannekset, itse kasvatetut
vähän erikoisemmat kasvikset, vaikka raidalliset punajuuret – ja
talvella vaikka idut. Se että tällaiset vaatimattomat ainekset tuntuvat luksukselta, johtuu varmasti osaksi siitä, että kotiruoka ja juuri nuo edellä mainitut ruuat, ovat nyt muodikkaita ja näkyvillä esim. blogeissa koko ajan. Tulee tunne, että olen trendikäs ja
tyylikäs – vaikka ateria oikeasti olisikin halpa, hinnaltaan. Se on ihan kiva tunne. (Jos olisi toisenlaiset trendit vallalla, voisi tuntua hyvin köyhältä ja kurjalta syödä noita samoja ruokia..) Mietin myös,
että ehkä osa luksus-tunteesta tulee myös siitä, että
ruuan aikaansaamiseksi on täytynyt käyttää vaivaa; sen
keräämiseksi, kasvattamiseksi, tai ylipäänsä valmistamiseksi
ja suunnittelemiseksi. Vähiten vaivaa koen käyttäväni itse ruuan
valmistukseen, mutta kaikenlaiseen muuhun oheistoimintaan (miettimiseen) upotan
kyllä aikaa, niinkuin tästä blogistakin huomaa.. Ehkä myös se,
että kun on miettinyt jonkun ruuan kohdalla sen vaikutuksia - ympäristö- tai muita, tekee sekin siitä vaatimattomastakin ruuasta
rikkaan, luksuksen, arvokkaan..</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Toimittajan kokeilua kommentoinneista ihmisistä osa taas valitti, että minimibudjetilla joutuu
käyttämänä liikaa aikaa ruokaan ja sen valmistamiseen: metsästämään tarjouksia ja keittelemään ja leipomaan koko ajan.
Toimittajallakin meni kokatessa ja leipoessa yö myöhälle. Itse taas en koe
näkeväni erityisesti vaivaa, tai että edullinen ruoka vaatisi uhrauksia
muulta elämältä. Tässä lienee kysymys arvostuksista – kaikkia
ei nyt vaan kiinnosta ruoka ja sen laittaminen.
Ja tietysti on kyse taidoistakin ja tottumuksesta – mutta
molemmat karttuvat, jos on kiinnostusta.
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Kuitenkaan jutussa ei oikeastaan
selvinnyt, pitääkö köyhän, jolla siis ruokaan käytettävät
rahat huomattavasti pienemmät, syödä kuitenkin eineksiä tai
muuten epäterveellisesti, kuten usein väitetään. Yksin ollessani
olen kokeilumielessä elänyt vielä paljon pienemmällä summalla,
esim. 20 e/vko – enkä silloinkaan ostanut eineksiä. Oikeastaan,
nyt ajatellen, eikö einekset tule oikeasti valtavan kalliiksi,
yksi pakkaus kun ei riitä kovin pitkäksi aikaa.. Olen suunnitellut sellaista testiä, että söisin vain eineksiä ja katsoisin kuinka
halvaksi/kalliiksi se tulee. Mutta epäilen, että kyllästyisin jo
päivässä ruokien makuun ja tympeyteen ja kaipaisin aika
äkkiä myös ruuanlaittoa. Enkä vaan voi uskoa, että einekset millään
tulisivat halvemmaksi. Ehkä tässä väitteessä on myös kyse
taidoista ja tottumuksista? Ettei välttämättä osata ajatella
mitään ruokia juureksista tai että puuroakin voi välistä syödä
ruuaksi?</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Kasvispohjainen dietti ja kotiruuan
teko näyttäisi siis olevan tie pieniin ruokakuluihin. Lisää
säästöä syntyy kun suunnittelee hyvin ja ei käy kaupassa usein - pitäisipä tätä itsekin noudattaa ahkerammin. Ja jos miettii, mitkä on niitä edullisia ruokia - miten tehdään perheelle edullista ruokaa koko viikoksi, voi inspiraatiota hakea koulujen ja päiväkotien ruokalistoista (<a href="http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ruoka/l%C3%A4hes-taikurin-suoritus-koulun-keitt%C3%A4j%C3%A4-kattaa-lounaan-euron-aineksista-1.137772" target="_blank">MT juttu aiheesta</a>). Samalla saisi ruokalistan helposti kasaan ilman omaa pähkäilyä ja lihaisat ateriat voi varmaan muuttaa kasvisruuiksi vähän mielikuvitusta käyttämällä.<br />
<br />
Onko teillä edullisia herkkuruoka-suosikkeja - tai erinomaisia säästövinkkejä?</div>
Saarahttp://www.blogger.com/profile/01816998864080260899noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7906597900236680927.post-26620615704408691482016-01-26T13:21:00.000+02:002016-01-26T13:21:07.324+02:00Peruna-linssilaatikkoMinä tykkään perunasta.<br />
<br />
Peruna on perusta - monessakin mielessä. Se on kotoisin Etelä-Amerikasta, Perusta ja Boliviasta, josta se on tullut perusruuaksi melkein koko maapallolla. Se onkin neljänneksi tärkein ruokakasvi maailmassa (<a href="https://en.wikipedia.org/wiki/Potato" target="_blank">Wikipedia</a>).Vaikka peruna kuulostaakin kovin suomalaiselta ruualta, on se olennainen osa myös koko muun Euroopan keittiöitä ja kasvavassa määrin Aasiassa. Hassua ajatella oikeastaan miten eri paikoista kotoisin olevat kasvit ovat tulleet osaksi mitä erilaisempien maiden "perinneruokia".<br />
<br />
Perunassa on makua, enemmän kuin riisissä ja pastssaa (ainakin perunansyöjien mielestä). Se on jotenkin enemmän kasvis kuin viljat - ja on siinä ravinteitakin: c-vitamiinia (tosin lähinnä tuoreena), magnesiumia ja kaliumia, B6 vitamiinia. Ja sinisessa (ja vähän punaisessa) perunassa on antosyaaneja, jotka ovat..antioksidantteja, jotka ovat.. terveellisiä. Olisikin kiva, jos meidän perunavalikoimamme laajenisi kaikenlaisilla erivärisillä ja erimakuisilla perunoilla. Yhteensä lajikkeita maailmassa on tuhansia (<a href="https://en.wikipedia.org/wiki/Potato" target="_blank">Wikipedia</a>).<br />
<br />
Peruna on myös, ja ennenkaikkea?, ekologinen. Sen kasvatukseen tarvitaan vähemmän energiaa, vettä ja maata kuin viljojen viljelyyn. Se on myös helppoa kasvattaa ja käyttää: peruna on hetivalmis kokattavaksi, kun sen nostaa pellosta. ( <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Peruna" target="_blank">Wikipedia</a>) <br />
<br />
Minä kyllä käytän paljon perunaa, mutta harvemmin ruuat eksyy tänne blogiin asti. Tässä kuitenkin yksi arkiruoka, josta tuli yllättävän hyvää; peruna-linssilaatikko, joku saattaisi sanoa myös kiusaukseksi. <br />
<br />
Tässä kasvisten määrää ja laatua voi muunnella sen mukaan, mitä nyt sattuu löytymään.<br />
<br />
noin 4 annosta <br />
<br />
n. 6-10 perunaa (riippuen koosta)<br />
<br />
1 1/2 dl punaisia linssejä<br />
n. 5 herkkusientä<br />
1 kesäkurpitsa<br />
1/2 sipuli<br />
valkosipulia<br />
chiliä<br />
suolaa, pippuria, juustokuminaa, paprikaa<br />
öljyä paistamiseen<br />
<br />
kasvislientä, että peittyy<br />
<br />
päälle vegaanista juustoa, jos haluaa herkutella.<br />
<br />
Pilkotaan perunat suikaleiksi ja laitetaan kylmään veteen odottelemaan, etteivät mustu. Pilkotaan kasvikset ja paistellaan niitä pannulla hetki, 10-15 min. Lisätään sekaan huuhdellut linssit ja mausteet, sekoitetaan muutama minuutti. Linssejä ei siis keitetä, vaan ne keittyvät uunissa. Öljyttyyn uunivuokaan kerros perunoita alle, kasvishöystö väliin, toinen kerros perunoita päälle. Kaadetaan päälle kasvislientä, että perunat peittyy juuri ja juuri, päälle juustoraastetta. Paistetaan uunissa n. 45 min-tunti, 180 C, että perunat on pehmeitä. Odotteluaika kannattaa käytää johonkin kivaan. <br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://2.bp.blogspot.com/-QOkVduWWWqQ/VqZOUFGoAOI/AAAAAAAADKE/su_YIiuo6Ks/s1600/IMG_3421.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="400" src="http://2.bp.blogspot.com/-QOkVduWWWqQ/VqZOUFGoAOI/AAAAAAAADKE/su_YIiuo6Ks/s400/IMG_3421.JPG" width="300" /></a></div>
<br />
<br />
Ajattelin olla totuudenmukainen ja arkinen ja ottaa kuvan ruuasta niinkuin se on (plus siinä vaiheessa kun muistin, suurin osa oli jo syöty..). No, ehkäpä ihan realistinen arki ei toimi ruokakuvissa.. Mutta ainakin tästä näkee, että kyseessä on tällainen raavas ja raaka, arkinen ja turhia koreilematon ruoka. Jota voi syödä, kun on vaikka remontti kesken. <br />
<br />
<br />Saarahttp://www.blogger.com/profile/01816998864080260899noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7906597900236680927.post-67557275335207843772016-01-20T20:08:00.000+02:002016-01-20T20:08:58.330+02:00Kaali-appelsiini-salaatti<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-aJ4YiJlZ4Gg/Vp59qeE3ZkI/AAAAAAAADIA/j8Gqyp0u61M/s1600/IMG_3401.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="480" src="http://4.bp.blogspot.com/-aJ4YiJlZ4Gg/Vp59qeE3ZkI/AAAAAAAADIA/j8Gqyp0u61M/s640/IMG_3401.JPG" width="640" /></a></div>
<br />
No niin, ainakin ruokaan liittyvät tavoitteet/yritykset on helpompi pitää. Kaupassa oli söpöjä pikkuisia veriappelsiinejä ja kaapissa punakaalinjämät - ja nehän sopivat yhteen! Jos tekee hyvän kastikkeen. Koulussa muistaakseni tarjottiin punakaalia viinimarjojen tai ananaspalojen kanssa - ilman sen kummenmpia kastikkeita; ei kovin houkuttelevaa. Kaalin kanssa ehkä vähän hapan kastike ja muhinoituminen on olennaista. Tai jos ei kerkeä muhinoittamaan, voi vähän hakata tai puristella kaalia pehmeämmäksi. Lisäsin tähän kaaliin paahdettua ohraa ja manteleita ruokaisuuden lisäämiseksi, mutta toimii myös ohrattomana sivusalaattina.<br />
<br />
Sekoita kulhon pohjalle ensin kastike:<br />
<br />
1/2 dl appelsiinien mehua<br />
1/2 dl sitruunamehua<br />
(loraus öljyä)<br />
(valkosipulia hakattuna hienoksi)<br />
hunajaa tai muuta makeutta<br />
suolaa<br />
pippuria<br />
ripaus kanelia<br />
<br />
Sitten suikaloidaan kaali (n. 1/4 kerää) ohuen ohuiksi suikaleiksi ja 1 porkkana raasteeksi. 1-2 appelsiinia pilkotaan sekaan tai koristeeksi.<br />
<br />
Paahdetaan n. 1 1/2 dl ohraa pannulla vähän ruskeaksi<br />
Ja keitetään sitten pakkauksen ohjeen mukaan<br />
<br />
Paahdetaan n. 1 dl manteleita pannulla<br />
<br />
Ohran ja mantelit voi lisätä salaattiin vasta syöntivaiheessa.<br />
<br />
Ei tämä tietysti oikein näin kylmillä lämmitä.. Mutta kylmällä voi lämmitellä tulevaa puutarhakautta suunnitellen ja siemenluetteloa selaten.Saarahttp://www.blogger.com/profile/01816998864080260899noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7906597900236680927.post-8998954740127702222016-01-18T13:08:00.002+02:002016-01-18T13:08:13.200+02:00Uusi vuosi ja uusi parempi bloggari?Joulu oli ja meni, samoin uusivuosi, eikä laiska bloggari (vai bloggaaja?) saanut aikaiseksi kirjoittaa sanaakaan, äh. Mutta nyt se muuttuu, nyt kaikki muuttuu ja alkaa uusi elämä, kun on uusi vuosikin, vai? (Tämä nyt menee ihan blogin aihepiirin ulkopuolelta, mutta menköön, omapahan on blogini.. Hmm, tällä logiikalla minähän voisin kirjoittaa ihan mistä tahansa.. ).<br />
<br />
Uusi puhdas ja kirjoittamaton vuosi edessä on helppo suunnitella kääntävänsä uuden sivun elämässään, lähtevänsä uusille raiteille, tehdä nykyisestä vanhasta elämästä ja minästä jotain uutta ja parempaa. Moni aloittaa kuntokuurin tai laihdutuksen, jotkut ryhtyvät vegaaneiksi, toiset päättävät ryhtyä iloisemmiksi - minun tämän vuoden tavoitteena on tulla paremmaksi ja ahkerammaksi kirjoittajaksi.<br />
<br />
Tai oikeastaan tämä on ollut ajatuksena/haaveena/tavoitteena jo pitempään, joten ehkä voisin vähän pysähtyä miettimään, miten niihin tavoitteisiin oikein päästäisiin ja pysyttäisiin? Miten muutetaan elämää paremmaksi ja kehitytään paremmaksi ihmiseksi? (Ja voi tietysti myös kysyä, että miksi pitäisi?)Tai ehkä ihan ensiksi pitäisi miettiä, mikä siinä on niin hankalaa, muuttaa tapojaan?<br />
<br />
Jos asettaa tavoitteeksi lisätä jotain elämäänsä, tarvitaan joka päivä ylimääräistä energiaa, viitsimistä, sen saavuttamiseksi. Jokin vetää aivan vastustamattomasti sohvalle, kun pitäisi lähteä ulos lenkille, toisten blogien lukeminen on niin paljon houkuttelevampaa kuin alkaa miettiä omaa tekstiä (no siis, ainakin minun mielestä). Tuntuu, että kynnys aloittaa jotain on aivan valtava, vaikka tietäisikin, että alkuun päästyään tekeminen rullaa itsestään (usein). Mikä se on joka vetää meitä passiivisuuteen aktivismin sijaan - tai joissain tapauksissa vääränlaiseen aktiivisuuteen (opiskelu vs. siivous)? Voisiko se olla, että passiivisuuden palkitsevuus on heti läsnä - tai ehkä itse passiivisuus on tavallaan palkinto tai koetaan palkinnoksi - kun taas aktiivisuudesta palkinto tulee tavallaan viiveellä, tai jopa suorituksen jälkeen? Voisiko sitten aktiivisuuden houkutusta lisätä ja aloittamista vauhdittaa lupaamalla itselleen vielä sohvalla makoiluakin parempia palkintoja? Suklaapatukoita, lempi tv-sarjaa..? Ainankin omalla kohdalla tämä kyllä toimii aloittamaan houkuttelijana, ja usein palkintokin unohtuu, kun itse tekeminen vie mukanaan, tai toisin sanoen rupeaa palkitsemaan. Usein järkeily, ja lupaus ajallisesti riittävän pienestä "kärsimyksestä", tehoaa myös: menen kymmenen minuutin kävelylle/kirjoitan 10 minuuttia, sitten tulen pois takaisin sohvalle - ei ole mahdottomia vaadittu.. Mutta kuka muka oikeasti on koskaan kävellyt/kirjoittanut/mitä ikinä vain sitä kymmentä minuuttia?<br />
<br />
Entä jos taas tavoitteena on luopua jostain..? Useinhan luovuttava asia on myös palkitseva, mielihyvää jollain tasolla tuottava. Kaipa silloin on loogista tuoda tilalle jotain vastaavaa parempaa mielihyvää tuottavaa juttua: aina kun en syö suklaata, saan syödä sipsejä.. Toinen oma tavoitteeni tälle vuodelle (tai noin ylipäänsä) on myös tehostaa työntekoa/opiskelua; enemmän työtä kun on työaika ja vähemmän lehtien ja blogien ja facebookin ja sähköpostin vilkuilua. Sen lisäksi, että vilkuilu vie aikaa, se ehkä jotenkin hajottaa ajatuksia, ja väsyttää, kun muutoinkin koko päivän istuu tietokoneen äärellä. Mutta olen huomannut, että on yllättävän vaikeaa luopua huvi-klikailusta - mutta ei kuitenkaan suinkaan mahdotonta! Olen tehnyt itseni kanssa diilin, että tauotan työtä tarkoituksella ja tauolla voin klikkailun sijaan laittaa vaikka silmät kiinni tai juoda teetä ja tuijottaa tyhjyyteen; se virkistää ja rentouttaa silmiä ja mieltä - ja luulenpa, että siinä menee vähemmän aikaa kuin klikkaillessa sivulta toiselle. <br />
<br />
Uusien tapojen opiskelussa olen huomannut myös hyvän suunnittelun auttavan. Tai oikeastaan pelkkä asian ajatteleminen auttaa. Esim. jos vaikka taas kehtoittaa lähteä sille esimerkillisille lenkille: jos kuvittelen sohvalla lenkin kulkua; ensin laitan vaatteet päälle noin ja sitten astun ovesta näin ja sitten lähden kävelemään metsään päin ja ja ja... Se melkein tuntuu kuin olisi jo ulkona ja kynnys lähteä on tullut paljon pienemmäksi. Toimii!! Muistan lukeneeni jonkun tutkimuksenkin aiheesta, mutta en nyt muista se sijaintia enää.. Hyvä asian miettiminen ja suunnittelu muutoinkin edesauttaa muutoksen toteuttamisessa: jos ryhdyn vegaaniksi, mitä minä sitten syön? Jos haluan kirjoittaa, mitä minä sitten kirjoitan? Suunnitteluun on tietysti aina vaarana juuttua, varsinkin minun kaltaisen haaveilijan, mutta silläkin riskillä, ainakin minusta se tuntuu olevan aika ensiarvoista.<br />
<br />
Näillä vinkeillä muutosprosessissa, paremman minän luomisessa, pääsee alkuun - olen huomannut. Seuraava taso on se, jolla muutoksesta tulee tapa, rutiini - eikä enää joka päivä, joka hetki, tarvitse käydä kauppaa itsensä kanssa. Siihen tarvitaan aikaa ja paljon toistoa - siksi oikeastaan vuosi onkin hyvä aikataulu tavoitteille, tai vaikka osatavoitteille; vuodessa paremmat tavat ehtivät rutinoitua, jopa vaikka ei joka päivä onnistuisikaan. No katsotaan, onhan tässä työsarkaa.. <br />
<br />
Mutta lopuksi, jotta ei aivan menisi self-helpiksi - pitäisikö myös kysyä, miksi pitäisi tulla paremmaksi ihmiseksi? Miksi me, varsinkin naiset, olemme nyt niin kiinnostuneita itsemme kehittämisestä - tai paremmasta elämästä? Katsoin eilen Rakkausdiettejä (!!), ja siinä kohdehenkilö sanoi jotain, että tavoitteena on muuttaa elämä sellaiseksi kun "meidän elämä kuuluisi olla" (tarkoittaen kai suunnilleen aktiivista elämää). Minusta se tiivistää/kiteyttää aika hyvin mitä ehkä monilla elämänmuutoksilla viimekädessä ajetaan takaa? On joku ideaali-elämä, josta koetaan, että sellaista elämän pitäisi olla..?<br />
<br />
Itselläni tämä kehityshalukkuus liittyy ennenkaikkea ammatilliseen kehittymiseen- ja kipuilemiseen - haluan oppia kirjoittamaan, useammin, paremmin ja tehokkaammin - ja tavallaan voidaan siksi luokitella järkeväksi toiminnaksi. Mutta tavallaan se myös liittyy vahvasti omaan persoonaan - haluan tulla tietynlaiseksi ihmiseksi, ahkeraksi ja aikaansaavaksi - ja siten elää tietynlaista elämää. Myös esim. veganismin voi nähdä tällaisena ulkopuolelta motivoituna: haluan vähentää eläinten kärsimyksiä/en halua osallistua niihin. Mutta toisaalta, eikö siinäkin tavoitella uutta minäkuvaa, persoonaa; haluan olla sellainen ihminen, joka välittää eläimistä näin paljon.. Ja haluan, että muutkin näkevät minut sellaisena?<br />
<br />
Joo, ehkä - mutta mitä sitten? Ei kai siinä sinänsä mitään, pahaa ainakaan, kaipa elämässä pitää olla tavoitteita, että pääsisi eteenpäin (ai minne?).. Mutta.. miksi se tehdään niin henkölökohtaisen kautta? Vaikka ylimmäisenä tavoitteena olisi maailman muuttaminen, silti askeleet siihen ovat henkilökohtaisia, esim. taas veganismi, puhumattakaan kaikista niistä vain omaan hyvinvointiin tähtäävistä muutoksista. Mietin vähän, että onko tämä itsensä kehittäminen pois maailman kehittämisestä? Ja keskitymmekö me siksi itsen kehittämiseen, että se on helpompaa (ja kivempaa) kuin maailman kehittäminen, maailmaan vaikuttaminen ja muuttaminen? No, ehkäpä se ei ole niin joko-tai. Mutta ehkäpä omia motiivejaan voi joskus vähän ravistella. Ja ehkä voi myös kysyä, olisiko meille itsellemme, persoonillemme joskus armollisempaa, jos olisimme enemmän kiinnostuneita maailman kehittämisestä kuin itsen muokkauksesta?<br />
<br />
Mutta mietiskelyjen upottavalta rämeeltä takaisin itsensä kehittämiseen ja uudenvuoden tavoitteisiin, onko minulla mitään tavoitteita/haasteita ruuan suhteen? No ompa hyvinkin, tuoretta ruokaa - siis raakaa - voisi syödä enemmän ja voisi kehitellä kekseliäämpiä ja maistuvampia salaatteja sesongin raaka-aineista. Ja sitten haluan kokeilla härkäpapurouhetta ja keksiä siitä jotain hyvää.. ja ja.. Ehkäpä näistä seuraavaksi, että päästään takaisin asiallisemmille vesille..<br />
<br />
Onko teillä uuden vuoden tavoitteita ja kehittymissuunnitelmia - ja niksejä niiden saavuttamiseksi?Saarahttp://www.blogger.com/profile/01816998864080260899noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7906597900236680927.post-55339182696899752842015-12-13T14:32:00.002+02:002016-02-03T13:26:07.166+02:00 No voiko sitä lihaa sitten joskus syödä?Jos pelkkien kasvien syönti onkin
eläinten oikeuksien ja hyvinvoinnin kannalta aina paras ratkaisu,
onko kasvissyönti aina ympäristön kannalta paras ratkaisu – tai
oikeastaan: voiko lihansyönnistä, tai eläimistä olla jotain
hyötyä ympäristön kannalta?<br />
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Pohjustukseksi - mitä vikaa,
ympäristö-näkökulmasta, eläintuotteissa olikaan?
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Eniten puhutuin ongelma lienee lihan
suuret kasvihuonekaasupäästöt; eritoten märehtijöistä vapautuu
ilmakehään kasvihuonekaasuja jo niiden röyhtäilyistä, mutta myös
kaikkien eläinten lannasta. Lisäksi lihan kontolle voidaan laskea
eläinten rehuksi kasvatettavien kasvien päästöt – ja koska
eläimet syövät paljon verrattuna siihen kuinka paljon lihaa ne
tuottavat – päästöt ovat isot. Eläintuotteiden päästöt ovat noin puolet kaikista ruuan
päästöistä, kaikista globaaleista päästöistä ruuan päästöt ovat noin neljännes<span style="background-color: white;"><span style="background: #ffff00;"><span style="background-color: white;">.</span></span></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="background: transparent;">Lisäksi elänten laidunten ja rehun tuotannon tieltä raivataan laajoja aloja sademetsää, ja samalla häviää korvaamatonta biodiversiteettiä. Ja eläinten
kasvatuksessa kuluu paljon vettä - jo siksi, että ne syövät paljon kasveja, joiden kasvatukseen puolestaan on mennyt paljon vettä. Ja suurista eläinyksiköistä tulee liian paljon lantaa, jotka aiheuttavat päästöjä vesiin... Jne, riittävätkö nämä vakuutukseksi, että lihansyönti/tuotanto ei ole kestävällä pohjalla?</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="background: transparent;">Mutta
voiko siitä olla jotain hyötyä? (Mietin tätä jo aikaisemmin
lehmien ja maidon kohdalla, mutta käydään nyt uudestaan läpi
perusteellisemmin..) Eläimet pystyvät käyttämään hyväksi
materiaaleja, joita ihmiset eivät, erityisesti märehtijät ruohoa –
mutta myös siat ja kanat esim. ruuanjätteitä ja
elintarviketeollisuuden sivutuotteita ja muuttamaan näin syötäväksi
kelpaamatonta syötäväksi. Se on järkevää, eikö? Lisäksi
kaikki maa-alueet eivät sovellu muuhun kuin ruohon kasvatukseen ja
laitumeksi, ja niiden raivaus syötävien kasvien viljelyyn voisi
johtaa lisääntyneisiin kasvihuonekaasupäästöihin ja myös esim.
eroosioon. Joissain tapauksissa laidunmaa voi jopa sitoa samanverran
hiiltä kuin märehtijä tuottaa metaania ja typpioksiduulia. Tämä huomioonottaen märehtijöiden pannaan asettaminen ja kanojen ja
sikojen suosiminen ilmastonmuutoksen hidastamiseksi ei ole aivan
aukotonta – lisäksi sikojen ja kanojen ruokinta tällä hetkellä
on eniten riippuvaista syötäväksi kelpaavista kasveista (tosin
niin on monen nykylehmänkin). Laitumen hiilensidontakyky tosin edellyttää
oikeaa eläinmäärää alalle – ja ettei laidunkarjaa ruokittaisi
muulla rehulla, jolloin niiden tuottokin olisi vähäisempi.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="background: transparent;">Toisaalta
– laitumilla voitaisiin eläinten sijasta kasvattaa bioenergiaa
tai metsää. Joissain oloissa tämä olisi varmasti suotavaa –
esim. sademetsissä. Toisaalta Suomen kaltaisissa metsäisissä
oloissa lisää metsää kaventaisi monimuotoisuutta. (Hyvin
hoidetut) laitumet ovat usein monimuotoisia, puolivillejä, avoimia
biotooppeja, joista on pulaa Suomessa, mutta myös muualla.
Laiduntavilla eläimillä on näin monimuotoisuutta lisäävä
vaikutus. Toisaalta jälleen lähes sama asia voitaisiin saavuttaa niittämällä.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="background: transparent;">Eläimet
myös tuottavat muutakin kuin lihaa ja maitoa – joissain oloissa
eläinvoima on tarpeen ja eritoten lanta on tärkeä maan parannus ja
lannoitusaine. Erityisesti ympäristöystävällinen maatalous, esim. luomu, nojaa vahvasti lannankäyttöön lannoitteena. Jos ei olisi
eläimiä, jouduttaisiinko käyttämään lisää
(fossiilienergiasyöppöjä) keinolannotteita? Koska lannoittamisen
idea on korvata maasta nostetut ravinteet jollakin, esim. eläimen
kautta kierrätetyllä ruoholla, saman asian ajaisi kuitenkin
vaikka kompostin käyttö – tai ihmislannan lisäys pellolle. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="background: transparent;">Lihankasvatuksesta
voi siis olla joitain hyötyjä, mutta monet hyödyt voitaisiin myös saavuttaa ilman eläimiä. Mutta voiko kasvissyönnistä olla jotain haittaa?
Riippuu paljolti siitä, miten liha ruokavaliossa korvattaisiin.
Viljoista saadaan paljon satoa hehtaarilta – mutta
proteeinirikkaiden palkokasvien sadot ovat paljon huonommat. Jos
kaikki maailman ihmiset olisivat kasvissyöjiä, pitäisikö uutta,
viljlemätöntä, alaa raivata käyttöön? </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="background: transparent;">Ainakin
täällä pohjolassa, jossa ei paljon papuja viljellä, </span><span style="background: transparent;"><span style="background: transparent;">ainakaan suosittuja
soijapapuja ja kikherneitä,</span> jouduttaisiin enemmän
turvautumaan ulkomaiseen tuotantoon. Eräässä tutkimuksessa oli
laskettu, että jos koko Iso-Britannia ryhtyisi kasvisruokailijoiksi
(ei lihaa eikä maitoa), viljelysmaata ulkomailta tarvittaisiin
melkein 5 200 000 ha – kun nykyään nykyisen lihan ja maidon
kasvattamiseen tarvitaan ulkomaista viljelysmaata 1 300 000 ha.
(Toisaalta laidunmaata Britanniassa vapautuisi muuhun käyttöön yli
4 000 000 ha.) Tutkimuksessa tosin maidon korvaajana vain soija ja muutoinkin soija lihan korvaajana keskeisessä asemassa - heijastelenee kuitenkin todellista tilannetta.</span><br />
<br />
<span style="background: transparent;">Ulkomaiseen
tuotantoon enemmin tukeutumalla on ehkä se ongelma, että onko se
sitten joltakin toiselta pois, jos me länsimaiset vaadimme lisää
papuja? (Ja kaikenlaista muuta herkkuja; avokadoja, pähkinöitä,
kvinoaa). Ehkä pitkällä tähtäimellä ja ideaalissa maailmassa
ei, mutta tämänhetkisessä maailmassa voi olla. (Tosin aina voidaan
todeta, että ei tämä maailma muutenkaan toimi ja samoin
lihankulutus on, vähintään yhtä suurissa määrin joltain
toiselta pois.) Jotenkin minusta olisi reilumpaa, jos me
mahdollisimman pitkälle pyrkisimme kasvattamaan oman ruokamme –
esim. meillä ei ole vedestä pulaa, mutta seuduilla, joilla
papumme kasvavat voi olla – onko siis reilua syödä ne
pavut täällä? Tämä on ehkä arvojen ratkaistavaksi jäävä kysymys...</span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="background: transparent;">Mutta
jälleen, ongelma on kierrettävissä muutoinkin kuin syömällä
sitten lihaa: voimme kyllä viljlellä enemmän papuja ja kuluttaa
enemmän omasta maasta saatavia kasviksia.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="background: transparent;">Ehkä
pointti koko tässä pitkässä jutussa on, että ehkä lihansyönti ei ympäristönäkökulmasta ole aina itsestään
selvästi ja yksioikoisesti pahasta – ja kasvissyönti
yksioikoisesti hyvästä. Ja ehkä kasvissyöjänkään ei pitäisi
olla vain tyytyväinen kasvissyönnillä ansaittuun sädekehäänsä. Että ehkä meidän kaikkien dieetistä riippumatta pitäisi hiukan kyseenalaista luksuksisia syömätapojamme - pitääkö aina olla niin hienoa ja monipuolista ruokaa, vai pitäisikö, edes joskus, useammin, tyytyä vähän ankeampaan tavalliseen, yksinkertaiseen - niihin lanttun ja perunaan ja puuroon? (Ja niin no, eihän niidenkään tarvitse olla ankeita..)</span><br />
<br />
<span style="background: transparent;">Tämän
sanottuani täytyy kuitenkin todeta, että lihansyönnin nykytaso
länsimaissa on kuitenkin kaukana kestävästä - tällä hetkellä
suomalainen syö noin 1,5 kg lihaa vkossa (<a href="http://stat.luke.fi/ravintotase" target="_blank">Luke</a>) ja maailman keskiarvo on
noin 0,8 kg vko. Maitoa Suomessa kuluu noin 2,4 kg (kg= noin litra)/
vko </span><span style="background: transparent;"><span style="background: transparent;">(<a href="http://stat.luke.fi/ravintotase" target="_blank">Luke</a>) </span>ja maailmassa keskimäärin 1,5 kg /vko. Jos haluttaisiin, että
eläinten kasvatuksen päästöt eivät nousisi, vaikka väkiluku
kasvaa, lihaa saisi syödä n. puoli kiloa viikossa ja maitoa litran
– mutta koska päästöjäkin (ja ennenkaikkea eläinmäärää) pitäisi vähentää, määrä olisi
vielä pienempi. (Puoli kiloa vkossa taitaa olla tällähetkellä pohjoismainen ravintosuosituskin..). Jos jatkettaisiin nykyisellä linjalla - ja kaikki söisivät eläintuotteita kuin länsimaiset, tarvittaisiin lisää maatalous-maata 2,5 miljardia hehtaaria - joka on 2/3 enemmän kuin nykyisin käytössä... Riittäisikö maapallo?</span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="background: transparent;">Lähteinä ja inspiraationa:</span><br />
<br />
Garnett,
T. (2009). Livestock-related greenhouse gas emissions: impacts and
options for policy makers. <i>environmental science & policy</i>,
<i>12</i>(4), 491-50. Tässä eritellään seikkaperäisesti - ja kyseenalaistaenkin, mitä kaikkea pitää huomioida, kun arvioidaan lihan ilmastopäästöjä. Suosittelen enemmän kiinnostuneille!</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
Muita lähteitä: WWF UK raportti: <a href="http://assets.wwf.org.uk/downloads/how_low_can_we_go.pdf" target="_blank">How low can we go?</a><br />
<br />
Gomiero T, Pimentel D, Paoletti MG (2011) Is there a need for a more sustainable agriculture? Crit Rev Plant Sci 30:6–23. </div>
<br />
<br />
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
Saarahttp://www.blogger.com/profile/01816998864080260899noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7906597900236680927.post-46219993009028963742015-12-03T18:24:00.000+02:002016-02-03T13:27:19.803+02:00Lämmin mausteinen ohra-juures salaatti<h2>
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-jzSW-4XG53w/Vl8I7YuqIaI/AAAAAAAADGs/Ig1qUj3tsXc/s1600/IMG_3027.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://4.bp.blogspot.com/-jzSW-4XG53w/Vl8I7YuqIaI/AAAAAAAADGs/Ig1qUj3tsXc/s400/IMG_3027.JPG" width="400" /></a></h2>
<span style="font-size: small;"></span><span style="font-size: small;">Olen tavallisesti pikaisesti syntyvien ruokien ystävä, mutta joskus on hauska paneutua ruuanlaittoon pidemmän kaavan mukaan. Ja jopa seurata reseptiä! Tällä kertaa ruoka oli todellakin vaivansa arvoista (eikä siihen oikeasti mennyt varmaan tuntia kauempaa). Ruuan idea on peräisin herkullisesta Maikin mokomin -blogista, jota vähän muokkasin kaapista löytyviin aineksiin sopivammaksi. Ideana on makeita juureksia lämpimillä mausteilla maustettuina, paahdettua ohraa kirpeällä sitruunakastikkeella ja rapeita paahdettuja manteleita ja vähän happamia granattiomenan siemeniä. Eikö ole jouluisaa/talvista? PS. toimii mainiosti myös alkuperäisen reseptin munakoison ja luumujen kanssa, suosittelen <a href="http://maikinmokomin.blogspot.fi/2015/08/violettia-ruokaa-lahi-idan.html">kurkkaamaan</a>.</span><br />
<br />
2-3 hengelle<br />
<br />
<span style="font-size: small;">Ensin ohra ja mantelit:</span><br />
<br />
<span style="font-size: small;">2 dl ohrasuurimoita</span><br />
<span style="font-size: small;">1 dl manteleita</span><br />
<br />
<span style="font-size: small;">paahdetaan uunissa 180 C, kunnes kauniin ruskeita, 10-15 min, kannattaa vahtia. Pilkotaan manteleita pienemmäksi ja keitetään ohra 20-30 min, runsaassa suolalla maustetussa vedessä.</span><br />
<br />
<span style="font-size: small;">Sitten juurekset: </span><br />
<br />
<span style="font-size: small;">2-3 punajuurta tai muita juuria (minulla oli kelta- ja raitajuuria, siksi vähemmän punainen lopputulos)</span><br />
<span style="font-size: small;">2 palsternakkaa</span><br />
<span style="font-size: small;">1 (puna)sipuli</span><br />
<br />
<span style="font-size: small;">marinadi:</span><br />
<span style="font-size: small;">n. 1/2 dl öljyä</span><br />
1 valkosipulin kynsi<br />
<div class="MsoNormal">
3 rkl balsamiviinietikkaa</div>
<div class="MsoNormal">
</div>
<div class="MsoNormal">
1 rkl hunajaa (tai sokeria tms.)</div>
<div class="MsoNormal">
juustokuminaa</div>
<div class="MsoNormal">
korianteria </div>
<div class="MsoNormal">
kanelia</div>
<div class="MsoNormal">
ripaus muskottipähkinää</div>
<div class="MsoNormal">
chiliä maun mukaan, jauheena tai tuoreena</div>
<div class="MsoNormal">
suolaa</div>
mustapippuria<br />
<br />
Pilkotaan juurekset sopiviksi suupaloiksi (punajuuret pienimmiksi ja palsternakat ja sipulit voi jättää isommiksi, koska kypsyvät nopeammin). Sivellään noin puolet marinadista juureksille ja paistetaan uunissa, 200 C, kunnes pehmeitä - eli noin reilu puoli tuntia.<br />
<br />
Tälläaikaa voi tehdä sitruunaisen kastikkeen ohralle:<br />
<br />
2-3 rkl öljyä<br />
1/2 sitruunan mehu<br />
suolaa, pippuria, valkosipulia<br />
<br />
Kun juurekset ovat kypsiä - sekoitetaan niihin loput marinadit. Ja samoin ohraan sitruuna-kastike. Sitten sekoitetaan kaikki ainekset yhteen. Lopuksi koristellaan granaattiomenan siemenillä ja persiljalla, jos sattuu olemaan. Nautitaan ajan ja ihmisten kanssa.<br />
<br />Saarahttp://www.blogger.com/profile/01816998864080260899noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7906597900236680927.post-78115887919234622112015-11-25T19:34:00.002+02:002016-02-03T13:28:18.802+02:00(Melkein) vegaaninen viikko lautasella<h2>
<span style="font-size: small;">
<a href="http://2.bp.blogspot.com/-KAAW95JvHzA/VlVuIq62WbI/AAAAAAAADEg/qlOEh0BaHDA/s1600/IMG_3045.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="297" src="http://2.bp.blogspot.com/-KAAW95JvHzA/VlVuIq62WbI/AAAAAAAADEg/qlOEh0BaHDA/s400/IMG_3045.JPG" width="400" /></a></span></h2>
<span style="font-size: small;"></span><span style="font-size: small;"> </span><br />
<span style="font-size: small;">Tästä Kemikaalicoktailin <a href="http://www.kemikaalicocktail.fi/2015/11/miksi-ruokavaliotaan-on-hankala-muuttaa/">jutusta</a> inspiroituneena: että yhtenä vaikeutena kasvinsyöjäksi ryhtymisessä on keksiä niitä kasvisruokia, ajattelin valottaa omaa ruokaviikkoani. Ja toisekseen minusta ainakin on kiva tirkistellä mitä muut syövät noin niinku oikeesti. Ja kolmanneksi, tällaisia omanapaisia postauksia on aina kiva kirjoittaa..</span><br />
<br />
<span style="font-size: small;">Minä, me - kaksi aikuista, syömme oikeaa ruokaa kaksi kertaa päivässä, eli kokkaan melkein joka päivä - paitsi silloin kuin laiskottaa. Yhdestä ruuasta riittää päivälliseksi ja seuraavan päivän lounaaksi. Syömme pääasiassa kotona aika vegaanisesti, joskus, jotain juustoa eksyy - pyytämättä ja yllättäen - lautaselle. Ruokien keksiminen oli vaikeaa lennossa, mutta sitten keksin uhrata sille aikaa kerran vkossa 15 min: istuskella sohvalla ja miettiä ruokaa, mikä sen kivempaa! Järkevintä tämä olisi tehdä kauppaan lähtiessä, mutta yleensä en ole niin järkevä, joten yleensä mietin mitä tekisin niistä aineksista, joita kaappiin on kertynyt.</span><br />
<span style="font-size: small;"><br /></span>
<span style="font-size: small;">Olen myös helpottanut keksimistä sillä, että olen itsekseni sopinut, että kerran viikossa on puuroa ja toisen kerran keittoa - varsinkin puuro on ihanan helppoa. Sitten käytännössä usein on kerran viikossa pastaa ja toisen kerran jotain uunissa. Papuja (tai siis linssejä) syömme melkein joka päivä, muodossa tai toisessa, soijarouhetta ja tofuakin joskus. Ja kerran viikossa melkein kasvispihvejä. Oikeastaan asettamalla tällaisiä rajaajia, keksimisestä tulee helpompaa; ei tarvitse käydä koko kasvisruokien reseptiarkistoa läpi, vaan voi etsiä pienemmästä joukosta. Ja olen myös huomannut, että ruokien keksiminen siitä, mitä sattuu olemaan, tekee ruuanlaitosta haastavampaa, sellain hauskalla tavalla - kiinnostavaa: mitä minä näistä aineksista keksisin.. </span><br />
<span style="font-size: small;"><br /></span>
<span style="font-size: small;">Ruuan kulmakivet meidän keittiössä ovat peruna, porkkana, kaali, punajuuri, linssit, ja pavut silloin kun muistan laittaa ne edellisenä iltana likoamaan. Ja tomaattimurska, öljy, chili ja valkosipuli. Ja pasta. Kookosmaito, maapähkinät. Sitruuna ja inkivääri. Näistä sekoittelemalla ja vähän jotain lisäämällä syntyvät useimmat ruuat, ainakin näin ei-kesällä. Nyt talvisaikaan haluaisin myös keksiä talvista (melko kotimaista) tuoretta ruokaa, muuta kun tomaatti-kurkku-salaatti-salaattia. Haastetta!</span><br />
<span style="font-size: small;"><br /></span>
<span style="font-size: small;">No mutta, mitä minä sitten oikein söin tällä viikolla?</span><br />
<span style="font-size: small;"><br /></span>
<span style="font-size: small;">Maanantaina.. ups, feta-kasvis-piirasta - lahjaksi tehtyä, niin en hennonnut kieltäytyä</span><br />
<span style="font-size: small;">Tiistaina ruispuolukkapuuroa, kun laiskotti ja leipää</span><br />
<span style="font-size: small;">Keskiviikkona pastaa ja tomaattikastiketta (jossa myös porkkanaa, kesäkurpitsaa, herkkusieniä), ja jälkkäriksi karpalosmoothieta</span><br />
<span style="font-size: small;">Torstaina olin kekseliäs ja syötiin savupaprikalla maustettuja veneperunoita ja paahdettuja maa-artisokkia, kasvispihvejä ja punajuuri-omenaraastetta. Ja mansikkakeittoa.</span><br />
<span style="font-size: small;">Perjantaina hernekeittoa </span><br />
<span style="font-size: small;">Lauantaina kuumottavaa kurpitsapataa (resepti alempana)</span><br />
<span style="font-size: small;">Sunnuntaina - lauantaista?</span><br />
<span style="font-size: small;"><br /></span>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-size: small;"><a href="http://2.bp.blogspot.com/-z1KeN8qJqqY/VlVtv-zEsCI/AAAAAAAADEY/GJG3y3w-NvU/s1600/IMG_3055.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://2.bp.blogspot.com/-z1KeN8qJqqY/VlVtv-zEsCI/AAAAAAAADEY/GJG3y3w-NvU/s400/IMG_3055.JPG" width="400" /></a></span></div>
<span style="font-size: small;"><br /></span>
<span style="font-size: small;">Kuvan unohdin ottaa, niin kuvituksena niitä kuumotuksia.</span><br />
<span style="font-size: small;"><br /></span>
<span style="font-size: small;">Kuumottava kurpitsapata mustapapujen kanssa</span><br />
<span style="font-size: small;">(inspiraationa Love & Lemons-blogin <a href="http://www.loveandlemons.com/2015/10/06/butternut-squash-black-bean-chili/">resepti</a>)</span><br />
<span style="font-size: small;"><br /></span>
<span style="font-size: small;">1 keskikokoinen myskikurpitsa (tästä riitti syötävää noin viidelle hengelle/aterialle)</span><br />
<span style="font-size: small;">tuoreita erivahvuisia chilejä maun mukaan, tai chilijauhetta </span><br />
<span style="font-size: small;">reilusti savupaprikajauhetta </span><br />
<span style="font-size: small;">1 sipuli </span><br />
<span style="font-size: small;">1-2 kynttä valkosipulia</span><br />
<span style="font-size: small;">öljyä</span><br />
<span style="font-size: small;">1/2 prk tomaattimurskaa </span><br />
<span style="font-size: small;">1-2 dl kasvislientä</span><br />
<span style="font-size: small;">2 rkl omenaviinietikkaa </span><br />
<span style="font-size: small;">n. 2 dl mustapapuja (valmiiksi keitettyjä)</span><br />
<span style="font-size: small;">n. 2 dl pakastemaissia</span><br />
<span style="font-size: small;">1/2 limen mehu ja kuori</span><br />
<span style="font-size: small;"><br /></span>
<span style="font-size: small;">Kuori ja pilko kurpitsa (osissa, on aika raskasta), silppua chilit sopivaksi, samoin sipuli ja valkosipuli. Kattilaan öljyä ihan reilusti ja pilkotut ainekset kattilaan, päälle savupaprika-jauhetta. Annetaan suhista kannen alla n. 15 min, sitten lisätään tomaattimurska ja kasvislientä (määrä riippuu, kuinka "vetistä" padasta haluaa) ja omenaviinietikkaa (taittaa vähän tulisuutta). Annetaan tiristä miedolla lämmöllä n. puoli tuntia, kunnes kurpitsat pehmeitä, lisätään vähän ennen loppua (5-10 min.) pavut ja maissit. Lopuksi puristetaan limen mehu ja kuorta mausteeksi. Seurana voi tarjota (limellä/korianterilla maustettua) riisiä, tortilla-lastuja, tai syödä pelkiltään.</span><br />
<span style="font-size: small;"><br /></span>
<span style="font-size: small;">Vielä lisää omia hyviksi havaittuja vinkkejä herkulliseen kasvisruokaan: Tärkeysjärjestyksessä?:)</span><br />
<span style="font-size: small;">Öljy! - kannattaa käyttää reilusti - itse suosin oliiviöljyä.</span><br />
<span style="font-size: small;">Mausteet! Minä laitan melkein kaikkeen valkosipulia ja chiliä, savupaprika tuo ehkä sellaista lihaisaa(?) täyteläisyyttä. Ja kanelihippu tomaattikastikkeessa pehmentää makua. Ja inkivääristä itämaisuutta.</span><br />
<span style="font-size: small;">Kasvispihvit - helppoja ja hyviä, varsinkin runsaassa öljyssä paistetuna.</span><br />
<span style="font-size: small;">Paistaminen pannulla keittämisen sijaan - minusta kasviksiin tulee näin kivempi, rapsakkainen, suutuntuma ja laimentamattomampi maku.Yksinkertaisimmillaan kasvisruoka, ainakin minulla, on, että pilkotaan vähän jotain vihanneksia, paistetaan öljyssä, lisätään sopivia mausteita ja jotain palkokasveja ja tarjoillaan pastan, riisin, ohran, perunan kanssa.</span><br />
<span style="font-size: small;">Totutteleminen uusiin juttuihin - kestää aikaa ihastua uusiin makuihin.</span><br />
<span style="font-size: small;">Soijarouhe - paljon helpompaa kuin jauheliha! Minusta siitä tulee hyvää ohjeella, jonka olen omaksunut Chocochilistä: paistetaan ensin vähän öljyssä (1-2 min), ehkä sipulin, valkosipulin ja mausteiden kanssa, sitten lisätään kuumaan rouheeseen (balsami) etikkaa (1-2 rkl) ja sekoitellaan, sitten lisätään erissä kasvislientä, niin että imeytyy aina ennen uutta lisäystä. Sitten voi lisätä vaikka tomaattikastiketta..</span><br />
<span style="font-size: small;">Nauttiminen! Syntinen nautiskelu aina joskus, omissa lempiruuissa uiskentelu, varsinkin ehkä alkuun. </span><br />
<span style="font-size: small;">Sädekehä! Vaikka ei ehkä ole varaa pyhimystellä muutoin, kyllä se vähän tuottaa hyvää mieltä, että minun ruokaani varten ei vahingoitettu eläimiä.</span><br />
<span style="font-size: small;">Ja jos ei luonnistu, voi aina palata vanhaan - ja palata yrittämään uudestaan kun huvittaa - ja ehkä pikkuhiljaa eläinperäisten tuotteiden määrä vähenee kuin itsestään. Vähentäminen (tai oikeastaan kasvisten lisääminen) on kai pääasia, kokonaisuus, ei pikku lipsahdukset.</span><br />
<span style="font-size: small;"><br /></span>
<span style="font-size: small;">Hyvää kasvisruokahalua! </span><br />
<span style="font-size: small;"><br /></span>Saarahttp://www.blogger.com/profile/01816998864080260899noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7906597900236680927.post-56237876952467328792015-11-12T08:55:00.000+02:002016-02-03T13:29:02.184+02:00Lihansyönti - mitä se oikein on? Ja miten siihen vaikutetaan?
Haa - olinkin oikeassa, että lihansyöntiin oikeastikin tuntuu liittyvän jonkinlainen syyllisyys. Tai ainakin lihansyönti - ja samanaikainen eläimistä välittäminen aiheuttaa pientä henkistä nirhamaa, jonka ylipääsemiseksi ihmisillä on kaikenlaisia vippaskonsteja. Lihansyönnin psykologian tutkimus tuntuukin olevan aika kuumaa juuri nyt - asiallisemmissakin yhteyksissä pohditaan, miten siitä voitaisiin päästä eroon tai vähentää..<br />
<br />
Lihansyöjän paradoksi on se, että välittää eläimistä, mutta samalla tapattaa niitä syötäväksi. Tästä syntyy ikävä henkinen tila, kongnitiivinen dissonanssi (<a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Kognitiivinen_dissonanssi">Wikipediassa</a>), jossa arvot ja toiminta eivät vastaa toisiaan. Useimmat päättävät ratkaista asian arvoja muuttamalla, se lienee helpompaa. Lihansyöjien on havaittu lajittelevan eläimiä kahteen kastiin: syötävien eläinten arvellaan olevan vähemmän kipu- ja kärsimysherkkiä ja ne mielelletään vähemmän mielekkäiksi/tietoisiksi kuin ei syötävät eläimet. Mielenkiintoisesti tämä jaottelu tapahtuu ennen lihansyöntiä - on siis kyse asenteesta eläimiä kohtaan - mutta myös liha-aterian jälkeen; syöty eläin miellettiin vielä enemmän mielettömäksi lihan syönnin jälkeen ja pähkinän syönnin jälkeen syötävien eläinten mielekkyydestä saatiin rohkeampia arvioita. Ihminen on mestari selittämään itsensä itselleen parhain päin. Toisaalta, olisiko tässä toivoa - jos kasvisaterioiden syönti lisääntyisi mistä tahansa syystä, voisivatko ihmisten asentet eläimiin muuttua samalla - tätähän jo pohdin viimeeksikin.. <br />
<br />
Itse lihansyöjiin näyttäisi liittyvän tiettyjä piirteitä - tai ehkä ennemminkin kasvissyöjien ja lihansyöjien välillä on eroja, jotka ehkä ovat mutu-tuntumallakin havaittavissa. Lihansyöntiin näyttäisi liittyvän konservatiivisuus ja tietynlainen oikeistolaisten arvojen kannattajuus (tämä nyt ei ehkä niin selkeää euroopassa kuin Amerikassa, jossa monet tutkimuksista tehty), kasvissyöntiin enemmän liberaalisuus ja universalistiset arvot. Lihansyöjät ovat enemmän auktoriteettiuskoisia ja pitävät luonnollisena asioiden tilana, että ihmisten kesken ja ihmisten ja eläinten välillä on hierarkioita, valta suhteita: toiset vain ovat toisten yläpuolella ja that's it . Eroja on nähtävissä jopa aivojen toiminnan tasolla: kasvissyöjillä ja lihansyöjillä aivojen eri alueet aktivoituvat katsottaessa kuvia eläinten (ja ihmisten) kärsimyksistä (Filippi et al. 2010 <a href="http://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0010847">täällä</a>).<br />
<br />
Mututuntuman mukaan ja tutkimuksissakin on myös vahvistettu, että mieheys liittyy lihansyöntiin vahvasti. Kun ruoka hankittiin metsästämällä ja keräilemällä, miehet olivat niitä jotka metsästivät ja vielä nykyäänkin pätee, että miehinen mies ei mitään salaattia syö. On havaittu, että miehillä ja naisilla on eri tavat oikeuttaa lihansyöntiään; tai oikeastaan miehet eivät oikeuta, vaan syövät lihaa hyvillä mielin. Miehet mielsivät eläimet vähemmän kärsiviksi, uskoivat enemmän
ihmisten ja eläinten väliseen hierarkiaan ja perustelivat myös sillä,
että ihmisen (ihmiskunnan) "kohtalo" on syödä lihaa. Naiset sen sijaan söivät lihaa huonolla omallatunnolla ja heidän strategiansa oli vältellä sitä tietoa, että liha tulee oikeasti jostain eläimestä. Oman raportoinnin mukaan miehet myös söivät enemmän lihaa kuin naiset, tosin naiset saattoivat myös ali-ilmoittaa syömänsä lihan määrän .<br />
<br />
Mitä tämä sitten tarkoittaa - annettua asioiden tilaa: tällaiset ja tällaiset ihmiset vain ovat luotuja syömään paljon lihaa, eikä mitään sen muuttamiseksi voida tehdä? Ei ollenkaan, sillä tässähän liha on vain väline, jonka kulttuurisesti on päätetty liittää tiettyihin arvoihin. Lihansyöntiin liitettyjen arvojen kulttuurisidonnaisuudesta kertoo paljon se, että Intiassa, missä on suuri joukko kasvissyöjiä (jotka useinmiten kasvavat kasvissyöntiin syntymästä lähtien), kasvissyöjät olivat enemmän konservatiivisia ja lihansyönti nähtiin rikkomuksena näitä konservatiivisia arvoja vastaan. Toisaalta mekanismit oikeuttaa eläinten syöminen tuntuu olevan sama kaikkialla: syötävät eläimet nähtiin kaikkialla vähemmän kärsimyskykyisiksi ja mielekkäiksi kuin ne joiden syömistä pidettiin paheksuttavana, eläimen laji vain vaihteli paikasta toiseen.<br />
<br />
Tämä on kyllä tavattoman mielenkiintoinen kenttä kaivautua vielä syvemmälle, mutta ehkä nyt voisi keskittyä pohtimaan sen muutosta. Tai että, kun nyt tiedetään lihansyönnin syitä, edes osittain, miten siihen voitaisiin tarttua ja muuttaa sitä vähän vähäisemmäksi - tai kaikki lihansyöjät kasvissyöjiksi?<br />
<br />
Koska lihaan liitetään kaikenlaisia kulttuurisesti vaihtelevia mielikuvia voitaisiin lihansyöntiin vaikuttaa muuttamalla mielikuvia - tekemällä lihansyönnistä vastenmielisempää - tai kasvissyönnistä hyväksyttävämpää - esim. miehekkäämpää. Kasvikset pitäisi brändätä miehekkäiksi, jotta kovempikin mies voisi niihin tarttua. Tällainen on tuttua terveysvalistuskampanjoista: nykyäänhän myös pohjois-karjalainen mies voi syödä margariinia ja vähentää suolaa.<br />
<br />
Toisaalta, muutos voi käydä, miehille, vähän huomaamattakin, koska naiset ovat enemmän kiinnostuneita kasviksista, voi muutos tapahtua pikkuhiljaa keittiön kautta (mikä on tietysti naisten luontaista valtakuntaa (??)). Mikä sitten vetoaisi naisiin, jotka valitsevat perheelle kananpojan marinoituja siipiä illalliseksi? <br />
<br />
Kemikaalicoktail-blogissakin oli asiasta <a href="http://www.kemikaalicocktail.fi/2015/11/miksi-ruokavaliotaan-on-hankala-muuttaa/">pohdintaa</a>: miksi on niin vaikea muuttaa tottumuksiaan ja ruveta esim. kasvissyöjäksi? Vaikka pinnanalla vaikuttaisivatkin perustavammanlaatuiset syyt, arkipäivän valintatilanteissa - kasvista vai lihaa - arkipäiväisemmät asiat ratkaisevat: mitä ruokaa laittaisi: mitä ruokia keksii, mikä on helppoa, mitä on tarjolla, mitä maksaa, mistä perhe tykkää, mitä osaa tehdä.. Jos ei tule mieleen yhtään kasvisruokaa, on hankala valita kaupasta aineksia sitä varten. Tai jos ravintolassa ei ole kasvisruokavaihtoehtoa. <br />
<br />
Ruokakulttuuri myös vaikuttaa, kansallinen ja perheen sisäinen; minkälaisiin ruokiin on totuttu. Pohjoiset kulttuurit ovat perinteisesti olleet aika lihaan painottuvia - mutta kyllähän täälläkin on syöty kasviksiakin; porkkanoita, lanttuja, kaaleja ja viljatkin ovat kasviksia.. Toisaalta ruokakulttuuri ei ole muuttumaton - lähellekkään - tämä joka-päivä-lihaa -kulttuuri ei ole mikään alkuperäinen suomalainen malli - "alkuperäinen" suolla kuokkivan jussin ruokavalio lienee ennemmin ollut joka päivä puuroa. Ja nykyäänkään emme syö lähellekään samalla tavalla kuin vaikka vain 20-30 vuotta sitten. Kansainväliset ruokakulttuurit ovat tuoneet kenties lisää kasviksia ruokavalioon. Samalla tavalla luomalla kasvisruokakulttuuria - ravintolat, kirjat, blogit, tv-ohjelmat, kasvikset valuvat pikkuhiljaa ruokavalioon. Että ehkä se ei tapahdukaan jättämällä liha pois vaan lisäämällä kasvisruokaa. <br />
<br />
Toisaalta - lihansyönti on myös.. syömistä, siinä on kyse ravinnosta, mahan täyttämisestä. Ehkä lihansyönnin kulttuurista ja psykologiasta voi puhua vasta sitten kun syöminen voi sisältää valintoja; ei ole pakko syödä sitä mitä on, kun ruuassa ei ole kyse selviytymisestä. Tätä voisi pohtia seuraavaksi (tai sitä seuraavaksi) - pitääkö kaikkien ryhtyä kasvissyöjiksi, että maailma pelastuu?<br />
<br />
Lähteet: Piazza et al. 2015,<a href="http://www.sciencedaily.com/releases/2015/05/150518121442.htm"> lyhennelmä täällä</a><br />
Loughnan et al. 2014, <a href="https://foodethics.univie.ac.at/fileadmin/user_upload/inst_ethik_wiss_dialog/Loughnan__S._2014_And_Bastian._..The_Psychology_of_Eating_Animals._In._CURRENT_DIRECTIONS_IN_PSYCHOLOGICAL_SCIENCE.pdf">täällä</a><br />
Ruby et al 2012, <a href="https://foodethics.univie.ac.at/fileadmin/user_upload/inst_ethik_wiss_dialog/Ruby__M._2013._Compassion_and_contamination._Cultural_differences_in_vegetarianism._In._Appetite_.pdf">täällä</a><br />
Rothgeber et al. 2012, <a href="https://foodethics.univie.ac.at/fileadmin/user_upload/p_foodethik/Rothgerber__Hank_2012._Real_Men_Dont_Eat_-Vegetable-__Quiche._Masculinity_and_the_Justification_of_Meat_Consumption.pdf">täällä</a><br />
<br />Saarahttp://www.blogger.com/profile/01816998864080260899noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7906597900236680927.post-87707753244311116152015-11-09T13:16:00.003+02:002016-02-03T13:29:29.200+02:00Pumpkin-pie brownie aka kurpitsa-suklaakakkunen<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<h2 class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-rCdPjdBpHRo/Vjdv6HE2jbI/AAAAAAAADDU/SzNABcy5U8k/s1600/IMG_3013.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://4.bp.blogspot.com/-rCdPjdBpHRo/Vjdv6HE2jbI/AAAAAAAADDU/SzNABcy5U8k/s400/IMG_3013.JPG" width="400" /></a></h2>
<br />
Keitosta jäi yli puolikas kurpitsa ja koska halusin olla trendien harjalla, kehittelin netin lukuisista resepteistä tämän kurpisa-suklaakakkusen (pumpkin-pie-brownie).<br />
<br />
Rakenne näyttää aika tiiviiltä, mutta on aika.. hyvää. Sekä suklaa-taikinaan, että päälle tuli kurpitsasosetta. Lisäsin soseeseen vielä cashew-pähkinää, jotta siitä tulisi kermaisempaan. Mausteiden ja sokerin kanssa soseesta tuli aika maistuvaista hilloa. <br />
<br />
Kurpitsa-hillo<br />
2 dl kurpitsasosetta<br />
n.1 dl (liotettuja) cashewpähkinöitä <br />
1 dl ruskeaa sokeria<br />
kanelia<br />
inkivääriä<br />
ripaus muskottipähkinää<br />
pikku ripaus maustepippuria<br />
1 rkl maissitärkkelystä <br />
<br />
Suklaa-kakkunen<br />
150 g tummaa suklaata<br />
1 1/2 dl kurpitsasosetta<br />
3/4 dl (liotettuja) cashewpähkinöitä<br />
100 g margariinia (öljy käynee myös)<br />
1 1/2 dl ruskeaa sokeria <br />
2 dl jauhoja (käytin puolet tattarijauhoja terveyden vuoksi ja puolet vehnäjauhoja)<br />
1/2 dl maissitärkkelystä<br />
2 (kukkurallista) rkl tummaa kaakaojauhetta<br />
vaniljasokeria<br />
<br />
Kurpisasoseeseen kannattaa ensin sekoittaa ja soseuttaa cashewpähkinät sekaan. Sitten osaan sosetta sekoitetaan sokeri ja mausteet - ja maistellaan sopivaksi, lisätään maissitärkkelys, että hillo ei valu.<br />
Kakkusen teko kannattaa alottaa suklaan sulatuksella. Tai ensin kannattaa sulattaa margariini. Margariinisulaan sekoitetaan kurpitsasose ja sokeri, sekoitetaan vähän ja lisätään yhteen sekoitetut kuivat aineet. Lopuksi sekaan sotketaan suklaa ja käännellään sekaisin. Kaavitaan taikina vuokaan ja sitten kurpitsahilloa päälle. Vähän voi suklaataikinaa ja kurpisaa sekoittaa keskenään; painella ikäänkuin limittäin. Paistetaan n. 30 min 180 C. Tosi hyvää heti ja seuraavanakin päivänä. Hyvää kahvia seuralaiseksi.<br />
<br />
<br />Saarahttp://www.blogger.com/profile/01816998864080260899noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-7906597900236680927.post-59961632167736711692015-11-08T18:09:00.005+02:002016-02-03T13:29:52.372+02:00Piristävä kurpisakeitto<h2>
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-FYJneM6v40U/Vjdvjo62vbI/AAAAAAAADDM/_QWN_4UmRuU/s1600/IMG_2990.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://4.bp.blogspot.com/-FYJneM6v40U/Vjdvjo62vbI/AAAAAAAADDM/_QWN_4UmRuU/s400/IMG_2990.JPG" width="400" /></a></h2>
<br />
Olenhan minä taas lähes melkein ajankohtainen, tämän kurpitsakeiton ja kierosilmäisen kauhean hämähäkin kanssa.. No, kyllähän kurpitsakeittoa voi lusikoida pitkin sateista marraskuuta.<br />
<br />
Kivaa kun on taas kurpitsa-aika. Kurpitsa on vähän sellainen eksoottinen lisä talven ruokavalioon niiden kovin tavanomaisten juuresten rinnalle. Taipuu moneen, säilyy hyvin - ja väri!<br />
<br />
Minulla oli käytössä Hokkaido-kurpitsa. Se on vähän ehkä kuivakka, mutta sopii hyvin vaikka sosekeittoon, kuten tässä. Makuina tässä tavoiteltiin sellaista sitruksista pirteyttä inkivääristä ja limestä ja ruokaisuutta punaisista linsseistä. (Eli oikeastaan aika samalla kaavalla kuin aikaisempi lanttukeitto) <br />
<br />
1/2-1 noin keskikokoinen kurpitsa<br />
n. 1 valkosipulin kynsi<br />
n.1 cm inkiväärin pala<br />
(tuoretta) chiliä maun mukaan<br />
öljyä<br />
vettä, että kurpitsanpalat peittyy<br />
2-3 dl punaisia linssejä<br />
suolaa<br />
1 limen mehu (ja kuorta)<br />
<br />
Kuoritaan ja pilkotaan kurpitsa ja tietysti siemenet pois. Kuullotetaan pieneksi pilkottuja inkivääriä, valkosipulia ja chiliä ja kurpisanpaloja öljyssä 5-10 min, sitten kaadetaan vettä, että kurpitsat peittyvät. Annetaan kiehua alhaisella lämmöllä 10-15 min, lisätään huuhdellut linssit ja puolen limen mehu, keitellään vielä n. 10 min. Soseutetaan ja lopuksi lisätään loput limestä. Ja suolaa maun mukaan.<br />
<br />
Välttämätön annos keltaa kontrastiksi tämän ajan siniharmaudelle. Saarahttp://www.blogger.com/profile/01816998864080260899noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7906597900236680927.post-84702312980674446252015-11-02T16:02:00.001+02:002016-02-03T13:30:13.283+02:00 Miten herätettäisiin ihmisten empatia (tuotanto)eläimiä kohtaan eli miten muutetaisiin kaikki lihansyöjät kasvissyöjiksi? Kylläpä minä nyt olen ajankohtainen, kun puhun eläinten kohtelusta just silloin kuin muutkin! (Tosin voi olla, että tässä tekstin muokkauksessa menee niin kauan, että muualta mediasta asia jo kerkeää unohtua...)<br />
Mutta siis, Eläimet yhteiskunnassa-kirjan innoittamana aloin miettimään, miten sitten vaikutettaisiin ihmisten mielipiteisiin - että kaikki tulisivat empaattisimmiksi eläimiä kohtaan, että kaikki lihansyöjät alkaisivat kasvissyöjiksi? (Jos se nyt on (ainoa) oikea ratkaisu, tätä voisi pohtia myöhemmin..)<br />
<br />
Yksi keino mielipiteiden muuttamiseen (vai arvojen muuttamiseen, ihmisten herättelyyn, toimintaan?) on tietysti asian pitäminen
esillä, tuomalla se julkisuuteen, silmiemme eteen (mieluiten kai
kuvina, ne ovat varmaan tehokkaampia, nopeampia, vaikuttaija kuin teksti?), niinkuin tässä meneillään olevassa teurastamokohussa - ja aiemmissakin maatilojen salakuvakohuissa. (Eläimet yhteiskunnassa kirjassa oli pohdiskelua myös näistä kohuista ja äänessä myös eräs salakuvaaja - kuin myös sala (?) kirjoittaja. Jotka molemmat mielenkiintoisesti pohtivat raakuuksien jatkuvan näkemisen vaikutusta itseensä).<br />
<br />
Kauheat kuvat aiheuttavat reaktioita. Yksittäisillä ihmisellä herää kauhistumisreaktio, empatia. Jopa viranomaiset ovat nyt kauhistuneet ja lähettäneet tarkastajat teurastamoihin, tai poliisit (<a href="http://www.hs.fi/kotimaa/a1445918048762">esim.</a>). Samoin kauppa (<a href="http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/s-ryhm%C3%A4-tarkastaa-teurastamot-hk-tekee-parannuksia-1.131780" target="_blank">täällä</a>) puuttuu asiaan - meidän kauppamme ei halua näin kuollutta lihaa. Hyvä tietysti, että jotain tapahtuu - ehkä kauhea toiminta loppuu, vähenee, esim vaikka eläinten lyöminen. Toisaalta tavallaan tässä kohussa ulkoistetaan kuitenkin syy jonkun muun harteille: me emme tilanneet tällaista lihaa, meidän sääntömme eivät salli tällaista kohtelua - että meillä on ihan hyvät säännöt, mutta yksittäiset ilkimykset ovat poikenneet meidän hyvistä säännöistä. Että olisi kyse yksityiskohdista, jotka jossain paikoissa menenvät väärin, mutta perusperiaatteiltaan homma on ok, eläinten hyväksikäyttö näillä tavoilla ja mittakaavassa sinänsä on ok.<br />
<br />
Kuitenkin salakuvauksen ja ruman totuuden paljastamisen perimmäinen tarkoitus lienee kyseenalaistaa koko systeemi, esittää että se on kokonaisuudessaan huono. Että tällaista tapahtuu kaikkialla, koko ajan, eikä vain yksittäisissä paikoissa. Että tällaisista paikoista meidän lihamme tulee, eikä vain joidenkin toisten liha. Keskustelussa vain nopeasti käännetään asia niin, että on kyse poikkeuksista. (Tästä puhuttiin myös kirjassa - ehkäpä kohta alan puhua Kirjasta, kun vetoan siihen niin usein:). Mutta vaikka suuria systeemisiä muutoksia ei tapahtuisikaan nyt - ihmiset eivät edelleenkään taida kyseenalaistaa lihansyöntiään, eivätkä tavallaan ota osaa syyllisyyttä omaan niskaansa - ehkä tallaisten kuvien jatkuva esilläpito tekee silmien sulkemisen mahdottomaksi. Ehkä jossain vaiheessa meidän on myönnettävä, että me tiedämme ja me olemme osallisia. Ehkä siitä lähtee muutos?<br />
<br />
Mutta tuli myös mieleen, että mielipiteisiin vaikuttaminen on myös mahdollista mukavalla tavalla - tästä todisteena mainokset ja mainontaan käytetyt miljardit. Mainoksilla meidät saadaan haluamaan mitä tahansa - miksi ei siis sovellettaisi sitä hyvään ja tehtäisiin kasvissyönnistä pop. Tai no, näinhän on pitkälle käynytkin; vegaaniushan on muotia, se vain ei ole yksittäisen mainostoimiston luomus vaan yksittäisistä langanpätkistä koostuva - ja kasvava, toivottavasti - ilmiö. Jos veganismi ei olisi niin pinnalla- ja tavallaan tiedostavan, ajan hermolla olevan ihmisen valinta, olisinkohan minäkään trying-be- vegaani? Muistan, että samanlaista oli aikoinaan kasvissyönnin aloittamisen kanssa; se oli silloin in (ja silloin "kettytytöt" pitivät melua turkistarhoista). Me, ainakin minä, olen aika narussa vietävä pässi, vaikka kuvittelenkin olevani aika viksu. Mutta saataisiinko raavaat urootkin kiinnostumaan kasviksista mainonnan avulla - tekemällä siitä trendikästä? Tai oikeastaan: mitä sen pitäisi olla, että epätrendikkäätkin innostuu?<br />
<br />
Toisaalta, siirtyminen kasviksiin voi tapahtua myös ihan toisia reittejä. Nyt on myös kohistu makkaroiden ja pekonin laitosta todennäköisesti syöpää aiheutatvien aineiden listalle, yhdessä mm. tupakan kanssa(esim.<a href="http://yle.fi/uutiset/who_makkara_aiheuttaa_syopaa_punainen_liha_aiheuttaa_sita_todennakoisesti/8408172" target="_blank"> täällä</a>). Ja samaanaikaan uutisoitiin lasten saavan jo liikaa proteiinia lihasta ja maidosta (esim. <a href="http://www.hs.fi/hyvinvointi/a1442206647823" target="_blank">täällä</a>). Ja ylipäänsä tieto kasvistensyönnin terveysvaikutuksista ja lihansyönnin vaaroista lisääntyy. (Harmi vaan, että samalla suositelleen valkoisen lihan käyttöä, minkä senkin tuotanto on kaukana eettisestä.) Ehkäpä ruokamuutos tapahtuukin omasta terveydestä huolestumisen kautta? Onko sillä väliä? Jos suhde eläimiin ei oikeasti muutu? Tai voisiko ollakin niin, että ensin muuttuu toiminta: lopetan lihansyönnin, ja vasta sitten asenne: kylläpä eläimiä kohdelleen kurjasti. En minäkään tätä kirjoittaisi, jos olisin vannoutunut lihansyöjä. Voisiko olla niin, että ihminen tuntee sisäsyntyisesti aina huonoa omaatuntoa eläinten syömisestä (siksi vahvat puolustusreaktiot, kun lihansyöntiä kyseenalaistetaan)? Kyllähän me kaikki ainakin lapsena jossain määrin suhtaudumme eläimiin myötätuntoisesti? Jännittävä ajatus...<br />
<br />
Tämä kyllä on mielenkiintoinen aihe, aion vielä kaivautua syvemmälle: mitä (yletön) lihansyönti oikein on, mitä se edustaa, mitä arvoja siihen liittyy - ja jos nämä tiedetään, olisiko siitä apua käytäntöjen muuttamisessa?<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Saarahttp://www.blogger.com/profile/01816998864080260899noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7906597900236680927.post-12364730921137393102015-10-28T10:31:00.002+02:002016-02-03T13:30:40.802+02:00Kirjaintoilua: Eläimet yhteiskunnassa
Asiaa: luin kirjan. Sain pohdiskeltavaa.<br />
<br />
Kirja oli Elisa Aaltolan ja Sami Kedon toimittama Eläimet yhteiskunnassa, joka on kokoelma esseitä eläimistä ja niiden roolista ihmisten yhteiskunnassa. Monesti ihminen määrittää eläimille roolin ja rajat, mutta harvemmin tulee ajatelleeksi, että myös eläin vaikuttaa aktiivisesti ihmisten yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Kirja on virkistävä sekoitus eri näkökulmia yhteiskunnalliseen eläimeen ja pohdiskeltavana eläimenäkin esiintyy eri lajien edustajia pohjantikasta susiin ja lehmistä delfiineihin. Ehkä yllättäen kirjan konservatiivisin kirjoitus oli eläinten hyvinvoinnin asiantuntijan essee, jossa eläinten hyvinvointi oli lähinnä sen pohtimista, miten eläinten elämä - ja kuolema olisi vähemmän ikävää.<br />
<br />
Kirjan muut artikkelit tuulettivat enemmän perinteisiä eläimen näkemisen ja hyödyntämisen tapoja ja pohtivat eläinten hyväksikäytölle antamiamme perusteita/oikeutuksia. Eikä kirjassa aina edes puhuttu hyväksikäytöstä, eräässä artikkelissa pohdittiin kuinka eläin - tikka - itseasiassa vaikuttaa aktiivisesti, omilla olemassaolon tavoillaan, tikasta tehtyihin kuvauksiin tieteessä ja runoudessa. Tämä sai ajatukset karkaamaan käymättömille poluille: kuinka eläimet vaikuttavat ja muokkaavat meidän kultuuriamme, kuinka olemme rakentuneet eläinten (ja muun luonnon) ympärille ja mukaan loppujen lopuksi; väistellen sen tarjoamia vaaroja ja hyödyntäen meille tarjottua hyvää - auttaisiko tällaisesta näkökulmasta katsominen asettamaan meidät paremmin osaksi muuta luontoa, paremmin sopimaan muiden eläinten joukkoon - ja viimekädessä suhtautumaan kehittävämmin muihin eläimiin/ympäristöömme?<br />
<br />
Hups, ajatus karkasi, minun piti kirjoittaa ihan muusta. Nimittäin filosofi Elisa Aaltolan esseestä, joka ehkä ajattelutti, ja ihastutti, eniten. Aaltola pohtii esseessään kuinka ihmiset haluavat olla näkemättä toisten, tässä tapauksessa eläinten, kärsimykstä ja kaltoinkohtelua ja kuinka ihmisen silmät saataisiin aukenemaan noille toisille. Teksti syyllistää; lähes jokainen meistä osallistuu ja siksi jokaisella meistä olisi velvollisuus tehdä jotain, parantaa, mutta jotenkin se samalla tekee sen niin miellyttävästi - tai vastaansanomattomasti - että, ainakin minulle tavanomaista, puolustusreaktiota ei nouse. Näin ainakin itse koin.<br />
<br />
Nykyisenkaltaiset eläimiin kohdistuvat raakuudet - eli tavanomainen eläinteollisuus - mahdollistuu kauheudestaan huolimatta sillä, ettemme halua nähdä ja tietää tai emme halua tunnistaa, tai tunnustaa,mitä meidän mielihalumme aiheuttavat niille, joiden vaikka liha on halujemme kohteena. Emme halua tunnistaa tekojemme seurauksia, vaikka ne tiedämmekin, elämme itsepetoksessa. Samaan aikaan rakastamme eläimiä valtavasti. Paremmin sanottuna: "Samanaikainen rakastaminen ja tappaminen nivoutuu osaksi ... itsepetosta. Tappaminen kadottaa merkityksensä: se ei ole tietoisen, tuntoisen elämän poisottamista, vaan itsessään huomaamaton tapahtuma rakastamisen ja lihapaketin välillä. Sen tiedetään tapahtuvan - totta kai me kaikki tiedämme sen tapahtuvan - mutta sitä ei nähdä sellaisenaan, sen luonnetta ei huomioida. Se sysätään kauas ja sen taustalla häämöttävä raadollisuus desinfioidaan näkymättömäksi. Yhden broileriaterian hinta - teurastukseen päättyvä elämä
kaoottisessa, ahtaassa, ammoniakin täyttämässä tilassa, vailla
mahdollisuuttaa toimia oman luonnon mukaan, nokittuna ja stressattuna,
usein kivuliaassa epämuodostuneeksi jalostetussa ruumiissa - ohitetaan,
jotta 'normaalius' ja rutiini voisivat jatkua." Virkistävää Aaltolan, ja monissa muissakin kirjan esseissä, olikin myös sanojen kaunistelemattomuus puhuttaessa eläinten hyödyntämisestä: lihansyönti vaatii todellakin tappamista.<br />
<br />
Lihaa syömättömänä voisin tavallaan pestä käteni, mutta toisaalta en voi, olen passiivinen sivustakatsoja, joka ei tee muuta kuin jättää pihvin pois omalta lautaseltaan (plus ruokkii kissojaan sillä pihvillä. Kuvainnollisesti siis.) Aaltola toteaakin, että moni kasvissyöjä ikäänkuin häpeilee omaa valintaansa, ja kokee ettei halua tuputtaa omaa näkemystään ja samalla puuttua - ja tuomita - toisen asioihin ja toisen tapaan elää. Halu olla hyväksytty ja kuulua joukkoon on suurempi kuin halu vaikuttaa. Näin huomaan toimivani itsekin; kylässä en vaadi vegaanista ruokaa, kun se aiheutaisi ylimääräistä vaivaa, ulkomailla säästän kanssakumppania - ja ravintolan kokkia?! olemalla vähemmän tarkka syömisten suhteen. Enkä tosiaankaan tee selväksi perusteitani lihattomuudelle; vetoan vain makuseikkoihin - mikä sekin on totta - mutta pitäisikö myös eläinten hyväksikäytön kritisointi tuoda rohkeammin esiin? <br />
<br />
Elisa Aaltola ehdottaa uudenlaisen eläinsuhteen yhdeksi lähtökohdaksi empatiaa, toisen eläimen kohtaamista ja sen yksilöllisyyden tunnustamista."Kun me näemme sian pelon ja kun tuo pelko on hetken ihollamme, olemme me samalla - ainakin tuossa hetkessä - kyvyttömiä sivuuttamaan sian kokemuksen niiden erilaisuudesta ja erillisyydestä riippumatta." Usein eläinten (tai ihmisten) julman kohtelun mahdollistaa niiden näkeminen vain joukkona, lajina - tai hyötyluokkansa - edustajina, ei yksilöinä. Jo tavallaan eläin sanan käyttö niputtaa erilaiset lajit ja yksilöt yhdeksi massaksi, josta yleensä vain ihminen saa eri nimen, ainostaan ihminen on tarpeeksi arvokas nähtäväksi omalla nimellään? Jos kohtaisimme kanan yksilönä - ja tutustuisimme siihen kanana - pahan tekeminen sille olisi vaikeampaa - tai silmien sulkeminen siltä, että kanalle tapahtuu pahoja asioita.<br />
<br />
Empatialle avautuminen puolestaan vaatii pysähtymistä ja toisenlaisesta näkökulmasta katsomista, ihmisekeskeisyydestä luopumista. Tässä aidot avoimet kohtaamiset muiden kanssa ovat ensiarvoisia - esim. lemmikkien "omistaminen" on tässä mielessä kannustettavaa. Mutta toisaalta siinä piilee vaara; jos ei osaa olla kriittinen oman empatiansa kanssa, voi sitä harjoittaa helposti vain vaikka tiettyjä yksilöitä tai vain tiettyjä, kivoja ja söpöjä, ryhmiä kohtaan. Monestihan hyvin eläinrakkaatkin ihmiset, jotka tekisivät koiransa (tai kissansa) eteen mitä vain, unohtavat marketin leikkelehyllyllä tuntea eläinrakkautta sikaa kohtaan. Miten käytännössä herätellä ihmiset tuntemaan ja havahtumaan kanan kärsimyksiin - tai ylipäänsä sen elävyyteen, olemassaoloon, kanan minuuteen, suuremassa mittakaavassa? <br />
<br />
Lopuksi, kirjassa oli eräs lause, joka oli sellainen, että haluaisin laittaa sen taskuun, ja vilkaista sitä aina välillä epäröinnin hetkellä. Ja jonka haluaisin myös ojentaa marinoitujen kanafileiden hyllyllä aprikoiville syöjille (,jos se ei olisi/vaikuttaisi/tuntuisi niin omahyväiseltä ja tekopyhältä). Niin se lause, ajatus: Miksi tuottaisimme kärsimystä toisille olennoille, jos ei ole pakko? <br />
<br />
Niin ja P.S. suosittelen kirjaa. Saarahttp://www.blogger.com/profile/01816998864080260899noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7906597900236680927.post-31327549767376934672015-10-23T11:37:00.003+03:002016-02-03T13:31:08.678+02:00Hyvää syystä! Ja kaalilettuja!
Ja hupsis - blogitauko vähän venähti kun kesätyöelämä vei mennessään (ja muu hauskanpito). Mutta nyt syysmyrsky ulvoo ja sade vihmoo ja minulla on aikaa keskittyä ruuanlaittoon ja sen pohdintaan. Tai no, pohdintaa ruoka aiheutti kovasti kesälläkin: mitä ihmettä tänään keksisi ruuaksi.. Nyt sen sijaan aivot surraavat kaikenlaisista lennokkaista pohdinnoista ylikierroksilla, joten luvassa tiukkaa asiaa, tai ainakin paljon toisaalta-toisaalta vääntelyä...<br />
<br />
Mutta jottei tarviisi pitkiä ja huteria aasinsiltoja aina rakennella, ajattelin, että reseptien (olisiko kokeiluihin yllyttävä ainesosaluettelo parempi sana minun tapauksessa?) olisi hyvä olla ihan itsekseen ja pohdintojen erikseen toisella sivulla, eihän niillä oikeasti paljon ole tekemistä toistensa kanssa. (Tai no, ideahan ehkä oli saada jokapäiväinen ruoka paremmin linkittymään ekologisiin ja eettisiin seurauksiinsa.. Ehkä joissain tapauksissa, jos pohdiskelut siis oikeasti liittyvät siihen ruokaan...). Kuitenkin.. haluaisin edelleen tuottaa tällaista keveämpääkin sisältöä.. Tai siis oikeasti minusta on vain kiva ottaa ruokakuvia. Ehkä voisin hankkia sen varjolla kierrätyskeskuksesta jotain kivaa rekvisiittaakin... Toisaalta täytyy myöntää, että oikeastaan uusien ruokakeksintöjen pakkakin alkaa olla aika tyhjä, huomaan kokkailevani jo viimevuoden resepteillä. Mistä oikeat ruokabloggaajat - ja muut -kirjoittajat ammentavat aina uusia ruokia?? Hatunnosto ja kiitos siitä, taas! Onneksi kesältä on julkaisematta muutama kiireisen emännän luottoruoka, jotka sopii hyvin syksyynkin. Tässä niistä ensimmäinen, kaaliletut.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-lm4eop3sbPw/VijcBz1nOFI/AAAAAAAAC_s/VbEBwiVTGtQ/s1600/IMG_2230.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://3.bp.blogspot.com/-lm4eop3sbPw/VijcBz1nOFI/AAAAAAAAC_s/VbEBwiVTGtQ/s400/IMG_2230.JPG" width="400" /></a></div>
<br />
Riittoisuus 3-4 hengelle, jos on myös jälkiruokaa. Aikaa tekemiseen kuluu alle tunti + taikinan lepuutus<br />
<br />
n. 1/2 pieni kaali<br />
1/2 l kasvimaitoa, loraus kermaakin sopii<br />
1-2 dl jauhoja<br />
alle 1/2 dl öljyä<br />
suolaa<br />
valkopippuria<br />
öljyä tai margariinia paistamiseen<br />
<br />
Suikaloi kaali mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi, sekoita kaalisuikaleitten joukkoon maito ja loput aineet. Anna seistä puolesta tunnista huomiseen (sitä parempia, mitä kauemmin). Paista (lettu)pannulla keskilämmöllä molemmin puolin kullan ruskeiksi. Lisäkkeeksi sopii kikiherne-tomaatti-kapris-salaatti:<br />
<br />
2 dl kikherneitä<br />
2 tomaattia<br />
kapriksia<br />
punasipuli<br />
<br />
kastike:<br />
loraus balsamico-etikkaa<br />
loraus öljyä<br />
kukkurainen tl hunajaa<br />
suolaa<br />
pippuria<br />
<br />
Kikherneet ja sipulisilppu voisivat kylpeä hetken kastikkeessa. Sitten lisätään joukkoon pilkotut tomaatit ja kaprikset. Thats it!<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-e4YnvfBV8u4/VinezJ0xgwI/AAAAAAAADB0/A_69s08Bmec/s1600/IMG_2232.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://3.bp.blogspot.com/-e4YnvfBV8u4/VinezJ0xgwI/AAAAAAAADB0/A_69s08Bmec/s400/IMG_2232.JPG" width="400" /></a></div>
<br />
<br />Saarahttp://www.blogger.com/profile/01816998864080260899noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7906597900236680927.post-65194371782452462992015-04-22T13:24:00.002+03:002016-02-03T13:31:36.172+02:00Lemon curd -torttua ja maailmantuskaa<h2>
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-SKI2CA-TCHE/VTdAOCTLI3I/AAAAAAAAC1E/KnlpNeri6_E/s1600/026%2B(3).JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="400" src="http://4.bp.blogspot.com/-SKI2CA-TCHE/VTdAOCTLI3I/AAAAAAAAC1E/KnlpNeri6_E/s1600/026%2B(3).JPG" width="298" /></a></h2>
<br />
Jälkkärinä on (melko) vegaaninen lemon curd-torttu, resepti on lopussa, koska ensin pitää vähän miettiä.<br />
<br />
Tuskailin taas kerran, että: voi voi, mihin tämä maailma on menossa ja saadaanko ikinä aikaiseksi mitään korjausliikkeitä, kun demokraattinen päätöksenteko on niin hidasta. Ensin huolestuneet kansalaiset ja kansalaisjärjestöt ja tutkijat huolestuvat jostain ja alkavat puhua, että tämä ja tämä asia aiheuttaa ihan pian suurta tuhoa ja se pitäisi kieltää. Asiasta tehdään tutkimuksia, että kyllä, tämä on ongelma ja ehkä pitäisi osittain kieltää. Tehdään lisää selontekoja ja skenaarioita kiellon vaikutuksesta ja annetaan virkamies-suositus, että kenties olisi hyvä vähän rajoittaa, ja rajoittamisen seuraukset olisivat nämä ja nämä (inspiraationa tähän asti <a href="http://jukuri.mtt.fi/bitstream/handle/10024/481727/mttraportti127.pdf" target="_blank">tämä </a>raportti, jossa pohditaan maatalouden ilmastopäästöjen vähentämistä mm. lihan syönnin vähentämisellä ja sen vaikutuksia Suomessa). Rustataan lakialoite, jossa ehkä vähän suositellaan kansalaisille vähentämistä. Ja sitten lakialoite äänestetään nurin, kun ne ja ne suuttuisivat vaalien alla liikaa... <br />
<br />
Olkoon esimerkkinä vaikka kasvisruokailun lisääminen (tai oikeastaan lihansyönnin vähentäminen), joka olisi meillä rikkaissa maissa hyvä ratkaisu vähän moneenkin ongelmaan. Miksei voida vaan säätää lakia, että vaikka lihaa saa tarjota ruokapaikoissa vaan kerran viikossa? Edes valtion ruokapaikoissa? Tai lihalle korkea hiili tms. vero? Diktatuurissa olisi etunsa.. ? Demokratiassa pitää ottaa huomioon niin montaa asianosaista ja mahdollista suuttujaa/kärsijää, että päätökset ovat monesti ympäripyöreitä ja ainakin toivottoman hitaita... Ja jos vielä lisätään koko maapallo ja kaikkien maapallon osapuolien yhteinen sopiminen - voiko mistään tulla ikinä mitään? (Inspiraationa oli <a href="http://jukuri.mtt.fi/bitstream/handle/10024/481727/mttraportti127.pdf" target="_blank">tämä </a>raportti,
jossa pohditaan maatalouden ilmastopäästöjen vähentämistä mm. lihan
syöntiä vähentämällä ja sen vaikutuksia Suomessa.)<br />
<br />
Vai? Sillä onhan monia asioita saatu parannettuakin, vieläpä ihan maapallon tasolla? Kuka enää muistaa happosateet? Ai mitkä? Tai otsoniaukon? Niin, ei kukaan, koska asioihin saatiin tartuttua ja sovittua yhdessä kielloista ja rajoituksista ja ongelmat saatiin korjattua, tai ainakin ollaan matkalla parempaan suuntaan.. Suomessa laulujoutsen oli uhanalainen - ei ole enää, koska se suojeltiin. Muita esimerkkejä on vaikka järvien ja jokien parantunut tilanne Suomessa ja Euroopassa, monien vaarallisten torjunta-aineiden (esim. DDT) kieltäminen, suojelualueet, jotka kattavat maailman maa-pinta-alasta kymmenesosan (lisää onnistumis-esimerkkejä esim. <a href="http://www.bloomberg.com/slideshow/2012-09-18/world-s-top-environmental-success-stories.html" target="_blank">täältä</a>). Lisäksi joka puolella ja koko ajan tehdään työtä, joka johtaa pieniin parannuksiin; istutetaan puita, kierrätetään paperia, suojellaan tiikereitä ym. <br />
<br />
Varmasti ennen vaikka CFC-kaasujen tai joutsenen metsästyksen kieltämistä on ollut maailmantuskaa ympäristöhuolestujien mielessä; eihän tästä tule mitään, kukaan ei tee mitään, ja ainakaan ei tarpeeksi ja tarpeeksi nopeasti. Ja toisaalta vastustajat ovat kiristelleet hampaitaan, kun kieltoja/rajoituksia on vihdoin tullut. Mutta sitten on vaan sopeuduttu uuteen tilanteeseen, kehitelty jotain uuttaa, liiketoimintaa, tekniikkaa, metsästettävää, vihattavaa... Ja on sopeuduttu niin hyvin, että kuka enää haluaisi eroon laulujoutsenesta ja...vaikka sudesta? (No, ehkä aina ei ole, vielä, ihan onnistuttu loppuun saakka... )<br />
<br />
Tietenkään ei ole mikään peruste, että kun ennenkin on asiat ratkaistu, kyllä ne nytkin ratkaistaan. Ja toisaalta, ovatko nykyiset ongelmat niin isoja ja vaikeita, että meillä on edessä isommat haasteet kuin koskaan aiemmin? Ainakin meitä on enemmän, joilla on luonnon/ympäristön kanssa/kannalta ristiriitaisia tavoitteita ja tarpeita... Mutta toivoa menneistä onnistumisista kuitenkin saa.<br />
<br />
Toisaalta onnistumisten takana ei ole ainostaan politiikka ja lainsäädäntö ja kiellot. Taustalla on myös tekniikkaa ja sen kehittymistä - ennen ja jälkeen päätösten. Jos on jo olemassa korvaavaa tekniikkaa, on varmasti helpompi kieltää joku vahingollinen tekniikka.Toisaalta ihmisten asenteet, yleinen ilmassa leijuva ilmapiiri vaikuttavat päätösten syntyyn, ja toisaalta asenteet muuttuvat päätösten jälkeen. Ehkä nytkin, kun vaikka ihmiset ajattelevat yleisesti, että esim ilmastonmuutokselle tarttis tehdä jotain, mutta eivät kuitenkaan useinkaan tee sitä henkilökohtaisessa elämässä - mutta ehkä se asenne/ajatus vaikuttaa lopulta ilmastomyönteisten lakien syntyyn. Ehkä me salaa kaipaammekin hallinnolta selkeitä ohjeita, kieltoja, rajoja: valtion laitoksissa tarjotaan vaan kasvisruokaa ja lihaa saa ostaa kortilla kerran viikossa? (Olisi kyllä oikeastaan aika ihana ajatus, jos joku valikoisi minun puolestani esim. kauppaan vain ympäristöystävällisiä/muita hyviä tuotteita, eikä tarvitsisi joka kerta tehdä itse sitä valintaa...) Ja tietysti, markkinoinnilla ja mainonnalla on asenteisiin valtava valta; mikä on in missäkin valtakunnassa.<br />
<br />
Hajatelmia. Mutta kyllä onnistumisten miettimisestä saa puhtia: kyllä tää ihmiskunta vaan on hieno, yhdessä me vielä nääkin asiat ratkaistaan... Pitäisikö onnistumisista puhua enemmänkin? Saisiko niistä suuntaviivoja nykyisiiin ratkaisuihin? Pitäisikö analysoida enemmän onnistumisten anatomiaa? Vai tuudittaisiko onnistumisista puhuminen meidät liikaa toimettomaan tyytyväisyyteen: kyllä asiat ratkeaa, kun on ennenkin ratkenneet? Ehkäpä tässä(kin) sopiva positiivisen ja negatiivisen tasapaino on hyväksi - eli siis realismi.<br />
<br />
Tässä kakussakin on (oli, saattaa olla, että tein sitä jo pääsiäiseksi:), melkoisen täydellinen makeuden ja sitruunaisen kirpeyden tasapaino. <br />
<br />
(Melko) vegaaninen lemon-curd torttu<br />
<br />
Lemon curd - alkuperäinen ohje <a href="http://veganrecipeclub.org.uk/vegetarian-vegan-recipe/lemon-curd-deliciously-vegan" target="_blank">täältä.</a><br />
<br />
4-6 sitruunan mehu (reilu 1 dl) ja suunnilleen yhtä monen kuori (makuasia, minusta enempi parempi)<br />
2 rkl kookoskermaa (sitä kookosmaitopurkin kiinteää osaa) <br />
1 1/2-2 dl sokeria (käytin tummaa ruokosokeria)<br />
reilu 2 rkl maissitärkkelystä <br />
2 rkl margariinia<br />
ripaus suolaa <br />
<br />
Raasta sitruunoista keltaista kuorta maun mukaan (1 tl-1rkl tai enemmän) ja purista sitten mehut. Laita mehuista suurin osa kattilaan, mutta säästä tilkka suurusteeseen (sekoita maissitärkkelys sitruunamehutilkkaan ja sekoita juoksevaksi). Lisää sokeri ja suolahippu ja raastetut kuoret kattilaan ja anna kiehahtaa. Lisää sitten palasina kookoskerma ja margariini ja sitten suuruste yhtenä nauhana koko ajan hurjasti sekoittaen, ettei tule klimppejä. Keittele hiljaisella tulella n. 10 min. tai kunnes alkaa sakeentua. Anna jäähtyä vähän ja tee sillä aikaa torttupohja. <br />
<br />
Pohja (ohjeet aika noin)<br />
<br />
4 dl jauhoja + kaurahiutaleita sopivassa suhteessa<br />
1 tl leivinjauhetta <br />
150 g margariinia<br />
1 1/2 dl hunajaa (vegaanisemmin esim. vaahterasiirapppia)<br />
tilkka vettä<br />
<br />
Kuivat aineet ja rasva nypitään yhteen ja kun ovat melko murumaisia, lisätään juokseva hunaja (lämmitä kiinteää vähän mikrossa) ja tarvittaessa vähän vettä, että saadaan tehtyä kiinteä taikina pallo, jonka annetaan vähän tasoittua jääkaapissa. Vähän ajan kuluttua taikina tasoittumasta ja painellaan se torttuvuokaan ja esipaistetaan 5-10 min, 200 C. Uunista ulos, sitruunatahna päälle, halutessaan voi koristaa sitruunoilla ja sokerilla. Jatketaaan paistamista n. 20 min., tai kunnes kypsä (oikeesti en kyllä yhtään mitannut aikaa...). Parhaimmillaan jäähtyneenä, mutta tuoreena, ehkä (kaura)jäätelön kanssa. Sitruunaista!<br />
<br />
Mitähän sitä sitten söisi?Saarahttp://www.blogger.com/profile/01816998864080260899noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7906597900236680927.post-36955940741939755972015-04-15T19:29:00.000+03:002016-02-03T13:32:10.989+02:00Lanttusosekeitto
Huh, vähän pitkä aika, ennenkuin sain aikaiseksi lounasta, mutta tässä se vihdoin on. Tästä olen vähän ylpeä, on ihan oma kehittelemä resepti ja vieläpä hyvää - lantusta.<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://2.bp.blogspot.com/-WUc4iphKdV4/VS0C-ETF18I/AAAAAAAACx8/6lAcU1JhGps/s1600/017%2B(3).JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://2.bp.blogspot.com/-WUc4iphKdV4/VS0C-ETF18I/AAAAAAAACx8/6lAcU1JhGps/s1600/017%2B(3).JPG" width="400" /></a></div>
<br />
<br />
Mitähän siihen sitten tuli?<br />
<br />
2 isoa lanttua<br />
n. 3 porkkanaa<br />
1,5 dl punaisia linssejä (valkoiset pavutkin käy)<br />
1 sipuli<br />
1 valkosipulin kynsi<br />
puolikkaan peukalon kokoinen inkivääripala<br />
maun mukaan chiliä<br />
1 sitruunan mehu<br />
öljyä ja vettä<br />
suolaa ja pippuria<br />
<br />
Pilkotaan lantut ja porkkanat reiluiksi paloiksi, samoin sipuli ja valkosipuli ja inkivääri vähän pienemmiksi. Kaikki kattilaan, öljyä ja chiliä päälle ja vähän kuullotellaan. Sitten puolen sitruunan mehu (appelsiinin mehuakin voisi kokeilla) sekaan ja vähän aikaa, lopuksi vettä, että kasvikset melkein kokonaan peittyvät. Keitetään n. 20 min., lisätään sitten huuhdellut linssit ja keitetään vielä kymmenisen minuuttia. Soseutetaan, maustetaan toisella puolikkaalla sitruunan mehua ja suolalla ja pippurilla ja herkutellaan. Raikkaan veden kanssa.<br />
<br />
Kun keitto on lusikoitu ja vesi kulautettu onkin hyvä jatkaa ruuantuotantoon ja veteen liittyviä pohdiskeluja, tänään veden vähyyden ja riittävyyden näkökulmasta. <br />
<br />
Aina välillä kohutaan maailman veden riittävyydestä ja ennustetaan, että vesi tulee olemaan seuraava öljy, jonka hallinnasta käydään seuraavat sodat. Nytkin aihe on meilläkin ajankohtainen, tai näkyvä; Kalifornian kuivuus. Tosin monille maapallon ihmisille vastaava on ihan arkipäivää. Mistä sitten on kyse ja miksi vesi ei riitä? Ja mitä voitaisiin tehdä? <br />
<br />
Vettä ei kulu niinkään tuhlailevaan suihkussa käyntiin, vaan suurin osa ihmisen käyttämästä vedestä menee ruuan tuotantoon. Jokaisen lautasella on siten monta kertaa enemmän vettä kun mitä ruoka itsessään sisältää; keskimäärin päivän aikana tulee käyttäneeksi 2000-5000 litraa vettä ruuan mukana. (Vrt. juotu vesi 2 l ja kotitalouskäytössä n. 150 l). Tämä tuhlailevuus on sikäli luonnollista, että se johtuu pitkälle kasvien ominaisuuksista; ne pitävät yllä enemmän tai vähemmän jatkuvaa vesivirtaa lävitsensä, ottaen vettä maasta ja haihduttaen sitä ilmaan. Ilmasta vesi sataa aikanaan alas, mutta ei välttämättä samalla paikalla, jolloin paikallisesti voi syntyä vesipulaa, kun otetaan varastoista enemmän kuin sataa tilalle. Periaatteessa maapallolla on vettä kaikille riittävästi, mutta se on jakautunut paikassa, tai ajassa,epätasaisesti. Ja usein kuivuutta esiintyy seuduilla, joilla asuu paljon ihmisiä ja on paljon viljelyä, koska olosuhteet muutoin ovat hyvät; lämpöä ja aurinkoa.<br />
<br />
Suomessa ei varsinaista vesipulaa ole; joskin ajoittain voi täälläkin esiintyä sateen vähyyden aiheuttamaa kuivuutta. Vesivarastoissa, pinta- ja pohjavesissä, vettä kuitenkin on. Mutta me, suomalaiset, kulutamme paljon vettä muualla, mm. syömämme ruuan mukana; meillä on iso vesijalanjälki muualla maailmassa. WWF Suomen kansallisen vesijalanjälkiraportin mukaan lähes puolet suomalaisten vesijalanjäljestä tulee ulkomailta ja suurin osa jäljestä on peräisin ruuasta. <br />
<br />
Liha ja maitotuotteet ovat suurimmat yksittäiset vesijalanjäljen muodostajat (yksinkertaisesti siksi, että lihan pitää kasvaakseen syödä valtavasti kasveja), kasviksilla on paljon pienemmät jäljet. Poikkeuksen muodostaa puuvilla, jolla on toiseksi suurin jalanjälki naudanlihan jälkeen. Globaalisti suuret vesijalanjäljet on esim. mausteilla, öljyillä, kahvilla, kaakaolla, pähkinöillä ja pavuilla, per kg tuotetta ja pienimmät jäljet on vihanneksilla, juureksilla, hedelmillä ja viljoilla. Toisaalta lautasella - ja globaalissa viljelyssä, esim. mausteiden jälki on pieni koska niitä käytetään niin vähän ja suuri osa maailman vesivaroista menee vehnän, maissin, riisin ja soijan kasvattamiseen - koska niitä kasvatetaan ja käytetään niin paljon.<br />
<br />
Kasvin suuri vedenkulutus ei ole se ongelma, vaan se, missä ja miten kasvi on tuotettu; kuivilla alueilla käyttäen väheneviä sinisen veden (pinta-ja pohjavedet) varastoja vai joka tapauksessa lankeavaa (vihreää) sadevettä. Suurin osa maailman viljelystä on sadevettä hyödyntävää, eikä se aiheuta, periaatteessa, veden määrään vähenemistä. Kastelluilta alueilta tulee kuitenkin suhteessa alaan enemmän ruokaa kuin sateen varaisesta viljelystä. (Siksi periaatteessa kastelu onkin suositeltavaa, sillä se lisää satoja, mikä on tarpeen nälkäisemmässä maailmassa.) Ongelma on, että paikoin kasteluvettä käytetään kapasiteettiin nähden liikaa.<br />
<br />
Globaalisti eniten kasteluvettä käytetään Indus ja Ganges jokien valuma-alueella; 25 % kaikesta maailma kasteluvedestä. Alueella onkin vakavaa vesistressiä. Siellä viljellään mm. puuvillaa, vehnää, riisiä, maissia ja sokeria. Muita jokien valuma-aluita, joissa käytetään paljon kastelua on esim. Niili, Mississippi, Murray Australiassa. Euroopassakin on vesistressattuja alueita, erityisesti Etelä-Euroopassa: Espanjassa ja Portugalissa, mutta jopa Keski-Euroopassa. Kaikista näistä tuodaan ruoka-aineita myös Suomeen, joten niiden vesistressi on meidänkin asiamme. <br />
<br />
Mitä sitten pitäisi tehdä? Itse ajattelin, että tämä olisi tärkein syy suosia kotimaisia tuotteta: ettei vie vettä kuivuutta kärsiviltä alueilta. WWF:n raportissa ei kuitenkaan suositella minkään tuotteen tai maan tuotteiden välttelyä, perusteluna on, että se, onko viljely vedenkäytöllisesti kestävää, on
riippuvainen niin monista tekijöistä, että kuluttajan on vaikea/mahdoton sitä
tietää; se voi riippua käytetyistä viljelytekniikoista, kasvukauden ja
sateisuuden ajoittamisesta ym. Lisäksi tuotteilla on merkitystä alueiden
ekonomialle ja talouskasvun myötä olisi (periaatteessa) mahdollista parantaa vaikka
kastelumenetelmiä. WWF suositteleekin ennemminkin vaikuttamista kansalaisena ja tiedostamista - ja tiedostamisen jakamista eteenpäin.<br />
<br />
Positiivista tässä onkin, että vedenkäytön tehokkuus riippuu enemmän viljelyteknisistä asioista kuin paikallisesta säästä, joten kaikkialla olisi mahdollista tehostaa vedenkäyttöä kestävälle tasolle. Tehokkaammat (vähemmän kastelevat) kastelumenetelmät, maan vedenpidätyskyvyn lisäys, maan lannoitus, sopivat viljelykasvit ovat esimerkkejä keinoista. Toisaalta sateenvaraista viljelyä olisi mahdollista ja tarpeen tehostaa huomattavasti, jolloin paine kasteltuja alueita kohtaan helpottaisi. Sen sijaan, että keskityttäisiin pelkäämään vesisotia, pitäisi laittaa voimat parannuksiin ja kehittämiseen. Kuluttajalla ehkä tässä on vähän suoraa tehtävää - paitsi, jos mahdollista tukea hyviä käytänteitä. Vaikka ostamalla luomupuuvillaisen paidan tavanomaisen sijaan: luomupuuvillan tuotannossa tarvitaan - siirtymäajan jälkeen - vähemmän vettä kuin tavanomaisessa, lisäksi siitä ei valu torjunta-aineita vesiin, jotka edelleen aiheuttavat vesien pilaantumista ja sitä kautta vähyyttä. <br />
<br />
Lähteet, mm.:<br />
<br />
<a href="http://wwf.fi/mediabank/2306.pdf" target="_blank">WWF Suomen vesijalanjälki -raportti </a><br />
<br />
Mekonnen, M.M. and Hoekstra, A.Y. (2011) The green, blue and grey water footprint of crops and derived crop products, <i>Hydrology and Earth System Sciences</i>, 15(5): 1577-1600.<br />
<br />
Ja huvittuksena kuvitelma, jos vedestä olisi pulaa täälläkin: Emmi Itäranta, Teemestarin kirja <br />
<br />Saarahttp://www.blogger.com/profile/01816998864080260899noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7906597900236680927.post-34760301688777406442015-04-01T13:02:00.001+03:002016-02-03T13:32:55.885+02:00Vegaani full english breakfast ja ruuan vesistövaikutukset
Pahoittelut, että bloggaamisessa on ollut taukoa; olen vain miettinyt, mitä kirjoittaisin seuraavaksi. (Ja sitten tehnyt vähän tutkimusta; tämä kirjoittaminenhan on kamalan hidasta...)<br />
<br />
Ja sitten olen vielä miettinyt sitä, mahdanko olla suutari ilman kenkiä: tajusin, että siitä, kun saarnasin kotimaisuuttaa suosimisen eduista, olen entistä enemmän kokannut kaikkea ulkomaista. Ja siitä kun suosittelin suunnittelemaan ruokaostokset ja kurkkimaan kaappiin, olen käynyt kaupassa ostelemassa mitä mieleen just sillä hetkellä sattuu. Että ups! No vegaani-kokeilua olen sentään jatkanut.. siis noin suunnilleen.. siis ainakin kotona... siis melkein... Äh, ei mennyt sekään ihan putkeen, mutta yritetty on, vähentää. No, riittääpähän kilvoiteltavaa. (Ja minä kun en ole kyllä yhtään kilvoitteleva luonne...)<br />
<br />
Mutta mietittyäni (siis sitä, mitä kirjoittaisin seuraavaksi) ajattelin sitten aloittaa sellaisen pienen kirjoitus-sarjan, että miksi minä näistä asioista vaahtoan tai pohdin: mitä pointtii, mitä haittaa, jos syö miten sattuu, siis muille kuin itselle? Tai siis paremmin sanoen: mitä ympäristövaikutuksia ruualla oikein on?<br />
<br />
Mutta otetaas ensiksi, aamiaista, että jaksaa. (joka oikeesti oli illallinen; selitys viinipullolle)<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-EXcd95jG8kc/VRlufoFMJTI/AAAAAAAACxs/z-qaE8k0Ml8/s1600/010.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://1.bp.blogspot.com/-EXcd95jG8kc/VRlufoFMJTI/AAAAAAAACxs/z-qaE8k0Ml8/s1600/010.JPG" width="400" /></a></div>
<br />
Brittein saarille suuntautuneen matkan jälkeen teki mieli fiilistellä matkaa vielä kotona - ja illallisen suhteen laiskotti, niin melko full english evening breakfast vegaanisille ihmisille sopivana. Pekonin ja nakkien sijaan tein kasvispihvejä ylijääneestä hummuksesta - olivat tavatttoman hyviä! (Lyhykäisyydessään resepti: lisää hummukseen sopiva määrä porkkana ja/tai muuta vihannesraastetta, vähän kauramaitoa tms., että tulee notkeeta ja jauhoja, että pysyvät kasassa. Paista öljyssä). (Kirsikkatomaatteja paistoin, että alkoivat poksahtelemaan, vähän sokeria ja suolaa, sieniä paistoin öljyssä kauemmin, suolaa ja sokeria ja pippuria mausteena) Jos tämä olisi aamiainen, sen kanssa pitäisi nauttia runsasmaitoista ja sokerista teetä hölmöstä mukista.<br />
<br />
Ja niin taas on kylläinen olo, eettä voi vetäytyä sohvalle fundeeraamaan.. Niin ne ympäristövaikutukset? Suurin osa tulee alkutuotannosta, eli yleensä aina maataloudesta, joten keskityn nyt aluksi maatalouden vaikutuksiin. Siitä, maataloudesta, on päästöjä systeemin ulkopuolelle; vesiin ja ilmaan, se vie (elin)tilaa muulta luonnolta ja vieläpä se huonontaa omaa perustaansa; maata. Seurauksena on pilaantuneita vesiä, ilmaston muuttumista, sukupuuttoja, sivilisaatioiden tuhoja (maan pilaantuminen). Ja ruokaa. Paljon ruokaa. Kaikki ruoka tulee tarpeeseen, mutta voitaisiinko niitä sivuvaikutuksia jotenkin hallita ja pienentää? Lisää haastetta tuo se, että samaan aikaan ruuan tuotantoa pitäisi kasvattaa.<br />
<br />
Tarkastellaampa ensin vesistövaikutuksia, jotka ovat ehkä eniten tuttuja/puhuttuja Suomessa. Niissä on yksinkertaisesti kyse siitä, että pellossa irrallan olevat käyttämättömät ravinteet - typpi ja fosfori, lähtevät auliisti peltoa pitkin virtailevan veden mukaan, joko veteen liuenneina tai maahiukaksten mukana, ja päätyvät sitten vesistöihin. Vähäravinteisissa vesissä ylimääräiset ravinteet otetaan ilolla vastaan ja vesikasvillisuuden ja levien kasvu kiihtyy. Tämä ei kuitenkaan ole toivottavaa ihmisen veden käytön kannalta, eikä myöskään monien vesien vähäravinteisuuteen sopeutuneiden eliöiden kannalta. Meillä ongelma on ennenkaikkea virkistyskäytöllinen (ja ekologinen), mutta muualla myös hengellinen: jos vaikka myrkyllisen sinilevän saastuttamaa vettä käytetään juomiseen tai karjan juottamiseen, se voi olla kuolemaksi. <br />
<br />
Vesien rehevöityminen on ongelma kaikkialla maailmassa, paitsi ihan syrjäisimmissä kolkissa, missä ei ole ihmisiäkään. Maailmalla - ja myös osissa Eurooppaa (!!) vesiä likaavat teollisuuden ja yhdyskuntien jätteet (jotka nekin ovat ruuasta peräisin) ja maatalous. Suomessa ja monissa Euroopan maissa teollisuuden ja yhdyskuntien jätevedet puhdistetaan nykyään hyvin, jolloin lähes ainoaksi vesien rehevöittäjäksi on jäänyt maatalous, jonka monista pienistä puroista tulevaa ravinnekuormitusta on vaikeampi hallita ja puhdistaa.<br />
<br />
Suuri osa rannikkoseuduista ja järvistä Euroopassa ja maailmalla on rehevöityneitä - tai jopa yli-rehevöitymisen seurauksena osin hapettomia; esim. Meksikonlahti Pohjois-Amerikassa ja Victorian järvi Afrikassa. Meillä täällä murheen kryyninä on Itämeri - ja erityisesti Saaristomeri. Suomen osuus koko Itämeren typpi- ja fosforipäästöistä on 5 ja 7 %, mutta omiin rannikkovesiimme ravinteet tulevat kuitenkin eniten Suomesta. Syy, että juuri Saaristomeri on on rehevöitynyt, on osin sen mataluudessa ja herkkyydessä ja toisaalta maatalousvaltaisuudessa sen valuma-alueella. Valuma-alueella viljellään myös paljon vihanneksia ja eläimiä, joista ensimmäinen tarvitsee paljon lannotteita ja jälkimmäisestä tulee liikaa lantaa. Vihannespellot ovat lisäksi talvella mullalla ja maa alueella on herkästi eroosioituvaa.<br />
<br />
Mutta ei hätää, ongelmiin on kuitenkin lukuisia ratkaisu-mahdollisuuksia. Rehevöityneitä vesiä voidaan puhdistaa kasvillisuutta ja kalastoa perkaamalla. Tärkeää on myös vähentää ravinnevalumien määrää. Valumavesiä voidaan puhdistaa eri menetelmillä maataloudessakin; esim. veden virtausta hidastamalla, kosteikkojen avulla ja jopa ojiin laitettavilla suodattimilla (<a href="http://www.pyhajarvi-instituutti.fi/image/valumavesi/valuma_loppuseminaari_suodatinkokeilut%20henri%20vaarala.pdf" target="_blank">esim.</a>). Tärkeintä olisi kuitenkin estää ravinteita ylipäänsä lähtemästä liikkeelle pellolta. Tämä lienee
viimekädessä viljelijänkin tavoite, sillä ravinteiden karkaaminen on
suoraa rahan hukkaa. Yksi uusi tekninen mahdollisuus on täsmälannoitus; kone analysoi kasvuston lehtivihreäpitoisuuden mukaan, kuinka paljon mihinkin kohtaan pellolla tarvitaan lannoitusta (<a href="http://www.jarki.fi/sites/default/files/sss1606_12.pdf" target="_blank">esim.</a>). Ideana on, että kun lannoitetaan kasvin tarpeen mukaan, pellolle ei jää sadonkorjuun jälkeen ylimääräisiä ravinteita. Vaikeutena kuitenkin on, että kun sää vaikuttaa kasvien kasvuun ja
ravinteiden ottoon ja säätä on vaikeaa ennustaa, joten varuiksi on
kuitenkin lannoitettava ekstraa (hyvän sään mukaan), että saataisiin hyvä sato. <br />
<br />
Eniten ravinnevalumaa tulee sateisina aikoina ja kun maa on paljas; syksyllä ja keväällä. Ratkaisuksi tähän on keksitty maan kokoaikainen kasvipeitteisyys. Esimerkiksi syksyllä pääsadon jälkeen kylvetyt pyydystäjäkasvit voivat napata pääsadolta käyttämättä jääneet ravinteet talteen. Kevällä ne voidaan sitten muokata ravinteineen takaisin maahan. Myös sänki pitää maata paikallaan ja
maahiukkasten mukana olevat ravinteet eivät pääse silloin karkaamaan.
Suomessa näkyykin nykyään paljon sänkisiä peltoja syksystä kevääseen. <br />
<br />
Siellä missä ihmisen jätökset valuvat enemmän tai vähemmän suoraan vesiin, niinkin meille ehkä aliarvostettu ja itsestään selvä paikka kuin vessa olisi huippu tärkeä. Vessojen saanti kaikille onkin yksi YK:n maailman parannus tavoitteista (tällä hetkellä 2,5 miljardilla ihmisellä ei ole vessaa käytössään). Vesivessa ja kunnallinen puhdistus ei ole ehkä paras ratkaisu kaikkialla, mutta kaikenlaisia kompostoivia vaihtoehtoja on runsaasti tarjolla; yksinkertaisimmillaan maakuoppa, vähän hienostuneempi versio vaikka <a href="http://www.toiletrevolution.com/products/composting-toilets/compactcomposting-toilet/" target="_blank">tässä</a>. Vesien pilaantumisen ehkäisemisen lisäksi vessa on ehkä ensisijaisesti terveyskysymys; likaisista vesistä taudit tarttuu ja leviää. Lisäksi suljettavan oven taakse vessaan pääsy on turvallisuuskysymys erityisesti naisille.<br />
<br />
Lisäksi kompostoidusta jätteestä saadaan elintärkeää lannoitetta pellolle; ravinteet kiertävät. (<a href="http://www.pri.org/stories/2011-06-02/waste-not-composting-toilets-haiti" target="_blank">Tässä </a>esimerkki-kertomus vessaongelmasta ja ratkaisusta Haitilta.) Tämä onkin ongelma esim. Suomessa; ravinteet kyllä puhdistetaan vedestä, mutta niitä ei käytetä useinkaan takaisin ruuan tuotantoon. Paitsi, esim. <a href="http://tyynelantila.fi/wp-content/uploads/2012/07/J%C3%A4teveden-ravinteet-ja-hiili-pellolle-KM5_2012.pdf" target="_blank">Helsingin jätevesien puhdistamolietteitä</a>. <br />
<br />
Voisiko sitä sitten kuluttajana ja kansalaisena jotenkin vaikuttaa asiaan? En tiedä. Tietysti voisi suosia ruokaostoissaan tiloja, joilla asiat on hoidettu erityisen mallikkaasti (yksi <a href="http://wwf.fi/wwf-suomi/viestinta/uutiset-ja-tiedotteet/Vuoden-ymparistoystavallisin-maatila-palkittiin-Salossa-2262.a" target="_blank">esimerkki</a>), mutta ehkä se on tavalliselle supermarket-asiakkaalle hankalaa. Auttaisiko se jo asiaa, että olisi tietoinen omista päästöistään - sillä ruuan päästöt ovat kaikkien meidän syöjien päästöjä - niin pellolla kuin jäteveden puhdistamollakin. <br />
<br />
Huh huh, tämä ylipitkä blogipostaus oli vain ihan pintaraapaisu isoon aiheeseen, lisää faktoja ravinnekuormituksesta ja toimivista vähennyskeinoista löytyy esim. <a href="http://www.jarki.fi/fi/jarki" target="_blank">Järki-hankkeen sivuilta</a>. Ja maailman mittakaavasta <a href="http://www.unep.or.jp/ietc/publications/short_series/lakereservoirs-3/index.asp" target="_blank">UNEPin sivuilta</a>. Nyt minä tarvitsen jotain lounasta. Miten ottaisin huomioon vesiasiat siinä...?Saarahttp://www.blogger.com/profile/01816998864080260899noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7906597900236680927.post-52524480113666570742015-03-06T19:44:00.000+02:002016-02-03T13:33:20.212+02:00Punajuurifalafelit<h2>
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-UiBsGqnly2s/VPic2FaZyOI/AAAAAAAACtg/dVD0mg0V4Dk/s1600/076.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://3.bp.blogspot.com/-UiBsGqnly2s/VPic2FaZyOI/AAAAAAAACtg/dVD0mg0V4Dk/s1600/076.JPG" width="400" /></a></h2>
<br />
Ruokaestetiikkaa a'la 70-luku, eli punajuurifalafelit perunamuussin ja avokadon kanssa. Falafelien ohje Yhteishyvä-lehdestä, vähän sovellettuna.<br />
<br />
4 etikkapunajuurta<br />
1 prk kikherneitä<br />
sipulia, valkosipulia, chiliä<br />
öljyä<br />
0,5 dl seesamin siemeniä <br />
juustokuminaa<br />
n. 0,5 dl jauhoja, esim. kikhernejauhoja <br />
lisää öljyä uppopaistamiseen<br />
<br />
Pilkotaan ensin sipulit pieneksi, koska se on ainut pilkkomista vaativa osa, sitten surautetaan muut aineet soseeksi. (yhteishyvän ohjeella minulla tuli aika löysiä, niin jauhoja, kananmunan sijaan/lisäksi kannattaa lisätä niin, että falafeleistä tulee melko kiinteitä). Kuumennetaan öljy ja keitetään pullat siinä 3 min/kypsiksi (minulla meni kyllä paljon kauemmin aikaa). Kirpeä guagamole ja lempeä perunamuussi sopii hyvin näiden aika raikkaiden falafelien pariksi. <br />
<br />
Mums, mums ja sitten nojatuoliin... Mietteissä mennään taas ihan johonkin muualle, kun alunperin ajattelin.( Ja ihan tuntemattomille poluille tämä bloggaaminenkin on lähtenyt - ei minun tälläistä pitänyt kirjoittaa, vaan enemmän sellasta asiantuntevaa - ruokaan ja siihen liittyviin ympäristöongelmiin keskittyviä juttuja... hmm) Mutta kun... Ja onhan tämä vähän sinnepäin, nimittäin: <a href="http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/mita-jos-maailma-ei-enaa-pelastu" target="_blank">Puutalobaby</a> (ja kommentoijat) pohti blogissaan, että riittääkö se pelastamaan maailman, jos kierrättää bananinkuoret...Aihe jäi vaivaamaan ja kypsyteltyäni sitä mielessäni pari viikkoa, tuli mieleeni pohdiskella ääneen seuraavaa:<br />
<br />
Jos banaaninkuorten kierrätys on ihan harrastelua - niin mikä sitten ei ole? Mikä riittäisi, että maailma pelastuisi? Kuluttajalta, kansalaiselta? Mikä olisi kansakuntana se sopiva taso? Mihin pitäisi tähdätä, jotta maailma säästyisi? Minkälaista elämää se olisi? Ja pitäisikö meidän vähentää vielä rajummin, jotta köyhempien maiden ihmiset saisivat maistaa meidän elintasoa vuorostaan?<br />
<br />
Otetaampa selvää: maapallon biokapasiteetista riittää on 1,8 hehtaaria jokaiselle ihmiselle (tosin tämä pienenee kun maapallolaisia tulee lisää) - nykyinen kesmimääräinen maapallolaisten kulutus on 2,7 ha - mutta rikkaissa maissa mennään reilusti tämän yli, Suomessa käytetään vähän yli 6 ha/hlö (enemmän kuin monissa Euroopan maissa). Maita, joissa eletään kapasiteetin rajoissa on mm. Uzbekistan, Ghana, Peru, Intia (Koko lista: esim <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_ecological_footprint" target="_blank">Wikipedia</a>). Koska näissä maissa on myös rikkaita paljon kuluttavia ihmisiä - elämisen tason ei tarvitsis olla ihan köyhimmästä päästä, mutta ei peljon sitä suurempaakaan. Että aika paljon meidän pitäisi kulutustamme tiputtaa (tai sitten meitä pitäisi olla vähemmän, niin kaikille riittäisi enemmän...)Mutta mitähän se tarkoittaisi käytännössä? <br />
<br />
Ehkäpä banaaninkuorien kierrätys ei ihan ole tarpeeksi - mutta mitäpä se hyödyttäisi, jos senkin jättäisi tekemättä? Ja toisaalta monin teknisin ratkaisuin resurssien kulutusta voidaan tehostaa, ja myös vähemmän teknisin ratkaisuin: vaikka ekologisempia ruuantuotantotapoja
kehittämällä, ruoka kun taitaa olla isoin (isoimpia ainakin) jalanjäljen
kasvattajia. Itse ehkä uskon, (joka toinen päivä ainakin) että tie maailman pelastamiseen kulkee moninaisia reittejä, hyvin hitaasti, ja kaikenlaisia toimia tarvitaan - oli ne sitten vaikka banaaninkuoret. Banaaninkuorten lisäksi joku muuttaa maalle (<a href="http://yle.fi/uutiset/erakon_talvinen_ihmiskoe_onnistui_jaan_tanne_loppuiaksi/7844779" target="_blank">tähän tapaan</a>), yhdet käy mielenosoituksissa, toiset keksii, toiset tutkii, toiset säätää lakeja ja ehkä jonain päivänä huomataan, että banaaninkuorista syntyy biodieseliä, joilla ajaa tiheästi liikennöivät taksibussit ja yksityisautoilu on kielletty, sen jälkeen kun maailman viimeisen öljylähteet... räjähti. Ehkä matkustelu on virtuaalista ja lihaa saa vain kerran kuussa kupongilla ja asutaan pienissä asunnoissa, sukupolvet yhdessä... Pakkoa, katastrofeja ja keksintöjä - ja resurssiniukkuuden konkreettista eteentuloa tarvitaan, mutta ehkä tällainen niukempi elämä on vähän ajan kuluttua ihan arkea, taas...<br />
<br />
Ja vielä banaaninkuorista: on niistä ihan konkreettista hyötyä kompostimullan raaka-aineina. Ja komposti, ruuan kierrättäminen takaisin ravinteiksi on tärkeää resurssienkäytön tehostamista ja ravinnekiertojen sulkemista (jos siis kompostimultaa käytettäisiin takaisin ruuan tuotannossa, näin ei vielä useinkaan ole). Ja loppujen lopuksi hämmästyttävän harva kierrättää edes banaaninkuorensa. Että ajattele sitä ja nosta itsellesi hattua seuraavan kerran biojätebussia käyttäessä - ja koska olet jo nyt niin hyvä, ehkä voisit/voisin seuraavaksi vaikka polkea kauppaan näillä hyvis-energioilla? Saarahttp://www.blogger.com/profile/01816998864080260899noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7906597900236680927.post-89615522388585925042015-02-25T20:27:00.000+02:002016-02-03T13:33:51.189+02:00Suklaa-pähkinätahna-banaanipullat
Muutama päivä vegaaniutta (no, vegaanihaastetta) takana ja hyvinhän tämä sujuu! Varsinkin kun tein näitä ihanan syntisiä pullia syötäväksi kaikissa tilanteissa - ja keksin ne ihan itse! (Edit. hiukan noloa, mutta en tiedä, ovatko nämä oikeasti vegaanipullia; ilmeisesti nutella ei ole vegaanista, mutta toisaalta en keksinyt omasta vastaavasta feikki-nutellasta, mitään eläinperäistä - mutta ainakin saa vegaanista, jos se on tärkeää, tahnan itse tekemällä, ohje lempi vegaaniblogistani <a href="http://chocochili.net/2013/03/kotitekoinen-nutella/" target="_blank">Chocochilistä</a> ).<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://2.bp.blogspot.com/-g2rNuyFrGh4/VO4ONU5QZcI/AAAAAAAACtE/xJWA01SZaIw/s1600/028.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="400" src="http://2.bp.blogspot.com/-g2rNuyFrGh4/VO4ONU5QZcI/AAAAAAAACtE/xJWA01SZaIw/s1600/028.JPG" width="300" /></a></div>
<br />
<br />
Pullataikina:<br />
1/2 l vettä tai omenamehua(tulee parempaa)<br />
2 pss (tai vähän vähemmän jos kohottaa kauemmin) kuivahiivaa<br />
1 dl sokeria (vähän vähemmän, kuin normaalisti, kun täyte on niin... syntistä)<br />
jauhoja sopivasti (ehkä 10 dl tai vähän yli )(voi olla vaikka hiivaleipäjauhoja)<br />
100 g margariiniä<br />
Kardemummaa, hippunen suolaa<br />
<br />
Täyte:<br />
Suklaa-pähkinätahnaa<br />
1 banaani<br />
<br />
Lämmitä vesi vähän yli käden lämpöiseksi, sekoita hiiva, jonkin verran jauhoja ja sokeri - niin että tulee sellainen melko löysä seos. anna seistä lämpimässä puolisen tuntia, sitten lisää loput jauhot, mausteet ja margariini, vaivaa niin, että taikinasta tulee pehmeä ja kimmoisa. Anna taas kohota puoli tuntia. Kauli taikina sopivan paksuiseksi, levitä nutella (jota ehkä voisi pehmentää mikrossa) pohjalle ja muussattua banaania päälle, kääri rullalle. Paista pullat muffinssivuoissa, että täytteet pysyvät sisällä, 200 C, kunnes ovat sopivan värisiä (eli ei niinkuin kuvassa), 10-20 min. Syö, syö, syö.<br />
<br />
Niin, mutta siis, mikä siinä vegaaniudessa mietityttää?<br />
<br />
No ensinnäkin; onko siinä mitään järkeä? Lähellä kasvaa lehmiä, jotka muuttavat itsestään ruohoa maidoksi, mutta minä haluan jouda jotain kaukana kasvatettua, joka monimutkaisten prosessien kautta ja erilaisten lisäaineiden avulla tehdään jotain maidon kaltaista...? Ja muutenkin mietin, että sittenhän joutuu käyttämään kamalasti kaikkia ulkomaisia korviketuotteita - jos ei vallan fennovegeeniksi ryhdy - ja minä en kyllä... Mutta tarkemmin ajatellen, niinhän minä jo nyt teen (hyvistä aikeista huolimatta) ja ainut, jolle pitäisi etsiä korvaavia tuotteita olisi maitotuotteet. Ja niidenkään ei tarvitse olla sademetsässä tuotettua soijaa - kauramaito ja siitä tehdyt valmisteet lienee lähimpänä tuotettuja. Silti vähän tätä mietin, kun luin mantelimaidon ainesosaluetteloa... Toisaalta, ehkä maidollakin olisi yhtä pitkä sellainen, jos se pitäisi tehdä alkuaineistaan?<br />
<br />
Lisäksi; en oikeastaan haluaisi, että lehmiä ei olisi ollenkaan - monin paikoin niillä on arvokas rooli biodiversiteetin ylläpitäjänä - ja toisaalta lannoitusaineen tuottajina. Ilmankin toki pärjättäisiin ja teknisiä ratkaisuja on olemassa. Mutta jotenkin tuntuu, että lehmä on sellainen järkevä ratkaisu, hyvä pakkaus, monikäyttöinen kasvinviljelyn seuralainen. Tavallaanhan maidon käytöstä luopuminen on hyökkäys koko (maito)lehmä taloutta vastaan - ja lihasta luopuminen lihakarjataloutta vastaan - vaikka sinänsä minun toimillani ei olekaan vaikutusta. Mutta että en minä sinällään lehmiä vastusta - tai niiden hyväksikäyttöä, vaan tätä nykyistä systeemiä, eläinten oloja ja kohtelua... Ehkä sitten taas maitoa voi juoda hyvillä mielin, kun... hmm... Kun minulla on oma lemmikkilehmä, joka lypsää poikimatta ja saa elää vanhukseksi ja kuolla siihen, jota harjataan ja pestään ja kävelytetään ja silitellään...<br />
<br />
Ja tästä tulikin mieleeni: mikähän siinä on, että kuoleminen ja tappaminen ruuaksi on niin kauhistuttavaa, ettei sitä kestä ajatella. Sehän kuuluu elämään? Tuskimpa kovin paljon entisaikaan mietittiin sian lahtaamista - tai hirven kaatoa - ainakaan siinä määrin, että se olisi jätetty tekemättä, surua varmaan tunnettiin silloinkin. Onkohan osa siinä, että kuolema on niin kaukana meidän elämästä - liha tulee kauppaan tunnistamattomina palasina ja kuolleena, useimmat ihmisetkin kuolee näkymättömissä. Kaikissa muissa yhteisöissä; villeissä ja vähemmän villeissä, se on kai alati läsnä; poikasia kuolee, tovereita kuolee saalistajan suihin, tuotantoeläimiä kuolee luonnollisesti ja teurasautoissa, kaloja kuole kalastaessa, ihmisiä kuolee tauteihin, sotiin, onnettomuuksiin. Jos oma selviytyminen riippuisi toisen eläimen hengestä - tai nälän poistuminen tai ylipäänsä ruoka - olisiko suhtautuminen erilaista? Onko tämä outo suhtautuminen kaupunkilaisen vieraantumista luonnosta vai onko tämä parempaan suuntaan menemistä? Olemmeko ihmiskuntana pikkupikkuhiljaa muttumassa parempaan suuntaan, kun toisen kuolema ei olekaan... niin helposti nieltävissä? Tuleeko kaikista joskus kasvissyöjiä - tiikereistäkin, niinkuin joidenkin uskontojen ihanissa paratiisi-fantasioissa?<br />
<br />
Mietimpä vain ...<br />
<br />
Mitähän seuraavaksi miettisin?<br />
<br />
<br />Saarahttp://www.blogger.com/profile/01816998864080260899noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7906597900236680927.post-10746821694171462802015-02-20T15:11:00.000+02:002016-02-03T13:34:14.619+02:00Sienilasagne ja vegaanihaaste<h2>
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-G6M_2n17AY4/VOXcnt6kVcI/AAAAAAAACrI/wwlR9VFMisY/s1600/030%2B(3).JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://1.bp.blogspot.com/-G6M_2n17AY4/VOXcnt6kVcI/AAAAAAAACrI/wwlR9VFMisY/s400/030%2B(3).JPG" width="400" /></a></h2>
<br />
Taas unohtui ottaa kuva ruuasta, niin lavastuksia kuvituksena. Tosin ei sienilasagne liene kovin kuvauksellinenkaan...? (Ja sienet oli taas yksi kaapissa potentiaalinsa toteutumista odotteleva ruoka-aine, hip hei, kaapit tyhjenee! Tosin kävin sitten eilen ekokaupassa hamstraamassa lisää kaikkea outoa...)<br />
<br />
Sienilasagne <br />
<br />
Sieniä, sopivasti, metsä- tai herkkusieniä, kuivattuja tai tuoreita<br />
Öljyä <br />
Ripaus suolaa ja sokeria<br />
Kesäkurpitsaa (1 iso/2pientä)<br />
Sipulia<br />
Chiliä, pippuria <br />
1/2 l maitoa<br />
n. 5x5 cm pala voita<br />
n. 2 kukkuraa rkl vehnäjauhoja<br />
1/2 prk ranskankermaa<br />
Juustoraastetta maun mukaan<br />
Valkopippuria ja muskottipähkinää<br />
Lasagne-levyjä<br />
<br />
Jos sienet on kuivattuja, ne kannattaa laittaa hyvissä ajoin, muutama tunti ennen, likoamaan. Paistetaan sienet, taas maun mukaan, rapeiksi tai vähemmän rapeiksi, lopuksi lisätään ripaus suolaa ja sokeria. Paistetaan sitten vähän aikaa kesäkurpitsakuutioita, ei kannata liikaa paistaa, maustetaan. Tässä samalla valmistuu maitokastike; rasva sulamaan kattilaan, vehnäjauhot hetken päästä - pidetään niitä kattilassa x aikaa ja sitten vispataan maito joukkoon ja toivotaan, että suurustuu, annetaan kiehua jonkin aikaa, koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekaan valmiiseen kastikkeeseen suola, juustoraaste, ranskankerma ja mausteet. Sitten kootaan lasagne, viimeiseksi kastiketta ja juustoraastetta, se on melkein paras osa. Uunissa 225, puolisen tuntia. Jälkiruuaksi jotain kevyttä.<br />
<br />
Näin maitotuotteita pursuavasta ateriasta ähkyisenä on hyvä miettiä, mihin viimeeksi jäin; että voiko maitoa juoda hyvillä mielin...?<br />
<br />
Kasvissyöjänä - joka vetoaa siihen, että ei halua tapattaa eläimiä omaksi ruuakseen, maidon juominen ei kestä tarkempaa tarkastelua. Lehmien täytyy poikia tuottaakseen maitoa ja koska puolet syntyneistä on sonnivasikoita, maidon tuoton välttämättömänä sivutuotteena syntyy liha-vasikoita. Jotka tapetaan. Ja sitä ennen niitä siirrellään paikasta toiseen ja olosuhteet eivät välttämättä ole kamalan kivat. <br />
<br />
Toinen ongelma, joka korventaa hellässä mielessäni on se, kun vasikat erotetaan emoistaan heti tai melkoheti. Lehmä on eläin, joka huolehtisi poikasestaan melko pitkään, melkein vuoden luonnollisissa oloissa ja emon ja poikasen välille syntyy nopeasti emotionaalinen suhde. (Emolehmä (lihakarja) kasvatuksessa poikaset saavat nauttia emonsa hoivasta pitkään.) Luomussa vasikat saavat olla emonsa seurassa pidempään - mutta ei siinäkään viittä päivää kauempaa. Olen kuullut, että erotuksen jälkeen lehmät itkevät poikastaan pitkäänkin ja arvatenkin vasikka kaipaa emoaan. Juopa siinä maitosi hyvillä mielin...<br />
<br />
Voihan sitä sanoa, että elämä on julmaa, ja julmempaa, muutenkin - face it. Ja niinhän se onkin. Ja toisaalta on totta, että lehmä-taloudessa on monia hyviä ja järkeviä puolia: esim. jos lypsävät eläimet käyttävät hyväkseen sellaista ravintoa, mitä ihminen ei voi käyttää - ruohoa, ja muuntavat sen ihmiselle käyttökelpoiseen muotoon. Lisäksi lehmät tuottavat hyvää lannoitusta maahan ja laiduntaminen pitää yllä katoavaa biodiversiteettiä...<br />
<br />
Että tavallaan en sanoisi, että lehmissä ja niiden pidossa olisi mitään vikaa sinänsä, nykymuotoisena vaan... se ei kuulosta hyvälle. Taas kerran kaipaisin jotain kohtuutta tähän systeemiin; voisiko vasikka saada edes vähän päivittäin emonsa hoivaa, eikö sitä maitoa riittäisi, kun nykylehmät lypsävät niin paljon? Voisiko systeemi olla jotenkin kohtuullisempi, tarvitseeko niitä lehmiä ja maitoa olla niin paljon, eikä vähempi riittäisi? Niin, että kullakin, vähemmillä lehmillä ja vähemmillä vasikoilla, olisi suht kiva elämä, vaikka ne sitten syötäisiinkin - tai ainakin maito juotaisiin? Miksei voitaisi kehittää ilman poikimista tuottavia geenimutanttilehmiä - tai säädellä syntyvien poikasten sukupuolijakaumaa?? No, tämähän ei taas ole yksin kenenkään käsissä, vaan riippuu talouden isoista kasvottomista pyöristä ja politiikasta ja kaikesta muusta..<br />
<br />
Toisaalta (lempisanani), ehkä on niin, että kun ei tiedä lehmien ja navetan arkipäivää, omat kuvitelmat ovat surullisemmat kuin todellisuus (ja tietysti; monissa tapauksissa en voi kuvitellakaan todellisia kauheuksia). Että ehkä vaikka olisi kaikkia surullisia epäkohtia, ehkä myös päivittäisiä kivoja juttuja lehmienkin elämässä - ainakin kivoilla tiloilla? Esimerkkejä saa kertoa - tai väittää vastaan:)<br />
<br />
Mutta sen sijaan, että tässä voivottelisin, ehkä voisin kohtuullistaa omaa käytöstä; vähentää vähän - tai ehkä vähäksi aikaa, kokeeksi, kokonaan? Eli vegaanihaaste. Tätä on mietitty pitkään ja olen ajatellut, että ei onnistu, kun juusto ja jogurtti ja maitokahvi on niin hyvää... Mutta kun olen niin paljon miettinyt asiaa, elimistö kai tulee tueksi ja jotenkin maitotuotteet ovat alkaneet maistumaan vähemmän. Seuraavan kerran sienilasagnekin on kai kauramaidosta tehty, joka on tästäkin reseptistä helppo muuntaa.<br />
<br />
Tosin, jotta asia olisi monimutkaisempi, on paljon asioita, mitkä vegaaniudessakin mietityttävät - pitäisikö niitä märehtiä ensikerralla?<br />
<br />
PS. Tälläkertaa katsoin osviittaa Oikeutta eläimille sivustolta: http://www.oikeuttaelaimille.net/tuotantoelaimet/nauta-tuotantoelaimenaSaarahttp://www.blogger.com/profile/01816998864080260899noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7906597900236680927.post-52253936365347526132015-02-12T19:01:00.002+02:002016-02-03T13:34:47.821+02:00Ruokaa olemassaolevista aineksista
Kaapissa odottelevista aineksista päätyivät kattilaan herneet (kuulostaapa tämä jotenkin julmalta...).<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://2.bp.blogspot.com/-Ls_cEXubwdA/VNS2hVKKYrI/AAAAAAAACqw/M0xQv3MFJJ4/s1600/010.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="400" src="http://2.bp.blogspot.com/-Ls_cEXubwdA/VNS2hVKKYrI/AAAAAAAACqw/M0xQv3MFJJ4/s1600/010.JPG" width="300" /></a></div>
<br />
Tähän ei tarvinne edes reseptiä, jokaisella on varmaan omansa. (Mutta oli tämä vähän rimanalitus haasteeseen; keksiä ruokia jo olemassa olevista aineista. Edelleen on keksimättä, mitä tekisin soba-nuudeleista, misosta, härkäpavuista jne... Ja muutenkin, pitäisikö vähän panostaa, että keksisi mielenkiintoisempia ruokia blogattavaksi - nostan hattua, ja kiitän, kaikkia oikeita inspiroivia ruoka-bloggaajia, se taitaakin vaatia vähän vaivannäköä)<br />
<br />
Mutta taas oikeaan asiaan, se taitaa olla kiinnostavimpi kuin (tämänkertainen) ruoka... aihe on ajankohtainen: Vapaan lehmän maito. Mitä tästä olisi mieltä?<br />
<br />
Hieno juttu - tai hieno ensiaskel! Näin kai markkinataloudesta ohjautuva maailmanparannus parhaimmillaan toimii: kuluttajat ovat huolissaan lehmien hyvinvoinnista, tuottaja tuo markkinoille kuluttajien huolet häivyttävän tuotteen, jo ennen kuin valtiovalta reagoi. Tosin tämänkin tuotteen arvonlisäys perustuu siihen, että hyllyssä on myös, periaatteessa, huonompia tuotteita; eikö sen pitäisi mennä niin, että huonosta käytöksestä, huonosta eläinten kohtelusta, rankaistaan, ja hyvä on itsestäänselvyys/käytäntö. Tähänkin on luultavasti tulossa hienoinen muutos, jos parsinavetat kielletään, kuten on suunniteltu, tai ainakin uusien parsinavetoiden rakentaminen. Tällähetkellä noin puolet navetoista on parsinavetoita.<br />
<br />
Vapaat lehmät - jotka tuottavat noin kymmenellä tilalla vapaan lehmän maitoa - asuvat pihatoissa, joissa ne pääsevät liikkumaan vapaasti ja lypsättämään itseään halutessaan roboteissa. Ja ne saavat syödäkseen apilaa! Apilan etu ei ilmeisesti olekaan sen herkullisuus lehmälle, kuten luulin ensin, vaan sen ympäristö-edullisuus viljelykierrossa; ei tarvita esim. teollisia typpi-lannotteita. Pihatoissa lehmät pääsevät käyttäytymään ja sosialisoimaan enemmän luontaisesti ja toimimaan kuten luontainen laumahierarkia edellyttää. Ja tietysti, että ne pääsevät liikkumaan koko ajan. Mutta laitumelle ne eivät kuitenkaan välttämättä pääse. (Suomessa suurin osa parsinavetoiden lehmistä pääsee kesäisin laitumelle.) Vapaan lehmän tiloilla on lehmiä 50-200. Kivoin juttu mielestäni on, että hoitotoimenpiteissä käytetään kivunlievitystä, näin kun ei ole pakko tehdä ihan tavanomaisessa lehmänkasvatuksessa. (Tietysti luomulehmillä on tietääkseni samanlaiset olot - ja ne pääsevät
myös ulos, ja saavat vielä luomuruokaakin).<br />
<br />
Tähän hengenvetoon sitten todettakoon, että näin, tai jopa mukavammin, ovat asiat monella tavanomaisellakin tilalla; lehmät pääsevät liikkumaan ja laitumelle, saavat syödäkseen apilaa ja heinää, kivunlievitystä käytetään ja lehmiä saatetaan hoitaa kuin lemmikkejä, varsinkin pienemmissä - usein parsi- navetoissa. Ainut syy ostaa vapaan lehmän maitoa onkin tietämys tai varmuus, millaisissa oloissa maito on kasvanut - ja tavallaan mahdollisuus ilmaista mielipiteensä; näin minä haluan, että lehmiä kohdellaan.<br />
<br />
Tieto ja tiedostaminen onkin minusta ehkä se tärkein juttu - ja mielenkiintoisin. Koska vapaan lehmän tiloja on niin vähän, olisi periaatteessa mahdollista tietää, mistä täsmälleen ja minkälaisista oloista tämän maitopurkin maito on tullut. Ainakin itsestäni se olisi tavattoman mielenkiintoista päästä katsomaan vaikka nettisivuilla olevien kuvien - tai jopa videoiden (24 h kuvaa navetasta mieluiten) - kautta, miten maitoni saa alkunsa. Ainakin omalla kohdalla tuntuisi, että tämä jopa sitouttaisi minua enemmän siihen maitoon (tai mihin vaan tuotteeseen), jos tuotanto olisi tällä tavoin jotenkin...henkilökohtaista, tietäisi vaikka lehmien nimiä tms. Tässäpä vinkkiä tuottajille! (Tosin, jos olisi tuottaja, en todellakaan haluaisi 24h kameraa valvomaan toimiani...) Jos jotenkin koko ruokaketju olisi vähän näkyvämpi, konkreettisempi, oikeampi?<br />
<br />
Mutta sitten toisaalta... joitakin epäkohtia koko maidontuotannossa on, jotka saavat minut, hellämielisenä kaupunkilaisena, miettimään, pitäisikö sitä maitoa oikeastaan juoda ollenkaan... Ja pitääkö niiden lehmien olla siellä navetassa meidän tarpeita varten...? <br />
<br />
Hmm, ikuisuusaihe minun nojatuolissa - taidanpa ottaa vähän vasikanmaitoa, kahviin sekoitettuna, ja jatkaa pohdiskeluja, syyllistä kieriskelyä, tuonnempana.<br />
<br />
P.S. Hyvää tietoa eläinten oloista Suomessa Elina Lappalaisen kirjasta Syötäväksi kasvatetut<br />
Samoin eläintieto.fi sivustolla tietoa eläimista ja hyvinvoinnista ja uusista tutkimuksista, myös seuraeläimistä. Molempia käytetty lähteenä tässä pohdiskelussa.Saarahttp://www.blogger.com/profile/01816998864080260899noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7906597900236680927.post-89427868525086072622015-01-28T20:46:00.000+02:002016-02-03T13:35:23.672+02:00Tähderuokaa: täytetyt munakoisot<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: small;"></span>En nyt onnistukaan kirjoittamaan
tiedostamisesta (siis lähinnä oman arkipäivän toiminnan
tarkkailusta), kun läksinkin kylään kissahoitajaksi. Mutta
onhan noita aiheita – ja yksi, joka aiheuttaa useinkin päänvaivaa,
on ruuan hävikki.</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
Valtavat määrät, kolmas-osasta puoleen, ruuasta
menee maailman laajuisesti hukkaan, joko kotitalouksissa tai sitten
ketjun muista lenkeistä. Ja hukkaan heitetyn ruuan tilalle ostetaan, ja tuotetaan, lisää ruokaa, joten ruokaa joudutaan tuottamaan, ja ostamaan, ylimääräisesti oikeaan tarpeeseen nähden. Ja kun muutenkin maata ja kaikkia resursseja on niukasti, niin hei, eikö voitaisi vähän petrata... Hävikki onkin siitä mukava
ongelma, että sille pystyy tekemään heti ja ihan itse jotain,
poistamaan jopa kokonaan omalta osalta.
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Kotona syntyvälle hävikille on vaikka
mitä syitä, alkaen siitä, että ei tunneta ruokien säilyvyys
merkintöjä tai ei luoteta omaan nenään aina lasten (tai omaan)
nirsouteen asti. Minä kuvittelin, etten varmaankaan heitä juurikaan
ruokaa roskiin, mutta asiaa taas tarkasteltuani huomasin, että
kyllähän sitä menee ja ihan tarpeettomastikin. Kätevää olisi,
jos olisi eläimiä, jotka hoitelisivat pahat ruuat parempiin suihin
– mutta sitä odotellessa: miten ruokahävikkiin voisi puuttua
kotona?</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-Iyrr6wN8oC4/VMfHTqjrcsI/AAAAAAAAClY/YlQVl3m2T88/s1600/009.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="400" src="http://4.bp.blogspot.com/-Iyrr6wN8oC4/VMfHTqjrcsI/AAAAAAAAClY/YlQVl3m2T88/s1600/009.JPG" width="298" /></a></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
Olen huomannut, että ruokakaappeihin
kertyy kaikenlaisia aineksia, joista harvemmin tekee mitään ja
usein sitä vaan ostaa jotain uutta, jota juuri silloin tekee mieli.
Samalla tavalla jääkaapissa pilaantuu puoliksi käytettyjä
tuotteita. Eli kaappien tarkastus ennen kauppaan lähtöä – tai
ehkä jo ruokalistaa(!!) suunnitellessa (niin, ruokalistankin
suunnittelu vähentää osaltaan hävikkiä, niin peri... vanhanaikaiselta (?) kun se kuulostaakin, se on hyvä keino käyttää
ruokaa vähän järkevämmin). Tässäpä haastetta täällä kylässä
ollessani; jospa käyttäisi jo olemassa olevia aineksia, eikä
kävisi kaupassa...? Vaan taitaisi tulla liian helppo haaste, kun
olen yksin ja yhdestä, kahdesta ruuasta riittää koko viikoksi.
Mutta kotona voisin jatkaa; kehitellä aterioita jonkun olemassa
olevan aineksen ympärille...
<br />
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Liian suurten ruokamäärien
valmistaminen, että samaa syö monta päivää, ei myöskään
ole hyvä, ruoka saattaa mennä jo loppuviikosta pilalle – tai
vähintään on niin kyllästynyt, että ruoka tekee jo siksikin mieli heittää pois. Tälläiseen pakastaminen on hyvä, ja toisaalta sieltä
löytää siten laiskuuden hetkellä nopeaa syötävää. Pakastankin
nykyään vähän kaiken, mikä uhkaa jäädä syömättömäksi –
tosin ei se pakastaminenkaan liene kovin ympäristöystävällistä, vaan vie paljon energiaa. Parempi olisi edelleen yrittää syödä se, mitä
on...hmm. Ja pakastimen antimiakin on syytä aika-ajoin tarkastaa ja syödä
pois, eikä vain niitä säilöä – tuttua sekin.
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Näiden keinojen lisäksi vanhaksi
uhkaavasti meneviä tuotteita voi sirotella erilaisiin ruokiin.
Kaikenlaiset vanhat maitotuotteet piilotan leipätaikinaan.
Leivänkannikat (eikö oikeesti voi niitä kantapaloja koskaan
syödä?) kelpaavat moneen ruokaan täyteaineeksi. Ja mikään minkä
päällä on vanhoja juuston jämiä, ei voi olla pahaa. Näihin
liittyen:
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Tähteillä täytetyt munakoisot</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
yksi munakoiso</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
n ½ tölkkiä tomaattimurskaa – tai
oikeita tomaatteja, jos sattuvat olemaan menossa vanhaksi</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
oliiveja tai kapriksia (ne
purkinpohjat)</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
pakastemaissia</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
leivän kannikoita</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
öljyä ½ dl (munakoisojen voiteluun
ja täytteeseen)</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
mitä sopivaa nyt kaapissa sattuu
olemaan</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
juustonpaloja, tuorejuuston jämät,
ranskankermaa tms.</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
ehkä vähän ketsuppia<br />
oreganoa <br />
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Halkaistaan munakoisot ja koverretaan
munakoisojen keskelle allas, koverrettu sisus pilkotaan ja
sekoitetaan muiden ainesten kanssa tahnamaiseksi
jutuksi(tomaattimurskaa riittävästi, ettei tule liian kuivaa).
Täytetään öjytyt munakoisot tahnalla, ripotellaan päälle vielä
juustoa. Paistetaan 225 C 30-40 min, kunnes munakoiso on pehmeä. (Ja
oikeastaan tätä ruokaa voi tehdä jopa ilman munakoisoa:
täyteaineet vain uunivuokaan, ehkä vähän enemmän tomaattia tai
tuorejuustoa tms. On vähän kuin köyhä pitsa...:)</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Oli hyvää, niin hyvää, ettei edes
kuvaa kerennyt ottaa kuin jälkikäteen.</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://2.bp.blogspot.com/-cfU7n0bdRnc/VIrQqO-zw7I/AAAAAAAAChU/rl3VNzsUdp0/s1600/030.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://2.bp.blogspot.com/-cfU7n0bdRnc/VIrQqO-zw7I/AAAAAAAAChU/rl3VNzsUdp0/s1600/030.JPG" width="400" /></a></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
Jälkkäriksi voi sekoittaa smuutien kaikista vähän ylikypsistä hedelmistä ja edellisvuoden marjoista.</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
P.S. lisätietoa ruokahävikistä esim. täältä:<br />
<br />
Kauppakassista kaatopaikalle, ruokahävikki kotitalouksissa,Silvennoinen ym. 2013: http://jukuri.mtt.fi/bitstream/handle/10024/481106/mttraportti104.pdf<br />
<br />
Tai koko ruokaketjun osalta: Ruokahävikki suomalaisessa ruokaketjussa, Silvennoinen ym. 2012, http://www.mtt.fi/mttraportti/pdf/mttraportti41.pdf</div>
Saarahttp://www.blogger.com/profile/01816998864080260899noreply@blogger.com0