Lemon curd -torttua ja maailmantuskaa

Jälkkärinä on (melko) vegaaninen lemon curd-torttu, resepti on lopussa, koska ensin pitää vähän miettiä.

Tuskailin taas kerran, että: voi voi, mihin tämä maailma on menossa ja saadaanko ikinä aikaiseksi mitään korjausliikkeitä, kun demokraattinen päätöksenteko on niin hidasta. Ensin huolestuneet kansalaiset ja kansalaisjärjestöt ja tutkijat huolestuvat jostain ja alkavat puhua, että tämä ja tämä asia aiheuttaa ihan pian suurta tuhoa ja se pitäisi kieltää. Asiasta tehdään tutkimuksia, että kyllä, tämä on ongelma ja ehkä pitäisi osittain kieltää. Tehdään lisää selontekoja ja skenaarioita kiellon vaikutuksesta ja annetaan virkamies-suositus, että kenties olisi hyvä vähän rajoittaa, ja rajoittamisen seuraukset olisivat nämä ja nämä (inspiraationa tähän asti tämä raportti, jossa pohditaan maatalouden ilmastopäästöjen  vähentämistä mm. lihan syönnin vähentämisellä ja sen vaikutuksia Suomessa). Rustataan lakialoite, jossa ehkä vähän suositellaan kansalaisille vähentämistä. Ja sitten lakialoite äänestetään nurin, kun ne ja ne suuttuisivat vaalien alla liikaa...

Olkoon esimerkkinä vaikka kasvisruokailun lisääminen (tai oikeastaan lihansyönnin vähentäminen), joka olisi meillä rikkaissa maissa hyvä ratkaisu vähän moneenkin ongelmaan. Miksei voida vaan säätää lakia, että vaikka lihaa saa tarjota ruokapaikoissa vaan kerran viikossa? Edes valtion ruokapaikoissa? Tai lihalle korkea hiili tms. vero? Diktatuurissa olisi etunsa.. ? Demokratiassa pitää ottaa huomioon niin montaa asianosaista ja mahdollista suuttujaa/kärsijää, että päätökset ovat monesti ympäripyöreitä ja ainakin toivottoman hitaita... Ja jos vielä lisätään koko maapallo ja kaikkien maapallon osapuolien yhteinen sopiminen - voiko mistään tulla ikinä mitään? (Inspiraationa oli tämä raportti, jossa pohditaan maatalouden ilmastopäästöjen  vähentämistä mm. lihan syöntiä vähentämällä ja sen vaikutuksia Suomessa.)

Vai? Sillä onhan monia asioita saatu parannettuakin, vieläpä ihan maapallon tasolla? Kuka enää muistaa happosateet? Ai mitkä? Tai otsoniaukon? Niin, ei kukaan, koska asioihin saatiin tartuttua ja sovittua yhdessä kielloista ja rajoituksista ja ongelmat saatiin korjattua, tai ainakin ollaan matkalla parempaan suuntaan.. Suomessa laulujoutsen oli uhanalainen - ei ole enää, koska se suojeltiin. Muita esimerkkejä on vaikka järvien ja jokien parantunut tilanne Suomessa ja Euroopassa, monien vaarallisten torjunta-aineiden (esim. DDT) kieltäminen, suojelualueet, jotka kattavat maailman maa-pinta-alasta kymmenesosan (lisää onnistumis-esimerkkejä esim. täältä). Lisäksi joka puolella ja koko ajan tehdään työtä, joka johtaa pieniin parannuksiin; istutetaan puita, kierrätetään paperia, suojellaan tiikereitä ym.

Varmasti ennen vaikka CFC-kaasujen tai joutsenen metsästyksen kieltämistä on ollut maailmantuskaa ympäristöhuolestujien mielessä; eihän tästä tule mitään, kukaan ei tee mitään, ja ainakaan ei tarpeeksi ja tarpeeksi nopeasti. Ja toisaalta vastustajat ovat kiristelleet hampaitaan, kun kieltoja/rajoituksia on vihdoin tullut. Mutta sitten on vaan sopeuduttu uuteen tilanteeseen, kehitelty jotain uuttaa, liiketoimintaa, tekniikkaa, metsästettävää, vihattavaa... Ja on sopeuduttu niin hyvin, että kuka enää haluaisi eroon laulujoutsenesta ja...vaikka sudesta? (No, ehkä aina ei ole, vielä, ihan onnistuttu loppuun saakka... )

Tietenkään ei ole mikään peruste, että kun ennenkin on asiat ratkaistu, kyllä ne nytkin ratkaistaan. Ja toisaalta, ovatko nykyiset ongelmat niin isoja ja vaikeita, että meillä on edessä isommat haasteet kuin koskaan aiemmin? Ainakin meitä on enemmän, joilla on luonnon/ympäristön kanssa/kannalta ristiriitaisia tavoitteita ja tarpeita... Mutta toivoa menneistä onnistumisista kuitenkin saa.

Toisaalta onnistumisten takana ei ole ainostaan politiikka ja lainsäädäntö ja kiellot. Taustalla on myös tekniikkaa ja sen kehittymistä - ennen ja jälkeen päätösten. Jos on jo olemassa korvaavaa tekniikkaa, on varmasti helpompi kieltää joku vahingollinen tekniikka.Toisaalta ihmisten asenteet, yleinen ilmassa leijuva ilmapiiri vaikuttavat päätösten syntyyn, ja toisaalta asenteet muuttuvat päätösten jälkeen. Ehkä nytkin, kun vaikka ihmiset ajattelevat yleisesti, että esim ilmastonmuutokselle tarttis tehdä jotain, mutta eivät kuitenkaan useinkaan tee sitä henkilökohtaisessa elämässä - mutta ehkä se asenne/ajatus vaikuttaa lopulta ilmastomyönteisten lakien syntyyn. Ehkä me salaa kaipaammekin hallinnolta selkeitä ohjeita, kieltoja, rajoja: valtion laitoksissa tarjotaan vaan kasvisruokaa ja lihaa saa ostaa kortilla kerran viikossa? (Olisi kyllä oikeastaan aika ihana ajatus, jos joku valikoisi minun puolestani esim. kauppaan vain ympäristöystävällisiä/muita hyviä tuotteita, eikä tarvitsisi joka kerta tehdä itse sitä valintaa...) Ja tietysti, markkinoinnilla ja mainonnalla on asenteisiin valtava valta; mikä on in missäkin valtakunnassa.

Hajatelmia. Mutta kyllä onnistumisten miettimisestä saa puhtia: kyllä tää ihmiskunta vaan on hieno, yhdessä me vielä nääkin asiat ratkaistaan... Pitäisikö onnistumisista puhua enemmänkin? Saisiko niistä suuntaviivoja nykyisiiin ratkaisuihin? Pitäisikö analysoida enemmän onnistumisten anatomiaa? Vai tuudittaisiko onnistumisista puhuminen meidät liikaa toimettomaan tyytyväisyyteen: kyllä asiat ratkeaa, kun on ennenkin ratkenneet? Ehkäpä tässä(kin) sopiva positiivisen ja negatiivisen tasapaino on hyväksi - eli siis realismi.

Tässä kakussakin on (oli, saattaa olla, että tein sitä jo pääsiäiseksi:), melkoisen täydellinen makeuden ja sitruunaisen kirpeyden tasapaino. 

(Melko) vegaaninen lemon-curd torttu

Lemon curd - alkuperäinen ohje täältä.

4-6 sitruunan mehu (reilu 1 dl) ja suunnilleen yhtä monen kuori (makuasia, minusta enempi parempi)
2 rkl kookoskermaa (sitä kookosmaitopurkin kiinteää osaa)
1 1/2-2 dl sokeria (käytin tummaa ruokosokeria)
reilu 2 rkl  maissitärkkelystä
2 rkl margariinia
ripaus suolaa

Raasta sitruunoista keltaista kuorta maun mukaan (1 tl-1rkl tai enemmän) ja purista sitten mehut. Laita mehuista suurin osa kattilaan, mutta säästä tilkka suurusteeseen (sekoita maissitärkkelys sitruunamehutilkkaan ja sekoita juoksevaksi). Lisää sokeri ja suolahippu ja raastetut kuoret kattilaan ja anna kiehahtaa. Lisää sitten palasina kookoskerma ja margariini ja sitten suuruste yhtenä nauhana koko ajan hurjasti sekoittaen, ettei tule klimppejä. Keittele hiljaisella tulella n. 10 min. tai kunnes alkaa sakeentua. Anna jäähtyä vähän ja tee sillä aikaa torttupohja.

Pohja (ohjeet aika noin)

4 dl jauhoja + kaurahiutaleita sopivassa suhteessa
1 tl leivinjauhetta
150 g margariinia
1 1/2 dl hunajaa (vegaanisemmin esim. vaahterasiirapppia)
tilkka vettä

Kuivat aineet ja rasva nypitään yhteen ja kun ovat melko murumaisia, lisätään juokseva hunaja (lämmitä kiinteää vähän mikrossa) ja tarvittaessa vähän vettä, että saadaan tehtyä kiinteä taikina pallo, jonka annetaan vähän tasoittua jääkaapissa. Vähän ajan kuluttua taikina tasoittumasta ja painellaan se torttuvuokaan ja esipaistetaan 5-10 min, 200 C. Uunista ulos, sitruunatahna päälle, halutessaan voi koristaa sitruunoilla ja sokerilla. Jatketaaan paistamista n. 20 min., tai kunnes kypsä (oikeesti en kyllä yhtään mitannut aikaa...). Parhaimmillaan jäähtyneenä, mutta tuoreena, ehkä (kaura)jäätelön kanssa. Sitruunaista!

Mitähän sitä sitten söisi?