23. lokakuuta 2015

Hyvää syystä! Ja kaalilettuja!

Ja hupsis - blogitauko vähän venähti kun kesätyöelämä vei mennessään (ja muu hauskanpito). Mutta nyt syysmyrsky ulvoo ja sade vihmoo ja minulla on aikaa keskittyä ruuanlaittoon ja sen pohdintaan. Tai no, pohdintaa ruoka aiheutti kovasti kesälläkin: mitä ihmettä tänään keksisi ruuaksi.. Nyt sen sijaan aivot surraavat kaikenlaisista lennokkaista pohdinnoista ylikierroksilla, joten luvassa tiukkaa asiaa, tai ainakin paljon toisaalta-toisaalta vääntelyä...

Mutta jottei tarviisi pitkiä ja huteria aasinsiltoja aina rakennella, ajattelin, että  reseptien (olisiko kokeiluihin yllyttävä ainesosaluettelo parempi sana minun tapauksessa?) olisi hyvä olla ihan itsekseen ja pohdintojen erikseen toisella sivulla, eihän niillä oikeasti paljon ole tekemistä toistensa kanssa. (Tai no, ideahan ehkä oli saada jokapäiväinen ruoka paremmin linkittymään ekologisiin ja eettisiin seurauksiinsa.. Ehkä joissain tapauksissa, jos pohdiskelut siis oikeasti liittyvät siihen ruokaan...). Kuitenkin.. haluaisin edelleen tuottaa tällaista keveämpääkin sisältöä.. Tai siis oikeasti minusta on vain kiva ottaa ruokakuvia. Ehkä voisin hankkia sen varjolla kierrätyskeskuksesta jotain kivaa rekvisiittaakin... Toisaalta täytyy myöntää, että oikeastaan uusien ruokakeksintöjen pakkakin alkaa olla aika tyhjä, huomaan kokkailevani jo viimevuoden resepteillä. Mistä oikeat ruokabloggaajat - ja muut -kirjoittajat ammentavat aina uusia ruokia?? Hatunnosto ja kiitos siitä, taas! Onneksi kesältä on julkaisematta muutama kiireisen emännän luottoruoka, jotka sopii hyvin syksyynkin. Tässä niistä ensimmäinen, kaaliletut.


Riittoisuus 3-4 hengelle, jos on myös jälkiruokaa. Aikaa tekemiseen kuluu alle tunti + taikinan lepuutus

n. 1/2 pieni kaali
1/2 l kasvimaitoa, loraus kermaakin sopii
1-2 dl jauhoja
alle 1/2 dl öljyä
suolaa
valkopippuria
öljyä tai margariinia  paistamiseen

Suikaloi kaali mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi, sekoita kaalisuikaleitten joukkoon maito ja loput aineet. Anna seistä puolesta tunnista huomiseen (sitä parempia, mitä kauemmin). Paista (lettu)pannulla keskilämmöllä molemmin puolin kullan ruskeiksi. Lisäkkeeksi sopii kikiherne-tomaatti-kapris-salaatti:

2 dl kikherneitä
2 tomaattia
kapriksia
punasipuli

kastike:
loraus balsamico-etikkaa
loraus öljyä
kukkurainen tl hunajaa
suolaa
pippuria

Kikherneet ja sipulisilppu voisivat kylpeä hetken kastikkeessa. Sitten lisätään joukkoon pilkotut tomaatit ja kaprikset. Thats it!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti