Ja sitten olen vielä miettinyt sitä, mahdanko olla suutari ilman kenkiä: tajusin, että siitä, kun saarnasin kotimaisuuttaa suosimisen eduista, olen entistä enemmän kokannut kaikkea ulkomaista. Ja siitä kun suosittelin suunnittelemaan ruokaostokset ja kurkkimaan kaappiin, olen käynyt kaupassa ostelemassa mitä mieleen just sillä hetkellä sattuu. Että ups! No vegaani-kokeilua olen sentään jatkanut.. siis noin suunnilleen.. siis ainakin kotona... siis melkein... Äh, ei mennyt sekään ihan putkeen, mutta yritetty on, vähentää. No, riittääpähän kilvoiteltavaa. (Ja minä kun en ole kyllä yhtään kilvoitteleva luonne...)
Mutta mietittyäni (siis sitä, mitä kirjoittaisin seuraavaksi) ajattelin sitten aloittaa sellaisen pienen kirjoitus-sarjan, että miksi minä näistä asioista vaahtoan tai pohdin: mitä pointtii, mitä haittaa, jos syö miten sattuu, siis muille kuin itselle? Tai siis paremmin sanoen: mitä ympäristövaikutuksia ruualla oikein on?
Mutta otetaas ensiksi, aamiaista, että jaksaa. (joka oikeesti oli illallinen; selitys viinipullolle)
Brittein saarille suuntautuneen matkan jälkeen teki mieli fiilistellä matkaa vielä kotona - ja illallisen suhteen laiskotti, niin melko full english evening breakfast vegaanisille ihmisille sopivana. Pekonin ja nakkien sijaan tein kasvispihvejä ylijääneestä hummuksesta - olivat tavatttoman hyviä! (Lyhykäisyydessään resepti: lisää hummukseen sopiva määrä porkkana ja/tai muuta vihannesraastetta, vähän kauramaitoa tms., että tulee notkeeta ja jauhoja, että pysyvät kasassa. Paista öljyssä). (Kirsikkatomaatteja paistoin, että alkoivat poksahtelemaan, vähän sokeria ja suolaa, sieniä paistoin öljyssä kauemmin, suolaa ja sokeria ja pippuria mausteena) Jos tämä olisi aamiainen, sen kanssa pitäisi nauttia runsasmaitoista ja sokerista teetä hölmöstä mukista.
Ja niin taas on kylläinen olo, eettä voi vetäytyä sohvalle fundeeraamaan.. Niin ne ympäristövaikutukset? Suurin osa tulee alkutuotannosta, eli yleensä aina maataloudesta, joten keskityn nyt aluksi maatalouden vaikutuksiin. Siitä, maataloudesta, on päästöjä systeemin ulkopuolelle; vesiin ja ilmaan, se vie (elin)tilaa muulta luonnolta ja vieläpä se huonontaa omaa perustaansa; maata. Seurauksena on pilaantuneita vesiä, ilmaston muuttumista, sukupuuttoja, sivilisaatioiden tuhoja (maan pilaantuminen). Ja ruokaa. Paljon ruokaa. Kaikki ruoka tulee tarpeeseen, mutta voitaisiinko niitä sivuvaikutuksia jotenkin hallita ja pienentää? Lisää haastetta tuo se, että samaan aikaan ruuan tuotantoa pitäisi kasvattaa.
Tarkastellaampa ensin vesistövaikutuksia, jotka ovat ehkä eniten tuttuja/puhuttuja Suomessa. Niissä on yksinkertaisesti kyse siitä, että pellossa irrallan olevat käyttämättömät ravinteet - typpi ja fosfori, lähtevät auliisti peltoa pitkin virtailevan veden mukaan, joko veteen liuenneina tai maahiukaksten mukana, ja päätyvät sitten vesistöihin. Vähäravinteisissa vesissä ylimääräiset ravinteet otetaan ilolla vastaan ja vesikasvillisuuden ja levien kasvu kiihtyy. Tämä ei kuitenkaan ole toivottavaa ihmisen veden käytön kannalta, eikä myöskään monien vesien vähäravinteisuuteen sopeutuneiden eliöiden kannalta. Meillä ongelma on ennenkaikkea virkistyskäytöllinen (ja ekologinen), mutta muualla myös hengellinen: jos vaikka myrkyllisen sinilevän saastuttamaa vettä käytetään juomiseen tai karjan juottamiseen, se voi olla kuolemaksi.
Vesien rehevöityminen on ongelma kaikkialla maailmassa, paitsi ihan syrjäisimmissä kolkissa, missä ei ole ihmisiäkään. Maailmalla - ja myös osissa Eurooppaa (!!) vesiä likaavat teollisuuden ja yhdyskuntien jätteet (jotka nekin ovat ruuasta peräisin) ja maatalous. Suomessa ja monissa Euroopan maissa teollisuuden ja yhdyskuntien jätevedet puhdistetaan nykyään hyvin, jolloin lähes ainoaksi vesien rehevöittäjäksi on jäänyt maatalous, jonka monista pienistä puroista tulevaa ravinnekuormitusta on vaikeampi hallita ja puhdistaa.
Suuri osa rannikkoseuduista ja järvistä Euroopassa ja maailmalla on rehevöityneitä - tai jopa yli-rehevöitymisen seurauksena osin hapettomia; esim. Meksikonlahti Pohjois-Amerikassa ja Victorian järvi Afrikassa. Meillä täällä murheen kryyninä on Itämeri - ja erityisesti Saaristomeri. Suomen osuus koko Itämeren typpi- ja fosforipäästöistä on 5 ja 7 %, mutta omiin rannikkovesiimme ravinteet tulevat kuitenkin eniten Suomesta. Syy, että juuri Saaristomeri on on rehevöitynyt, on osin sen mataluudessa ja herkkyydessä ja toisaalta maatalousvaltaisuudessa sen valuma-alueella. Valuma-alueella viljellään myös paljon vihanneksia ja eläimiä, joista ensimmäinen tarvitsee paljon lannotteita ja jälkimmäisestä tulee liikaa lantaa. Vihannespellot ovat lisäksi talvella mullalla ja maa alueella on herkästi eroosioituvaa.
Mutta ei hätää, ongelmiin on kuitenkin lukuisia ratkaisu-mahdollisuuksia. Rehevöityneitä vesiä voidaan puhdistaa kasvillisuutta ja kalastoa perkaamalla. Tärkeää on myös vähentää ravinnevalumien määrää. Valumavesiä voidaan puhdistaa eri menetelmillä maataloudessakin; esim. veden virtausta hidastamalla, kosteikkojen avulla ja jopa ojiin laitettavilla suodattimilla (esim.). Tärkeintä olisi kuitenkin estää ravinteita ylipäänsä lähtemästä liikkeelle pellolta. Tämä lienee viimekädessä viljelijänkin tavoite, sillä ravinteiden karkaaminen on suoraa rahan hukkaa. Yksi uusi tekninen mahdollisuus on täsmälannoitus; kone analysoi kasvuston lehtivihreäpitoisuuden mukaan, kuinka paljon mihinkin kohtaan pellolla tarvitaan lannoitusta (esim.). Ideana on, että kun lannoitetaan kasvin tarpeen mukaan, pellolle ei jää sadonkorjuun jälkeen ylimääräisiä ravinteita. Vaikeutena kuitenkin on, että kun sää vaikuttaa kasvien kasvuun ja ravinteiden ottoon ja säätä on vaikeaa ennustaa, joten varuiksi on kuitenkin lannoitettava ekstraa (hyvän sään mukaan), että saataisiin hyvä sato.
Eniten ravinnevalumaa tulee sateisina aikoina ja kun maa on paljas; syksyllä ja keväällä. Ratkaisuksi tähän on keksitty maan kokoaikainen kasvipeitteisyys. Esimerkiksi syksyllä pääsadon jälkeen kylvetyt pyydystäjäkasvit voivat napata pääsadolta käyttämättä jääneet ravinteet talteen. Kevällä ne voidaan sitten muokata ravinteineen takaisin maahan. Myös sänki pitää maata paikallaan ja maahiukkasten mukana olevat ravinteet eivät pääse silloin karkaamaan. Suomessa näkyykin nykyään paljon sänkisiä peltoja syksystä kevääseen.
Siellä missä ihmisen jätökset valuvat enemmän tai vähemmän suoraan vesiin, niinkin meille ehkä aliarvostettu ja itsestään selvä paikka kuin vessa olisi huippu tärkeä. Vessojen saanti kaikille onkin yksi YK:n maailman parannus tavoitteista (tällä hetkellä 2,5 miljardilla ihmisellä ei ole vessaa käytössään). Vesivessa ja kunnallinen puhdistus ei ole ehkä paras ratkaisu kaikkialla, mutta kaikenlaisia kompostoivia vaihtoehtoja on runsaasti tarjolla; yksinkertaisimmillaan maakuoppa, vähän hienostuneempi versio vaikka tässä. Vesien pilaantumisen ehkäisemisen lisäksi vessa on ehkä ensisijaisesti terveyskysymys; likaisista vesistä taudit tarttuu ja leviää. Lisäksi suljettavan oven taakse vessaan pääsy on turvallisuuskysymys erityisesti naisille.
Lisäksi kompostoidusta jätteestä saadaan elintärkeää lannoitetta pellolle; ravinteet kiertävät. (Tässä esimerkki-kertomus vessaongelmasta ja ratkaisusta Haitilta.) Tämä onkin ongelma esim. Suomessa; ravinteet kyllä puhdistetaan vedestä, mutta niitä ei käytetä useinkaan takaisin ruuan tuotantoon. Paitsi, esim. Helsingin jätevesien puhdistamolietteitä.
Voisiko sitä sitten kuluttajana ja kansalaisena jotenkin vaikuttaa asiaan? En tiedä. Tietysti voisi suosia ruokaostoissaan tiloja, joilla asiat on hoidettu erityisen mallikkaasti (yksi esimerkki), mutta ehkä se on tavalliselle supermarket-asiakkaalle hankalaa. Auttaisiko se jo asiaa, että olisi tietoinen omista päästöistään - sillä ruuan päästöt ovat kaikkien meidän syöjien päästöjä - niin pellolla kuin jäteveden puhdistamollakin.
Huh huh, tämä ylipitkä blogipostaus oli vain ihan pintaraapaisu isoon aiheeseen, lisää faktoja ravinnekuormituksesta ja toimivista vähennyskeinoista löytyy esim. Järki-hankkeen sivuilta. Ja maailman mittakaavasta UNEPin sivuilta. Nyt minä tarvitsen jotain lounasta. Miten ottaisin huomioon vesiasiat siinä...?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti