(Melkein) vegaaninen viikko lautasella

 

   
Tästä Kemikaalicoktailin jutusta inspiroituneena: että yhtenä vaikeutena kasvinsyöjäksi ryhtymisessä on keksiä niitä kasvisruokia, ajattelin valottaa omaa ruokaviikkoani. Ja toisekseen minusta ainakin on kiva tirkistellä mitä muut syövät noin niinku oikeesti. Ja kolmanneksi, tällaisia omanapaisia postauksia on aina  kiva kirjoittaa..

Minä, me - kaksi aikuista, syömme oikeaa ruokaa kaksi kertaa päivässä, eli kokkaan melkein joka päivä - paitsi silloin kuin laiskottaa. Yhdestä ruuasta riittää päivälliseksi ja seuraavan päivän lounaaksi. Syömme pääasiassa kotona aika vegaanisesti, joskus, jotain juustoa eksyy - pyytämättä ja yllättäen - lautaselle. Ruokien keksiminen oli vaikeaa lennossa, mutta sitten keksin uhrata sille aikaa kerran vkossa 15 min: istuskella sohvalla ja miettiä ruokaa, mikä sen kivempaa! Järkevintä tämä olisi tehdä kauppaan lähtiessä, mutta yleensä en ole niin järkevä, joten yleensä mietin mitä tekisin niistä aineksista, joita kaappiin on kertynyt.

Olen myös helpottanut keksimistä sillä, että olen itsekseni sopinut, että kerran viikossa on puuroa ja toisen kerran keittoa - varsinkin puuro on ihanan helppoa. Sitten käytännössä usein on kerran viikossa pastaa ja toisen kerran jotain uunissa. Papuja (tai siis linssejä) syömme melkein joka päivä, muodossa tai toisessa, soijarouhetta ja tofuakin joskus. Ja kerran viikossa melkein kasvispihvejä. Oikeastaan asettamalla tällaisiä rajaajia, keksimisestä tulee helpompaa; ei tarvitse käydä koko kasvisruokien reseptiarkistoa läpi, vaan voi etsiä pienemmästä joukosta. Ja olen myös huomannut, että ruokien keksiminen siitä, mitä sattuu olemaan, tekee ruuanlaitosta haastavampaa, sellain hauskalla tavalla - kiinnostavaa: mitä minä näistä aineksista keksisin..

Ruuan kulmakivet meidän keittiössä ovat peruna, porkkana, kaali, punajuuri, linssit, ja pavut silloin kun muistan laittaa ne edellisenä iltana likoamaan. Ja tomaattimurska, öljy, chili ja valkosipuli. Ja pasta. Kookosmaito, maapähkinät. Sitruuna ja inkivääri. Näistä sekoittelemalla ja vähän jotain lisäämällä syntyvät useimmat ruuat, ainakin näin ei-kesällä. Nyt talvisaikaan haluaisin myös keksiä talvista (melko kotimaista) tuoretta ruokaa, muuta kun tomaatti-kurkku-salaatti-salaattia. Haastetta!

No mutta, mitä minä sitten oikein söin tällä viikolla?

Maanantaina.. ups, feta-kasvis-piirasta - lahjaksi tehtyä, niin en hennonnut kieltäytyä
Tiistaina ruispuolukkapuuroa, kun laiskotti ja leipää
Keskiviikkona pastaa ja tomaattikastiketta (jossa myös porkkanaa, kesäkurpitsaa, herkkusieniä), ja jälkkäriksi karpalosmoothieta
Torstaina olin kekseliäs ja syötiin savupaprikalla maustettuja veneperunoita ja paahdettuja maa-artisokkia, kasvispihvejä ja punajuuri-omenaraastetta. Ja mansikkakeittoa.
Perjantaina hernekeittoa
Lauantaina kuumottavaa kurpitsapataa (resepti alempana)
Sunnuntaina - lauantaista?

Kuvan unohdin ottaa, niin kuvituksena niitä kuumotuksia.

Kuumottava kurpitsapata mustapapujen kanssa
(inspiraationa Love & Lemons-blogin resepti)

1 keskikokoinen myskikurpitsa  (tästä riitti syötävää noin viidelle hengelle/aterialle)
tuoreita erivahvuisia chilejä maun mukaan, tai chilijauhetta
reilusti savupaprikajauhetta
1 sipuli
1-2 kynttä valkosipulia
öljyä
1/2 prk tomaattimurskaa
1-2 dl kasvislientä
2 rkl omenaviinietikkaa
n. 2 dl mustapapuja (valmiiksi keitettyjä)
n. 2 dl pakastemaissia
1/2 limen mehu ja kuori

Kuori ja pilko kurpitsa (osissa, on aika raskasta), silppua chilit sopivaksi, samoin sipuli ja valkosipuli. Kattilaan öljyä ihan reilusti ja pilkotut ainekset kattilaan, päälle savupaprika-jauhetta. Annetaan suhista kannen alla n. 15 min, sitten lisätään tomaattimurska ja kasvislientä (määrä riippuu, kuinka "vetistä" padasta haluaa) ja omenaviinietikkaa (taittaa vähän tulisuutta). Annetaan tiristä miedolla lämmöllä n. puoli tuntia, kunnes kurpitsat pehmeitä, lisätään vähän ennen loppua (5-10 min.) pavut ja maissit. Lopuksi puristetaan limen mehu ja kuorta mausteeksi. Seurana voi tarjota (limellä/korianterilla maustettua) riisiä, tortilla-lastuja, tai syödä pelkiltään.

Vielä lisää omia hyviksi havaittuja vinkkejä herkulliseen kasvisruokaan: Tärkeysjärjestyksessä?:)
Öljy! - kannattaa käyttää reilusti - itse suosin oliiviöljyä.
Mausteet! Minä laitan melkein kaikkeen valkosipulia ja chiliä, savupaprika tuo ehkä sellaista lihaisaa(?) täyteläisyyttä. Ja kanelihippu tomaattikastikkeessa pehmentää makua. Ja inkivääristä itämaisuutta.
Kasvispihvit - helppoja ja hyviä, varsinkin runsaassa öljyssä paistetuna.
Paistaminen pannulla keittämisen sijaan - minusta kasviksiin tulee näin kivempi, rapsakkainen, suutuntuma ja laimentamattomampi maku.Yksinkertaisimmillaan kasvisruoka, ainakin minulla, on, että pilkotaan vähän jotain vihanneksia, paistetaan öljyssä, lisätään sopivia mausteita ja jotain palkokasveja ja tarjoillaan pastan, riisin, ohran, perunan kanssa.
Totutteleminen uusiin juttuihin - kestää aikaa ihastua uusiin makuihin.
Soijarouhe - paljon helpompaa kuin jauheliha! Minusta siitä tulee hyvää ohjeella, jonka olen omaksunut Chocochilistä: paistetaan ensin vähän öljyssä (1-2 min), ehkä sipulin, valkosipulin ja mausteiden kanssa, sitten lisätään kuumaan rouheeseen (balsami) etikkaa (1-2 rkl) ja sekoitellaan, sitten lisätään erissä kasvislientä, niin että imeytyy aina ennen uutta lisäystä. Sitten voi lisätä vaikka tomaattikastiketta..
Nauttiminen! Syntinen nautiskelu aina joskus, omissa lempiruuissa uiskentelu, varsinkin ehkä alkuun.
Sädekehä! Vaikka ei ehkä ole varaa pyhimystellä muutoin, kyllä se vähän tuottaa hyvää mieltä, että minun ruokaani varten ei vahingoitettu eläimiä.
Ja jos ei luonnistu, voi aina palata vanhaan - ja palata yrittämään uudestaan kun huvittaa - ja ehkä pikkuhiljaa eläinperäisten tuotteiden määrä vähenee kuin itsestään. Vähentäminen (tai oikeastaan kasvisten lisääminen) on kai pääasia, kokonaisuus, ei pikku lipsahdukset.

Hyvää kasvisruokahalua!

Lihansyönti - mitä se oikein on? Ja miten siihen vaikutetaan?

Haa - olinkin oikeassa, että lihansyöntiin oikeastikin tuntuu liittyvän jonkinlainen syyllisyys. Tai ainakin lihansyönti - ja samanaikainen eläimistä välittäminen aiheuttaa pientä henkistä nirhamaa, jonka ylipääsemiseksi ihmisillä on kaikenlaisia vippaskonsteja. Lihansyönnin psykologian tutkimus tuntuukin olevan aika kuumaa juuri nyt - asiallisemmissakin yhteyksissä pohditaan, miten siitä voitaisiin päästä eroon tai vähentää..

Lihansyöjän paradoksi on se, että välittää eläimistä, mutta samalla tapattaa niitä syötäväksi. Tästä syntyy ikävä henkinen tila, kongnitiivinen dissonanssi (Wikipediassa), jossa arvot ja toiminta eivät vastaa toisiaan. Useimmat päättävät ratkaista asian arvoja muuttamalla, se lienee helpompaa. Lihansyöjien on havaittu lajittelevan eläimiä kahteen kastiin: syötävien eläinten arvellaan olevan vähemmän kipu- ja kärsimysherkkiä ja ne mielelletään vähemmän mielekkäiksi/tietoisiksi kuin ei syötävät eläimet. Mielenkiintoisesti tämä jaottelu tapahtuu ennen lihansyöntiä - on siis kyse asenteesta eläimiä kohtaan - mutta myös liha-aterian jälkeen; syöty eläin miellettiin vielä enemmän mielettömäksi lihan syönnin jälkeen ja pähkinän syönnin jälkeen syötävien eläinten mielekkyydestä saatiin rohkeampia arvioita. Ihminen on mestari selittämään itsensä itselleen parhain päin. Toisaalta, olisiko tässä toivoa - jos kasvisaterioiden syönti lisääntyisi mistä tahansa syystä, voisivatko ihmisten asentet eläimiin muuttua samalla - tätähän jo pohdin viimeeksikin..

Itse lihansyöjiin näyttäisi liittyvän tiettyjä piirteitä - tai ehkä ennemminkin kasvissyöjien ja lihansyöjien välillä on eroja, jotka ehkä ovat mutu-tuntumallakin havaittavissa. Lihansyöntiin näyttäisi liittyvän konservatiivisuus ja tietynlainen oikeistolaisten arvojen kannattajuus (tämä nyt ei ehkä niin selkeää euroopassa kuin Amerikassa, jossa monet tutkimuksista tehty), kasvissyöntiin enemmän liberaalisuus ja universalistiset arvot. Lihansyöjät ovat enemmän auktoriteettiuskoisia ja pitävät luonnollisena asioiden tilana, että ihmisten kesken ja ihmisten ja eläinten välillä on hierarkioita, valta suhteita: toiset vain ovat toisten yläpuolella ja that's it . Eroja on nähtävissä jopa aivojen toiminnan tasolla: kasvissyöjillä ja lihansyöjillä aivojen eri alueet aktivoituvat katsottaessa kuvia eläinten (ja ihmisten) kärsimyksistä (Filippi et al. 2010 täällä).

Mututuntuman mukaan ja tutkimuksissakin on myös vahvistettu, että mieheys liittyy lihansyöntiin vahvasti. Kun ruoka hankittiin metsästämällä ja keräilemällä, miehet olivat niitä jotka metsästivät ja vielä nykyäänkin pätee, että miehinen mies ei mitään salaattia syö. On havaittu, että miehillä ja naisilla on eri tavat oikeuttaa lihansyöntiään; tai oikeastaan miehet eivät oikeuta, vaan syövät lihaa hyvillä mielin. Miehet mielsivät eläimet vähemmän kärsiviksi, uskoivat enemmän ihmisten ja eläinten väliseen hierarkiaan ja perustelivat myös sillä, että ihmisen (ihmiskunnan) "kohtalo" on syödä lihaa. Naiset sen sijaan söivät lihaa huonolla omallatunnolla ja heidän strategiansa oli vältellä sitä tietoa, että liha tulee oikeasti jostain eläimestä. Oman raportoinnin mukaan miehet myös söivät enemmän lihaa kuin naiset, tosin naiset saattoivat myös ali-ilmoittaa syömänsä lihan määrän .

Mitä tämä sitten tarkoittaa - annettua asioiden tilaa: tällaiset ja tällaiset ihmiset vain ovat luotuja syömään paljon lihaa, eikä mitään sen muuttamiseksi voida tehdä? Ei ollenkaan, sillä tässähän liha on vain väline, jonka kulttuurisesti on päätetty liittää tiettyihin arvoihin. Lihansyöntiin liitettyjen arvojen kulttuurisidonnaisuudesta kertoo paljon se, että Intiassa, missä on suuri joukko kasvissyöjiä (jotka useinmiten kasvavat kasvissyöntiin syntymästä lähtien), kasvissyöjät olivat enemmän konservatiivisia ja lihansyönti nähtiin rikkomuksena näitä konservatiivisia arvoja vastaan. Toisaalta mekanismit oikeuttaa eläinten syöminen tuntuu olevan sama kaikkialla: syötävät eläimet nähtiin kaikkialla vähemmän kärsimyskykyisiksi ja mielekkäiksi kuin ne joiden syömistä pidettiin paheksuttavana, eläimen laji vain vaihteli paikasta toiseen.

Tämä on kyllä tavattoman mielenkiintoinen kenttä kaivautua vielä syvemmälle, mutta ehkä nyt voisi keskittyä pohtimaan sen muutosta. Tai että, kun nyt tiedetään lihansyönnin syitä, edes osittain, miten siihen voitaisiin tarttua ja muuttaa sitä vähän vähäisemmäksi - tai kaikki lihansyöjät kasvissyöjiksi?

Koska lihaan liitetään kaikenlaisia kulttuurisesti vaihtelevia mielikuvia voitaisiin lihansyöntiin vaikuttaa muuttamalla mielikuvia - tekemällä lihansyönnistä vastenmielisempää - tai kasvissyönnistä hyväksyttävämpää - esim. miehekkäämpää. Kasvikset pitäisi brändätä miehekkäiksi, jotta kovempikin mies voisi niihin tarttua. Tällainen on tuttua terveysvalistuskampanjoista: nykyäänhän myös pohjois-karjalainen mies voi syödä margariinia ja vähentää suolaa.

Toisaalta, muutos voi käydä, miehille, vähän huomaamattakin, koska naiset ovat enemmän kiinnostuneita kasviksista, voi muutos tapahtua pikkuhiljaa keittiön kautta (mikä on tietysti naisten luontaista valtakuntaa (??)). Mikä sitten vetoaisi naisiin, jotka valitsevat perheelle kananpojan marinoituja siipiä illalliseksi? 

Kemikaalicoktail-blogissakin oli asiasta pohdintaa: miksi on niin vaikea muuttaa tottumuksiaan ja ruveta esim. kasvissyöjäksi? Vaikka pinnanalla vaikuttaisivatkin perustavammanlaatuiset syyt, arkipäivän valintatilanteissa - kasvista vai lihaa - arkipäiväisemmät asiat ratkaisevat: mitä ruokaa laittaisi: mitä ruokia keksii, mikä on helppoa, mitä on tarjolla, mitä maksaa, mistä perhe tykkää, mitä osaa tehdä.. Jos ei tule mieleen yhtään kasvisruokaa, on hankala valita kaupasta aineksia sitä varten. Tai jos ravintolassa ei ole kasvisruokavaihtoehtoa.

Ruokakulttuuri myös vaikuttaa, kansallinen ja perheen sisäinen; minkälaisiin ruokiin on totuttu. Pohjoiset kulttuurit ovat perinteisesti olleet aika lihaan painottuvia - mutta kyllähän täälläkin on syöty kasviksiakin; porkkanoita, lanttuja, kaaleja ja viljatkin ovat kasviksia.. Toisaalta ruokakulttuuri ei ole muuttumaton - lähellekkään - tämä joka-päivä-lihaa -kulttuuri ei ole mikään alkuperäinen suomalainen malli - "alkuperäinen" suolla kuokkivan jussin ruokavalio lienee ennemmin ollut joka päivä puuroa. Ja nykyäänkään emme syö lähellekään samalla tavalla kuin vaikka vain 20-30 vuotta sitten. Kansainväliset ruokakulttuurit ovat tuoneet kenties lisää kasviksia ruokavalioon. Samalla tavalla luomalla kasvisruokakulttuuria - ravintolat, kirjat, blogit, tv-ohjelmat, kasvikset valuvat pikkuhiljaa ruokavalioon. Että ehkä se ei tapahdukaan jättämällä liha pois vaan lisäämällä kasvisruokaa.

Toisaalta - lihansyönti on myös.. syömistä, siinä on kyse ravinnosta, mahan täyttämisestä. Ehkä lihansyönnin kulttuurista ja psykologiasta voi puhua vasta sitten kun syöminen voi sisältää valintoja; ei ole pakko syödä sitä mitä on, kun ruuassa ei ole kyse selviytymisestä. Tätä voisi pohtia seuraavaksi (tai sitä seuraavaksi) - pitääkö kaikkien ryhtyä kasvissyöjiksi, että maailma pelastuu?

Lähteet: Piazza et al. 2015, lyhennelmä täällä
 Loughnan et al. 2014, täällä
 Ruby et al 2012, täällä
Rothgeber et al. 2012, täällä

Pumpkin-pie brownie aka kurpitsa-suklaakakkunen

Keitosta jäi yli puolikas kurpitsa ja koska halusin olla trendien harjalla, kehittelin netin lukuisista resepteistä tämän kurpisa-suklaakakkusen (pumpkin-pie-brownie).

Rakenne näyttää aika tiiviiltä, mutta on aika.. hyvää. Sekä suklaa-taikinaan, että päälle tuli kurpitsasosetta. Lisäsin soseeseen vielä cashew-pähkinää, jotta siitä tulisi kermaisempaan. Mausteiden ja sokerin kanssa soseesta tuli aika maistuvaista hilloa.

Kurpitsa-hillo
2 dl kurpitsasosetta
n.1 dl (liotettuja) cashewpähkinöitä
1 dl ruskeaa sokeria
kanelia
inkivääriä
ripaus muskottipähkinää
pikku ripaus maustepippuria
1 rkl maissitärkkelystä

Suklaa-kakkunen
150 g tummaa suklaata
1 1/2 dl kurpitsasosetta
3/4 dl (liotettuja) cashewpähkinöitä
100 g margariinia (öljy käynee myös)
1 1/2 dl ruskeaa sokeria
2 dl jauhoja (käytin puolet  tattarijauhoja terveyden vuoksi ja puolet vehnäjauhoja)
1/2 dl maissitärkkelystä
2 (kukkurallista) rkl tummaa kaakaojauhetta
vaniljasokeria

Kurpisasoseeseen kannattaa ensin sekoittaa ja soseuttaa cashewpähkinät sekaan. Sitten osaan sosetta sekoitetaan sokeri ja mausteet - ja maistellaan sopivaksi, lisätään maissitärkkelys, että hillo ei valu.
Kakkusen teko kannattaa alottaa suklaan sulatuksella. Tai ensin kannattaa sulattaa margariini. Margariinisulaan sekoitetaan kurpitsasose ja sokeri, sekoitetaan vähän ja lisätään yhteen sekoitetut kuivat aineet. Lopuksi sekaan sotketaan suklaa ja käännellään sekaisin. Kaavitaan taikina vuokaan ja sitten kurpitsahilloa päälle. Vähän voi suklaataikinaa ja kurpisaa sekoittaa keskenään; painella ikäänkuin limittäin. Paistetaan n. 30 min 180 C. Tosi hyvää heti ja seuraavanakin päivänä. Hyvää kahvia seuralaiseksi.

Piristävä kurpisakeitto

Olenhan minä taas lähes melkein ajankohtainen, tämän kurpitsakeiton ja kierosilmäisen kauhean hämähäkin kanssa.. No, kyllähän kurpitsakeittoa voi lusikoida pitkin sateista marraskuuta.

Kivaa kun on taas kurpitsa-aika. Kurpitsa on vähän sellainen eksoottinen lisä talven ruokavalioon niiden kovin tavanomaisten juuresten rinnalle. Taipuu moneen, säilyy hyvin - ja väri!

Minulla oli käytössä Hokkaido-kurpitsa. Se on vähän ehkä kuivakka, mutta sopii hyvin vaikka sosekeittoon, kuten tässä. Makuina tässä tavoiteltiin sellaista sitruksista pirteyttä inkivääristä ja limestä ja ruokaisuutta punaisista linsseistä. (Eli oikeastaan aika samalla kaavalla kuin aikaisempi lanttukeitto)

1/2-1 noin keskikokoinen kurpitsa
n. 1 valkosipulin kynsi
n.1 cm inkiväärin pala
(tuoretta) chiliä maun mukaan
öljyä
vettä, että kurpitsanpalat peittyy
2-3 dl punaisia linssejä
suolaa
1 limen mehu (ja kuorta)

Kuoritaan ja pilkotaan kurpitsa ja tietysti siemenet pois. Kuullotetaan pieneksi pilkottuja inkivääriä, valkosipulia ja chiliä ja kurpisanpaloja öljyssä 5-10 min, sitten kaadetaan vettä, että kurpitsat peittyvät. Annetaan kiehua alhaisella lämmöllä 10-15 min, lisätään huuhdellut linssit ja  puolen limen mehu, keitellään vielä n. 10 min. Soseutetaan ja lopuksi lisätään loput limestä. Ja suolaa maun mukaan.

Välttämätön annos keltaa kontrastiksi tämän ajan siniharmaudelle.

Miten herätettäisiin ihmisten empatia (tuotanto)eläimiä kohtaan eli miten muutetaisiin kaikki lihansyöjät kasvissyöjiksi?

Kylläpä minä nyt olen ajankohtainen, kun puhun eläinten kohtelusta just silloin kuin muutkin! (Tosin voi olla, että tässä tekstin muokkauksessa menee niin kauan, että muualta mediasta asia jo kerkeää unohtua...)
Mutta siis, Eläimet yhteiskunnassa-kirjan innoittamana aloin miettimään, miten sitten vaikutettaisiin ihmisten mielipiteisiin - että kaikki tulisivat empaattisimmiksi eläimiä kohtaan, että kaikki lihansyöjät alkaisivat kasvissyöjiksi? (Jos se nyt on (ainoa) oikea ratkaisu, tätä voisi pohtia myöhemmin..)

Yksi keino mielipiteiden muuttamiseen (vai arvojen muuttamiseen, ihmisten herättelyyn, toimintaan?) on tietysti asian pitäminen esillä, tuomalla se julkisuuteen, silmiemme eteen (mieluiten kai kuvina, ne ovat varmaan tehokkaampia, nopeampia,  vaikuttaija kuin teksti?), niinkuin tässä meneillään olevassa teurastamokohussa -  ja aiemmissakin maatilojen salakuvakohuissa. (Eläimet yhteiskunnassa kirjassa oli pohdiskelua myös näistä kohuista ja äänessä myös eräs salakuvaaja - kuin myös sala (?) kirjoittaja. Jotka molemmat mielenkiintoisesti pohtivat raakuuksien jatkuvan näkemisen vaikutusta itseensä).

Kauheat kuvat aiheuttavat reaktioita. Yksittäisillä ihmisellä herää kauhistumisreaktio, empatia. Jopa viranomaiset ovat nyt kauhistuneet ja lähettäneet tarkastajat teurastamoihin, tai poliisit (esim.). Samoin kauppa (täällä) puuttuu asiaan - meidän kauppamme ei halua näin kuollutta lihaa. Hyvä tietysti, että jotain tapahtuu - ehkä kauhea toiminta loppuu, vähenee, esim vaikka eläinten lyöminen. Toisaalta tavallaan tässä kohussa ulkoistetaan kuitenkin syy jonkun muun harteille: me emme tilanneet tällaista lihaa, meidän sääntömme eivät salli tällaista kohtelua - että meillä on ihan hyvät säännöt, mutta yksittäiset ilkimykset ovat poikenneet meidän hyvistä säännöistä. Että olisi kyse yksityiskohdista, jotka jossain paikoissa menenvät väärin, mutta perusperiaatteiltaan homma on ok, eläinten hyväksikäyttö näillä tavoilla ja mittakaavassa sinänsä on ok.

Kuitenkin salakuvauksen ja ruman totuuden paljastamisen perimmäinen tarkoitus lienee kyseenalaistaa koko systeemi, esittää että se on kokonaisuudessaan huono. Että tällaista tapahtuu kaikkialla, koko ajan, eikä vain yksittäisissä paikoissa. Että tällaisista paikoista meidän lihamme tulee, eikä vain joidenkin toisten liha. Keskustelussa vain nopeasti käännetään asia niin, että on kyse poikkeuksista. (Tästä puhuttiin myös kirjassa - ehkäpä kohta alan puhua Kirjasta, kun vetoan siihen niin usein:). Mutta vaikka suuria systeemisiä muutoksia ei tapahtuisikaan nyt - ihmiset eivät edelleenkään taida kyseenalaistaa lihansyöntiään, eivätkä tavallaan ota osaa syyllisyyttä omaan niskaansa - ehkä tallaisten kuvien jatkuva esilläpito tekee silmien sulkemisen mahdottomaksi. Ehkä jossain vaiheessa meidän on myönnettävä, että me tiedämme ja me olemme osallisia. Ehkä siitä lähtee muutos?

Mutta tuli myös mieleen, että mielipiteisiin vaikuttaminen on myös mahdollista mukavalla tavalla - tästä todisteena mainokset ja mainontaan käytetyt miljardit. Mainoksilla meidät saadaan haluamaan mitä tahansa - miksi ei siis sovellettaisi sitä hyvään ja tehtäisiin kasvissyönnistä pop. Tai no, näinhän on pitkälle käynytkin; vegaaniushan on muotia, se vain ei ole yksittäisen mainostoimiston luomus vaan yksittäisistä langanpätkistä koostuva - ja kasvava, toivottavasti - ilmiö. Jos veganismi ei olisi niin pinnalla- ja tavallaan tiedostavan, ajan hermolla olevan ihmisen valinta, olisinkohan minäkään trying-be- vegaani? Muistan, että samanlaista oli  aikoinaan kasvissyönnin aloittamisen kanssa; se oli silloin in (ja silloin "kettytytöt" pitivät melua turkistarhoista). Me, ainakin minä, olen aika narussa vietävä pässi, vaikka kuvittelenkin olevani aika viksu. Mutta saataisiinko raavaat urootkin kiinnostumaan kasviksista mainonnan avulla - tekemällä siitä trendikästä? Tai oikeastaan: mitä sen pitäisi olla, että epätrendikkäätkin innostuu?

Toisaalta, siirtyminen kasviksiin voi tapahtua myös ihan toisia reittejä. Nyt on myös kohistu makkaroiden ja pekonin laitosta todennäköisesti syöpää aiheutatvien aineiden listalle, yhdessä mm. tupakan kanssa(esim. täällä). Ja samaanaikaan uutisoitiin lasten saavan jo liikaa proteiinia lihasta ja maidosta (esim. täällä). Ja ylipäänsä tieto kasvistensyönnin terveysvaikutuksista ja lihansyönnin vaaroista lisääntyy. (Harmi vaan, että samalla suositelleen valkoisen lihan käyttöä, minkä senkin tuotanto on kaukana eettisestä.) Ehkäpä ruokamuutos tapahtuukin omasta terveydestä huolestumisen kautta? Onko sillä väliä? Jos suhde eläimiin ei oikeasti muutu? Tai voisiko ollakin niin, että ensin muuttuu toiminta: lopetan lihansyönnin, ja vasta sitten asenne: kylläpä eläimiä kohdelleen kurjasti. En minäkään tätä kirjoittaisi, jos olisin vannoutunut lihansyöjä. Voisiko olla niin, että ihminen tuntee sisäsyntyisesti aina huonoa omaatuntoa eläinten syömisestä (siksi vahvat puolustusreaktiot, kun lihansyöntiä kyseenalaistetaan)? Kyllähän me kaikki ainakin lapsena jossain määrin suhtaudumme eläimiin myötätuntoisesti? Jännittävä ajatus...

Tämä kyllä on mielenkiintoinen aihe, aion vielä kaivautua syvemmälle: mitä (yletön) lihansyönti oikein on, mitä se edustaa, mitä arvoja siihen liittyy - ja jos nämä tiedetään, olisiko siitä apua käytäntöjen muuttamisessa?