8. marraskuuta 2015

Piristävä kurpisakeitto


Olenhan minä taas lähes melkein ajankohtainen, tämän kurpitsakeiton ja kierosilmäisen kauhean hämähäkin kanssa.. No, kyllähän kurpitsakeittoa voi lusikoida pitkin sateista marraskuuta.

Kivaa kun on taas kurpitsa-aika. Kurpitsa on vähän sellainen eksoottinen lisä talven ruokavalioon niiden kovin tavanomaisten juuresten rinnalle. Taipuu moneen, säilyy hyvin - ja väri!

Minulla oli käytössä Hokkaido-kurpitsa. Se on vähän ehkä kuivakka, mutta sopii hyvin vaikka sosekeittoon, kuten tässä. Makuina tässä tavoiteltiin sellaista sitruksista pirteyttä inkivääristä ja limestä ja ruokaisuutta punaisista linsseistä. (Eli oikeastaan aika samalla kaavalla kuin aikaisempi lanttukeitto)

1/2-1 noin keskikokoinen kurpitsa
n. 1 valkosipulin kynsi
n.1 cm inkiväärin pala
(tuoretta) chiliä maun mukaan
öljyä
vettä, että kurpitsanpalat peittyy
2-3 dl punaisia linssejä
suolaa
1 limen mehu (ja kuorta)

Kuoritaan ja pilkotaan kurpitsa ja tietysti siemenet pois. Kuullotetaan pieneksi pilkottuja inkivääriä, valkosipulia ja chiliä ja kurpisanpaloja öljyssä 5-10 min, sitten kaadetaan vettä, että kurpitsat peittyvät. Annetaan kiehua alhaisella lämmöllä 10-15 min, lisätään huuhdellut linssit ja  puolen limen mehu, keitellään vielä n. 10 min. Soseutetaan ja lopuksi lisätään loput limestä. Ja suolaa maun mukaan.

Välttämätön annos keltaa kontrastiksi tämän ajan siniharmaudelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti